Illat pimenee ja mieshuorien jonot matelevat kohti baareja ja maksu-tv kauppoja. Euroopan suuret sarjat pyörivät ja 100 miljoonan paita ja kenkämalli onnistui pitämään kampauksensa melkoisen hyvässä järjestyksessä liukuessaan ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan. Veikkausliigassa ratkotaan mitaleiden ja europaikkojen kohtaloita, mutta jokin on vakavasti pielessä. Turussa ei ole minkäänlaista kiimaa, vaikka kauden viimeiseen Turun derbyyn on päivä aikaa. Vain muutama kausi sitten mietiskelin vastaavan pelin ennakkotunnelmissa meneekö 10000 katsojan raja rikki? Ei mennyt, mutta 9900 meni. Nyt pelkään ihan vakavissani meneekö edes 6000 puhki. Jokunen derby sitten molemmilla jengeillä oli avauksessa yhteenlaskettuna 21 suomalaista pelaajaa ja 14 omaa kasvattia tai vähintään Turunseudulta kotoisin olevaa pelaajaa. Vierastyöläisten joukossa oli selleisia pelaajia kuin Heinikangas, Kuqi ja Furuholm. Nyt todellisia derbysotureita on jäljellä vain Bahne, Lehtovaara, Räpy, Pänä, Severi, Ärtsi ja Kyösti. Muut ovat joko turkuunmuuttajia tai pikkujunnuja joiden sankariteot derbyissä ovat vielä jossakin tulevaisuuden usvien hämärässä.
Mitä on tapahtunut? Vielä vuosi sitten pelattiin hopean kohtalosta ja jopa teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen oli molemmilla joukkueilla. Talvella varsinkin Tepsi leirissä oli kovat odotukset, mutta kausi on ollut täysi pannukakku, jonka ainoana valopilkkuna on ollut se, että naapurilla menee vielä huonommin. Minä en siitä pysty iloitsemaan. Minä haluan vahvan Intterin, mutta vielä vahvemman Tepsin. En tätä että olemme sysihuonoa Intteriä edellä vain koska olemme vähemmän huonoja. Molemmat joukkueet menevät virallisesti loukkaantumisten taakse piiloon, mutta se on kyllä kamalinta itsepetosta mitä kuvitella saattaa. Peli ei valehtele ja molempien peli on ollut koko kauden järkyttävän ja törkeän huonon välimaastossa.
Intterin ongelmana on se, että Håkans tuntuu hukanneen varmuutensa siitä aikooko hän jatkossa vielä leikkiä seurajohtajaa eli kipata omasta pussista rahaa amatöörien puuhastelun rahoittamiseen. Tämä on johtanut siihen, että päävalmentaja Dragtsma on mennyt lopullisesti poikki. Tuo iloinen, energinen ja valoisa hollantilaisen positiivisuuden lähettiläs on parin viime kauden aikana muuttunut synkäksi, jurottavaksi mennikäiseksi, joka keskittyy syiden etsimiseen muista, omien pelaajiensa julkiseen lahtaamiseen ja seuran panostuksien vajavaisuuden itkemiseen. Sanalla sanoen hän on muuttunut suomalaiseksi valmentajaksi. Onneksi hän oli sentään sen verran kaukaa viisas, että tajusi kertoa jo ennen kautta, ettei hommasta tule mitään, jos jossakin niin tuotteen myymisessä Dragtsman ammattitaito on osoittautunut surkeaksi. Noo onneksi hänellä on sentään pitkä sopimus ja saamme nauttia hänen eleganssistaan vielä jatkossakin.
Pelillisesti Dragtsma hirttäytyi jo pari vuotta sitten täysin Mika Ojalaan ja ei ollut mikään yllätys, että peli tuhoutui kun Ojala lähti Ruotsiin. Samalla ovenavauksella häipyi nippu muitakin avainpelaajia ja korvaajiksi tuli……… Hetkinen………. Ei juuri mitään. Viimekauden Inter eli täysin erikoistilanteiden ja Ojala-Sirbi kaksikon varassa. Nykyjoukkueesta pelaajia löytyy tasan kaksi ja sitten loput jakautuvat tasaisesti ryhmiin surffarit ja koheltajat. Dragtsman tavaramerkkiä eli aktiivisesti liikkuvia syöttökolmioita ei ole Veritaksella tavattu enää pitkään aikaan. Toivottavasti Håkans keksii mitä aikoo tehdä tulevaisuudessa sillä tästä Tepsille kiusanteosta stadion vallalla alkaa olemaan huumori jo sen verran kaukna, että seuraavaksi saadaan tosissaan pelätä turkulaisen huippujalkapallon puolesta.
Tepsiltä puolestaan lähti rahat. Casa ja Rapa ovat sitten koittaneet Sairasen lähdön jälkeen tehdä mikä voidaan jotta urheilullinen taso säilyy. Kaikki menikin yli odotusten niin kauan kun molemmat herrat elivät pienessä pelossa ja paniikissa ja tekivät asioita välttämättömyyden logiikalla. Siinä he onnistuivat yli odotusten. Sarjasijoitukset olivat tilanteeseen nähden erinomaisia ja tulipa pari Cup kannuakin haalittua pienessä paniikissa roiskitulla vasturipelillä. Sitten iski kuitenkin ihmisen pahin vihollinen eli satunnaisen onnistumisen aiheuttama kuvitelma omasta erinomaisuudesta. Nöyryys niin peliä kuin kannattajia ja pelaajia kohtaan katosi ja alettiin koota dream teamia ja rukata pelitapaa siihen kuuluisaan pelaavampaan suuntaan. Ei menty pelaavampaan. Mentiin täysin sekaisin ja siinä sivussa tuhottiin sekin onnistumisten pohja, joka oli pitänyt joukkuetta pinnalla edes jotenkin. Samalla täysin kasvattaja ideologian vastaisesti päästettiin Otso Virtanen ja Tomas Hradecky ulos seurasta. Varsinkin Penckelmanin Affenanmaalla syrjäyttäneen Virtasen ulostaminen tuntuu jälkiviisastelijasta totaaliselta kämmiltä.
Rapa väittää valmentavansa onnistumisen pohjalta. Käytäntö kuitenkin osoittaa hänen valmentavan ennenkaikkea epäonnistumisien pohjalta. Tätä voi kysyä, vaikka hänen luottomiehiltään Juho Lähteeltä, Räpyltä, Kalle Mäkiseltä ja Aleksi Ristolalta, jotka vuoronperään ovat joutuneet Rapan motivoinnin kohteeksi. Mäkinen ja Ristola motivoituivat toisiin seuroihin. Räpyn ja Kyöstin pelaaminen taas on sekoitettu nerokkailla pelipaikkamuutoksilla. Myös se on loistava osoitus Rapan johtajuudesta, että aina kun Nyyperin Jaska on kentällä joukkue pelaa Jaskan pelikirjalla ja Rapan pelaavammasta tyylistä ei kentällä näy edes haamua.
Missä tahansa muualla kuin Turussa olisi jo tajuttu, että ainakin stadion sota on lopetettava. Sovitaan vaikka niin, että sitä voidaan jatkaa sitten kun kulta jaetaan vuorovuosina turkulaisten kesken. Tällaista A–HAA! elämystä lienee silti turha odottaa kaupungissa jossa oleellisempaa on se kenet tuntee kuin se mitä osaa. Tepsin osalta on toki jonkinlaista toivoa, kun itsensä stadion asiassa nurkkaan ajanut, Casa on vaihtunut Pohjanmaan Florentino Péreziin eli Juha Reiniin, jolla vielä on tuoreena kasvona hiuksenhienot saumat liennyttää hiekkalaatikkojen välinen konflikti. Oikeassa maailmassa olisi parasta, jos kaupunki ottaisi ohjat käsiinsä ja sovittelisi osapuolien välille jonkin järkevän kompromissin. Kaupungilla on kuitenkin sekä omistajana, että rahoittajana täysi oikeus puuttuä tähän naurettavaan pippelinmittaus kilpailuun.
Kentällä ei silti kompromisseja tunneta ja huomenna ratkaistaan kumpi on lopulta tällä kaudella vähemmän huono ja saa lähteä talviharjoittelun pariin nuolemaan haavojaan kaupungin herrana. Futispääkaupungin titteli on nöyryyttävästi menetetty pääkaupunkiseudulle ja toivon hartaasti niin kannattajana, valmentajana kuin turkulaisenakin sitä, että molemmissa seuroissa kaivetaan pää pois omasta peräsuolesta ja katsotaan ensin ympärille ja sitten peiliin. Näiden toimenpiteiden jälkeen ryhdytään sitten aktiivisesti viemään asioita eteenpäin sen sijaan, että keskitytään naapurin jarruttamiseen.
HYVÄ RÄPY!
Räpymies 