Syyllinen kunnes lakkaa kannattamasta

Katselin viime viikolla lahelaisten kannattajien elämästä kertovan ansiokkaan dokumentin Jalkapallomaa (katsottavissa YLE Areenassa). Siinä kuvataan muutaman vuoden jaksoa pahamaineisten FC Lahti kannattajien elämää ja tekoja, mutta samalla annetaan myös varsin reilu mahdollisuus toisen puolen näkemyksille eli kuvataan niin seurajohdon kuin esivallankin toimintaa. Rehellisyyden nimessä on todettava, että en itse koe HC kannattamista omana juttunani, mutta ymmärrän sen perus ytimen  ja olen ollut tekemisissä ja katsomassa otteluita niin Suomen maajoukkueen kuin Tepsin HC kannattajien kanssa. Olen lukenut aiheesta ja katsonut elokuvia niin faktaa kuin fiktiotakin.  Kannattamista voikin lähestyä melkoisen monesta kulmasta ja helpoin, populistisin kulma on leimata koko toiminta kyseenalaiseksi huliganismiksi ja järjestäytyneen rikollisuuden liepeillä horjuvaksi vandalismiksi. Suomessa on otettu tämä linja, vaikka mitään todellista näyttöä vakavasta järjestelmällisestä rikollisuudesta ei ole. Valtaväestöltä, Palloliitolta ja viranomaisilta kun tuntuu unohtuneen kokonaan, että mauttomuus, lapsellisuus ja ylenpalttinen meuhkaaminen ei itsessään ole rikollista, vaikka se kuinka ottaisi päähän tai aiheuttaisi myötähäpeäntunnetta.

Suomessa on laki, joka tekee rikollisjärjestöön kuulumisesta laitonta. Tätä lakia ei ole koskaan oikeusistuimessa sovellettu. Jokainen tietää, että jos on hankaluuksia jonkun stalkaajan, hankalan exän, hullun naapurin tai vaikkapa työpaikkakiusaajan kanssa viranomaiset eivät voi asialle yhtään mitään ennenkuin jotakin oikeasti tapahtuu. Onpa lähivuosilta tiedossa tapaus jossa jengi suunnitteli pankkiryöstöä ja poliisi otti porukan talteen ennaltaehkäisevästi. Tällainenkin operaatio on laiton Suomen lain mukaan ja jopa rikoksessa käytettäväksi suunniteltua tavaraa määrättiin palautettavaksi näille ryöstön suunnittelijoille.

Mutta koitappa lähteä porukalla matsiin. Heti on paikalla kymmeniä järjestysmiehiä ja poliiseja, jotka katsovat oikeudekseen muiluttaa kannattajia ihan vain siksi, että heillä on huivi kaulassa tai lippu kädessä. Sen lisäksi joku mukanokkela ääliöhipsteri kirjoittaa lehteen pieni erektio pystyssä kuinka joku on huutanut katsomossa HOMO! On ihan selvää ettei kannattajat ole mitään pyhäkoululaisia, mutta siltikin tällainen ”ennaltaehkäisevä” leimaaminen on kansalaisoikeuksien vastaista. Kaikkein härskeintä toiminnassa on kuitenkin se, että on varsin hyvin tiedossa, että valtaosa kannattajien väkivallasta on ollut raskaasti järjestysmiehien ja poliisin provosoimaa. Tällainen toiminta varsinkin poliisilta on täysin anteeksiantamatonta ja aina merkittävästi vakavampaa häiriökäyttäytymistä kuin yksittäisen kansalaisen hulinointi. Kansalainen kun on vastuussa vain itsestään ja omista tekemisistään, kun taas poliisilla on virkavelvollisuus ylläpitää turvallisuutta.  On totaalisen perverssiä käyttää voimakkaita pakkokeinjoa kun perusteena on pelkkä paheksunta. Tällä perusteella viranomaiset voivat ruveta muiluttamaan kutakuinkin ketä tahansa.

Haluaisin ihan oikeasti tietää ne tilastota ja riskianalyysit joiden perusteella kannattajia on esimerkiksi otettu ennaltaehkäisevästi säilöön tai suljettu katsomoihin. Voin nimittäin melkoisella varmuudella väittää, vaikka en tässä rupea tilastotieteilijäksi, että esimerkiksi risteilymatkustajat tai rokkifestari asiakkaat ovat potentiaalisempia rikollisia tai rikoksen uhreja kuin jalkapallokannattajat. Tietenkin sillä perusteella, että asioita tarkastellaan toteutuneiden rikosilmoituksien ja toteennäytettyjen tekojen perusteella, eikä perstuntumalla ja taivastelulla. Kehoitankin tässä kaikkia pakkokeinojen kohteeksi joutuneita kannattajia ottamaan yhteyttä oikeusasiamieheen ja viemään juttunsa hänen tarkasteltavakseen, vaikka viranomaiset ja Palloliitto ovat eri mieltä on Suomessa kuitenkin oikeusturva myös jalkapallokannattajilla.

Itse en ole kunnollinen kannattaja. Minä olen vain virkamiesmäinen välihuutelija, joka keskittyy vittuilemaan ennen kaikkea vierasjoukkueen palaajille, valmentajille, tuomarille, Mursulle ja Sampo Koskiselle. Käyn peleissä säännöllisesti satoi tai paistoi puhun ja kirjoitan paljon paskaa jalkapallosta ja koitan kasvattaa kultaista sukupolvea junnuvalmentajana. Silti jopa minulle on tultu useampaa otteeseen katsomossa huomauttamaan kannattamisestani, jopa siinä määrin, että yhdessä ottelussa huusin protestina pelkkää IHQa koko pelin. Siitäkin saa oikein toteutettuna todella vittumaisen kuuloista. On totaalisen järjetöntä, että toisaalla sekä seurat että Palloliitto itkevät kulttuurin, kannattajien ja tunnelman perään. Sitten kun joku tarjoaa kaikkea näitä he toteavat, että väärin kannatettu.

Turussa pelattuun maajoukkueen harjoitusmatsiin liittyen Palloliiton piiri lähetti meille toimihenkilöille vetoomuksen, että menisimme katsomaan peliä. Liitto tuli oikein pari euroa vastaan lipunhinnoissa, minkä jälkeen ne putosivatkin tasolta persraiskaus vain perus ryöstöön. Tämä osoittaa täydellisimmillään sitä ylimielistä asennetta jolla palloliitto kohtelee sidosryhmiään. Matsiin olisi helposti myyty 10000 lippua, jos haluttaisiin sinne 10000 katsojaa, mutta ei haluta. Halutaan idiootteja kermaperseitä, jotka eivät tajua pelistä mitään, mutta ovat valmiita maksamaan harjoitusottelusta 50 egee. Sitten meiltä toimihenkilöiltä jotka raatavat ilmaiseksi tunteja laskematta kentän laidalla kinutaan vetoomuksella markkinointiapua totaalisen perseelleen hinnoitellulle tuotteelle. Toivottavasti siellä Palloliiton pääkonttorilla tajutaan lähiaikoina ottaa se pää pois perseetä ja kysytään markkinointi apua joltakin muulta kuin Kummolalta. Koska vaikka lätkäkansa onkin niin kiimasita, että heiltä voi kyniä sekunda tuotteesta moninkertaista ylihintaa niin jalkapallokannattajat eivät ole sentään niin idiootteja, vaikka joskus idioottimaisesti käyttätyvätkin.

HYVÄ RÄPY! HYVÄ POROT! HYVÄ BOORIS!

Advertisement

Mursu palaa!

MyPassa on tehty hienoa ja ennakkoluulotonta työtä. Kriisissä olleessa seurassa tehtiin rohkeita ratkaisuja ja uudistuttiin. Muu Suomi oli tyrkkäämässä perinteistä menestysseuraa divariin kun paperitehtaan tuki häipyi, seurantalolla ei kuitenkaan lannistuttu. Vastoin kaikkia odotuksia MyPa on pystynyt pelaamaan tuloksekasta ja monipuolista jalkapalloa Toni Korkeakunnaksen johdolla. Korkeakunnas on toiminut MyPassa vastoin kaikkia suomalaisen huippuvalmennuksen oppeja. Hän on luottanut pelaajistoonsa ja opettanut heidät pelaamaan haluamaansa jalkapalloa. Kaikkein silmiinpistävintä on ollut se, että kyse on kokemattomista nuorista pelaajista, jotka ovat enemmän tai vähemmän muiden Veikkausliigaseurojen jämiä. Näiden nuorten rinnalla on pelannut muutama kokenut johtajatyyppi. Hienoa ja ennakkoluulotonta toimintaa niin valmennukselta, pelaajistolta kuin seurajohdoltakin.  Tämän lisäksi Korkeakunnasa on onnistunut olemaan varsin miellyttävä tasapainoilija mediassa. Hän ei ole profiloitunut miksikään suupaltiksi kaikentietäjäksi tai jalkapallon evankelistaksi, mutta ei myöskään miksikään kaikesta itkeväksi oman pesän sotkijaksi tai tekosyiden etsijäksi.  Suuri olikin yllätykseni kun MyPa julkisti uuden päävalmentajansa ja hän on Antti ”Mursu” Muurinen. Ikuinen suosikkini ja sexy footballin suomalainen Roberto Mancini.

Mancinissa ja Mursussa on todella paljon samaa. Molemmat ovat kiistatta menestyneitä huippuvalmentajia omalla tasollaan, mutta molemmilla on myös heikkoutensa ja ne heikkoudet ovat vielä hyvin samankaltaisia. Mursu on osoittanut olevansa voittava valmentaja ja varsinkin hänen taitonsa rakentaa joukkue ja oma valmennus tiimi on kiistatta parasta Suomen tasolla. Tästä herääkin ensimmäinen kysymys MyPan suhteen. Saako Mursu haluamansa pelaajat? Hänen tiedetään arvostavan kokemusta ja ns. valmiita pelaajia. Onko hänestä kasvattamaan nuorista raakileista itselleen kelpaavia laatupelureita? Nämä ovat kysymyksiä joihin saamme vastauksen ajan kuluessa. Veikkausliiga kaipaa itsekin kasvavia kasvattajia, ei valmiita huippuvalmentajia.

Varsinainen  syy Mursu antipatiaani on kuitenkin ihan toinen ja senkin hän jakaa Mancinin kanssa. Hänen ylimielisyytensä muita valmentajia, peliä ja katsojia kohtaan. En voi ikinä antaa Mursulle anteeksi kaikkea sitä parkua, jonka hän Veikkausliigan ylivoimaisinta materiaalia johtavana valmentajana vuodatti. Mikään ei koskaan ollut hänen vikansa. Aina vika oli pelaajissa, otteluohjelmassa, huonossa kentässä tai milloin missäkin. Myös hänen kommenttinsa siitä miten media kohtelee häntä epäreilusti, vaikka hänellä on niin pieni palkka oli jotakin mitä en voi koskaan unohtaa. Kaikissa näissä julkisissa mielipiteissä on yhdistävänä tekijän epäkunnioitus omaa lajiperhettä ja muita valmentajia kohtaan.  Tällaisten mielipiteiden esittäjä katsoo olevansa kaikkien yläpuolella ja oikeutettu jotenkin poikkeavaan kohteluun jostakin ainakin minulle täysin käsittämättömastä syystä. Hulluimmaksi tilanteen tekee se, että HJK:a kohdellaan muutenkin silkkihansikkain mediassa kaikkiin muihin seuroihin verrattuna. Toki Klubiin kohdistuu menestyspaineitakin enemmän, mutta se on täysin selvää kun kyse on Suomen selkeästi eniten panostavasta jalkapalloseurasta.  Toivottavasti tämä linja ei jatku MyPassa, mutta en jaksa olla kovin toiveikas. Toivottavsti Mursu malttaa vähintäänkin pysyä pois YLEn Mestareidenliigastudioista pilaamsta katselukokemusta, mutta veikkaampa että hän toimii kuten muutkin sitoutuneet suomalaisvalmentajat ja ajaa Helsingistä päivittäin varsinaiselle työpaikalleen. Kyllähän siinä sivussa hyvin ehtii telkkarissa pyörähtää.

Onneksi Palloliitto sentään jatkaa tutulla linjalla ja kusee seurojen ja pitkäjänteisyyden aamumuroihin. Kaikki junnumaajoukkueiden valmennuspestit on pistetty uuteen hakuun. Tämä tarkoittaa sitä, että jos Mika Laurikainen ei hae pestiin U-21 joukkueessa ja häntä siihen uudelleen valita, jää häneltä hyvään vauhtiin päässyt karsinta kesken. Aivan törkeän typerää toimintaa Palloliitolta. Asian olisi voinut hoitaa monellakin tyylikkäämmällä tavalla. Sen lisäksi nämä pestit on suunniteltu jatkossa oman toimen ohella tyyppisiksi. Suomeksi samalla kun Palloliitto itse paasaa tarpeesta saada lisää päätoimisia valmentajia se itse vähentää omistaan. Selitykset siitä, että junnumaajoukkuevalmentajilla ei olisi päätoimisuuteen vaadittavaa määrää tekemistä on täysin johtamis- ja organisointikysymyksiä. On ihan sairas ajatus sekä kilpailutoiminnan, että seurajoukkueiden näkökulmasta koittaa värvätä vaikkapa joku Veikkausliigan päävalmentaja sivutoimisesti junnumaajoukkuevalmentajaksi. Idea on vastoin kaikkea mahdollista tietoa niistä ongelmista ja puutteista joita suomifutiksessa on.

Loppuun on pakko kirjoitta jotakin hyvääkin. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni Capona. Tehtävä oli minulle vähän outo kun olen enemmänkin profiloitunut välihuutelijana. Peli oli Suomen tyttöjen U-19 maaottelu, joka pelattiin Paraisilla. Taas voin hyvällä omatunnolla sanoa, että olen pistänyt itseäni likoon suomalaisen jalkapallokulttuurin edistämiseksi. Minä, rumpu ja 700 katsojaa saatiin todistaa Suomen upeaa 3-1 voittoa Tsekistä ja tapahtiman kruununa Paraisten oma huippulupaus Julia Tunturi vielä viimesiteli Suomen avausosuman. Hieno tapahtuma ja varmasti nautinnollinen kokemus niin tytöille, katsojille kuin järjestäneille seuroillekkin.

HYVÄ RÄPY!

Pimeyden derby

Illat pimenee ja mieshuorien jonot matelevat kohti baareja ja maksu-tv kauppoja. Euroopan suuret sarjat pyörivät ja 100 miljoonan paita ja kenkämalli onnistui pitämään kampauksensa melkoisen hyvässä järjestyksessä liukuessaan ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan. Veikkausliigassa ratkotaan mitaleiden ja europaikkojen kohtaloita, mutta jokin on vakavasti pielessä. Turussa ei ole minkäänlaista kiimaa, vaikka kauden viimeiseen Turun derbyyn on päivä aikaa. Vain muutama kausi sitten mietiskelin vastaavan pelin ennakkotunnelmissa meneekö 10000 katsojan raja rikki? Ei mennyt, mutta 9900 meni. Nyt pelkään ihan vakavissani meneekö edes 6000 puhki.  Jokunen derby sitten molemmilla jengeillä oli avauksessa yhteenlaskettuna 21 suomalaista pelaajaa ja 14 omaa kasvattia tai vähintään Turunseudulta kotoisin olevaa pelaajaa. Vierastyöläisten joukossa oli selleisia pelaajia kuin Heinikangas, Kuqi ja Furuholm. Nyt todellisia derbysotureita on jäljellä vain Bahne, Lehtovaara, Räpy, Pänä, Severi, Ärtsi ja Kyösti. Muut ovat joko turkuunmuuttajia tai pikkujunnuja joiden sankariteot derbyissä ovat vielä jossakin tulevaisuuden usvien hämärässä.

Mitä on tapahtunut? Vielä vuosi sitten pelattiin hopean kohtalosta ja jopa teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen oli molemmilla joukkueilla. Talvella varsinkin Tepsi leirissä oli kovat odotukset, mutta kausi on ollut täysi pannukakku, jonka ainoana valopilkkuna on ollut se, että naapurilla menee vielä huonommin. Minä en siitä pysty iloitsemaan. Minä haluan vahvan Intterin, mutta vielä vahvemman Tepsin. En tätä että olemme sysihuonoa Intteriä edellä vain koska olemme vähemmän huonoja. Molemmat joukkueet menevät virallisesti loukkaantumisten taakse piiloon, mutta se on kyllä kamalinta itsepetosta mitä kuvitella saattaa. Peli ei valehtele ja molempien peli on ollut koko kauden järkyttävän ja törkeän huonon välimaastossa.

Intterin ongelmana on se, että Håkans tuntuu hukanneen varmuutensa siitä aikooko hän jatkossa vielä leikkiä seurajohtajaa eli kipata omasta pussista rahaa amatöörien puuhastelun rahoittamiseen. Tämä on johtanut siihen, että päävalmentaja Dragtsma on mennyt lopullisesti poikki. Tuo iloinen, energinen ja valoisa hollantilaisen positiivisuuden lähettiläs on parin viime kauden aikana muuttunut synkäksi, jurottavaksi mennikäiseksi, joka keskittyy syiden etsimiseen muista, omien pelaajiensa julkiseen lahtaamiseen ja seuran panostuksien vajavaisuuden itkemiseen. Sanalla sanoen hän on muuttunut suomalaiseksi valmentajaksi. Onneksi hän oli sentään sen verran kaukaa viisas, että tajusi kertoa jo ennen kautta, ettei hommasta tule mitään, jos jossakin niin tuotteen myymisessä Dragtsman ammattitaito on osoittautunut surkeaksi. Noo onneksi hänellä on sentään pitkä sopimus ja saamme nauttia hänen eleganssistaan vielä jatkossakin.

Pelillisesti Dragtsma hirttäytyi jo pari vuotta sitten täysin Mika Ojalaan ja ei ollut mikään yllätys, että peli tuhoutui kun Ojala lähti Ruotsiin. Samalla ovenavauksella häipyi nippu muitakin avainpelaajia ja korvaajiksi tuli……… Hetkinen………. Ei juuri mitään. Viimekauden Inter eli täysin erikoistilanteiden ja Ojala-Sirbi kaksikon varassa. Nykyjoukkueesta pelaajia löytyy tasan kaksi ja sitten loput jakautuvat tasaisesti ryhmiin surffarit ja koheltajat. Dragtsman tavaramerkkiä eli aktiivisesti liikkuvia syöttökolmioita ei ole Veritaksella tavattu enää pitkään aikaan. Toivottavasti Håkans keksii mitä aikoo tehdä tulevaisuudessa sillä tästä Tepsille kiusanteosta stadion vallalla alkaa olemaan huumori jo sen verran kaukna, että seuraavaksi saadaan tosissaan pelätä turkulaisen huippujalkapallon puolesta.

Tepsiltä puolestaan lähti rahat. Casa ja Rapa ovat sitten koittaneet Sairasen lähdön jälkeen tehdä mikä voidaan jotta urheilullinen taso säilyy. Kaikki menikin yli odotusten niin kauan kun molemmat herrat elivät pienessä pelossa ja paniikissa ja tekivät asioita välttämättömyyden logiikalla. Siinä he onnistuivat yli odotusten.  Sarjasijoitukset olivat tilanteeseen nähden erinomaisia ja tulipa pari Cup kannuakin haalittua pienessä paniikissa roiskitulla vasturipelillä. Sitten iski kuitenkin ihmisen pahin vihollinen eli satunnaisen onnistumisen aiheuttama kuvitelma omasta erinomaisuudesta. Nöyryys niin peliä kuin kannattajia ja pelaajia kohtaan katosi ja alettiin koota dream teamia ja rukata pelitapaa siihen kuuluisaan pelaavampaan suuntaan. Ei menty pelaavampaan. Mentiin täysin sekaisin ja siinä sivussa tuhottiin sekin onnistumisten pohja, joka oli pitänyt joukkuetta pinnalla edes jotenkin. Samalla täysin kasvattaja ideologian vastaisesti päästettiin Otso Virtanen ja Tomas Hradecky ulos seurasta. Varsinkin Penckelmanin Affenanmaalla syrjäyttäneen Virtasen ulostaminen tuntuu  jälkiviisastelijasta totaaliselta kämmiltä.

Rapa väittää valmentavansa onnistumisen pohjalta. Käytäntö kuitenkin osoittaa hänen valmentavan ennenkaikkea epäonnistumisien pohjalta. Tätä voi kysyä, vaikka hänen luottomiehiltään Juho Lähteeltä, Räpyltä, Kalle Mäkiseltä ja Aleksi Ristolalta, jotka vuoronperään ovat joutuneet Rapan motivoinnin kohteeksi. Mäkinen ja Ristola motivoituivat toisiin seuroihin. Räpyn ja Kyöstin pelaaminen taas on sekoitettu nerokkailla pelipaikkamuutoksilla. Myös se on loistava osoitus Rapan johtajuudesta, että aina kun Nyyperin Jaska on kentällä joukkue pelaa Jaskan pelikirjalla ja Rapan pelaavammasta tyylistä ei kentällä näy edes haamua.

Missä tahansa muualla kuin Turussa olisi jo tajuttu, että ainakin stadion sota on lopetettava. Sovitaan vaikka niin, että sitä voidaan jatkaa sitten kun kulta jaetaan vuorovuosina turkulaisten kesken.  Tällaista A–HAA! elämystä lienee silti turha odottaa kaupungissa jossa oleellisempaa on se kenet tuntee kuin se mitä osaa. Tepsin osalta on toki jonkinlaista toivoa, kun itsensä stadion asiassa nurkkaan ajanut, Casa on vaihtunut Pohjanmaan Florentino Péreziin eli Juha Reiniin, jolla vielä on tuoreena kasvona hiuksenhienot saumat liennyttää hiekkalaatikkojen välinen konflikti. Oikeassa maailmassa olisi parasta, jos kaupunki ottaisi ohjat käsiinsä ja sovittelisi osapuolien välille jonkin järkevän kompromissin. Kaupungilla on kuitenkin sekä omistajana, että rahoittajana täysi oikeus puuttuä tähän naurettavaan pippelinmittaus kilpailuun.

Kentällä ei silti kompromisseja tunneta ja huomenna ratkaistaan kumpi on lopulta tällä kaudella vähemmän huono ja saa lähteä talviharjoittelun pariin nuolemaan haavojaan kaupungin herrana. Futispääkaupungin titteli on nöyryyttävästi menetetty pääkaupunkiseudulle ja toivon hartaasti niin kannattajana, valmentajana kuin turkulaisenakin sitä, että molemmissa seuroissa kaivetaan pää pois omasta peräsuolesta ja katsotaan ensin ympärille ja sitten peiliin. Näiden toimenpiteiden jälkeen ryhdytään sitten aktiivisesti viemään asioita eteenpäin sen sijaan, että keskitytään naapurin jarruttamiseen.

HYVÄ RÄPY!

Propagandaministeri Paatelainen

Tämä blogi alkaa vihdoin elää omaa elämää. Huomasin palautteen kriittisen analysoinnin jälkeen ampuneeni jonkin verran ohi edellisellä kirjoituksellani. https://rapymies.wordpress.com/2013/09/11/mixu-ja-onnistumisen-pelko/

En missään nimessä halua antaa kuvaa, että olisin negatiivinen.  Luin tekstini moneen kertaan enkä löytänyt siitä mitään sen kummemmin negatiivista kuin turhan paljon typoja. Sen sijaan huomasin, että asian voi halutessaan kyllä tulkita negatiiviseksi, koska puhuin jonkin verran ohi asiasta. Puhuin liikaa pelistä ja pelaajista, joiden suhteen olen varovaisen luottavinen. Epäonnistuin kuitenkin puhumaan siitä mistä olen oikeasti huolissani eli Paatelaisen tiedotustyylistä. Monet pelin silmiinpistävät epäjohdonmukaisuudet ja ongelmat eivät ole niinkään itse pelissä vaan ristiriitoja Paatelaisen esittämiin julkisiin lausuntoihin.

Mixu on selvästikkin päättänyt vetää tiedottamisessa ja kommunikoinnissa kannattajien kanssa median välityksellä yhtä tiukaa linjaa kuin pelitavassakin. Hän ei nimittäin mitenkään voi puhua pelaajille tai ajatella pelistä niin naivisti kuin hän on puhunut medialle.  Ymmärrän tavallaan mitä Mixu tällä hakee, koska hän varmasti seurasi sitä prosessia jossa hänen edeltäjiensä hermot revittiin riekaleiksi suomalaisten toimittajien epärealististen odotusten ja tyhmien kysymyksien ristitulessa.  Silti pidän linjaa hieman paranoidina, koska monet palloiluvalmentajat ovat jo onnistuneet opettamaan toimittajat paremmille tavoille nimenomaan sisältöosaamisella, ei syöttämällä positiivisuus hattaraa. Tottakai suomalainen jalkapallo kaipaa positiivisuutta, mutta sitä kaivataan realismin kautta. Itsetarkoituksellinen yltiöpositiivisuus johtaa yleensä lähtötasoa alemmas putoavaan pessimismiin kun karu totuus lyö naamalle.

Mixulla on varmasti suunnitelma ja myös käsitys siitä missä kohtaa sitä ollaan juuri nyt menossa. Hän ehkä jopa osittain pitää tehoja piilossa ja peluuttaa kitsaasti sitä ihan absoluuttista unelmamiehistöään. Hän ehkä tietää, että liian selvien sävelien lyöminen tauluu loisi vääränlaisia odotuksia joukkuetta ja häntä itseään kohtaan. Kuitenkin me kannattajat olemme jo saaneet nähdä varsin selkeasti millä ajatuksella on tarkoitus lähteä raapimaan pisteitä ennakkoon vahvemmilta joukueilta ja Slovenia peli puolestaan kertoi siitä suunnasta mihin peliä pyritään viemään heikompia ja tasavahvoja vastustajia vastaan.

Vuorokauden miettimisen aikana minulle tuli jopa mieleen, että Roman ja Nikken nykyiset roolitukset ovat sittenkin varsin nerokkaat, koska he tarjoavat nykyisellä roolituksella muille pelaajille mahdollisuuden oppia vaadittua pelaamista. Samalla Mixu pystyy arvioimaan sitä kuka kokelaista on lisäopetuksen arvoinen ja kenet voi surutta jättää kehitysohjelman ulkopuolelle. Täysin selviä avauksen pelaajia Suomella ei kuitenkaan ole kuin ne neljä tai viisi. Heidän valitsemisensa ja peluuttamisensa ei ole mikään ongelma, mutta se on vaikeampi kysymys ketkä ovat ne pelaajat jotka parhaalla tavalla tukevat näiden vatuunkantajien pelaamista.

Tällaisia mietteitä tänään ja toivottavasti pystyn vastaamaan tällä niihin kysymyksiin jotka heräsivät edellisestä kijoituksestani.

HYVÄ RÄPY!

Mixu ja onnistumisen pelko

Maajoukkueemme päävalmentaja on onnistunut luomaan itsestään täysin käsittämättömän hahmon. Toisaalla hän puhuu pelkkää karkkia julkisuuteen ja toisaalla peluuttaa kentällä milloin mitäkin melkoisen epäjohdonmukaisesti. Olisi mahdollista ymmärtää, jos puheet ja teot kohtaisivat tai olisi mahdollista saada teoille edes selityksiä. Nykytilanteessa ei kuitenkaan johdonmukaisuutta löydy. Tuntuu siltä, että Mixu pelkää onnistumista ja siksi pelaa vuoronperään ylivarmaa ja yltiöpäistä. Minulle on muodostunut mielikuva jonka mukaan Mixu olisi varmasti loistava sarjajoukkuevalmentaja, mutta maajoukkueeseen ei metodi istu. Nyt tuntuu siltä, että Mixu pakottaa peliä ja onnistujat ovat sinä raamissa hyvin harvassa.  Kari Arkivuo on ainoa pelaaja, joka on säännöllisesti pelannut maajoukkueessa joko tasonsa ylärajoilla tai jopa yli oman tasonsa. Kaikkien muiden otteet tai peluutus ovat ailahdelleet epäjohdonmukaisesti.

Olen Mixun kanssa täysin samaa mieltä siitä, että pitää olla vahva peli-identiteetti ja peli tulee rakentaa sen varaan. Siitä olen kuitenkin eri mieltä miten tuo identiteetti on syytä muodostaa. Mixu tuntuu jääräpäisesti uskovan, että koko paketin pitää tulla häneltä ja joukkueen on opittava pelaamaan nimenomaan hänen peliään ja hänen ajatuksellaan. Tästä syntyy tilanne jossa suurin osa pelaajista ei pääse pelaamaan ominta peliään vaan joutuvat pakottamaan pelaamistaan Mixun raamiin. Tämä taas johtaa siihen, että peli näyttää vaikealta ja joukkue ei pääse kollektiiviseen flow-tilaan vaan vuoroin ylipelataan ja sitten taas seuraavaksi alipelataan. Myös pelaajien prässin suunnat ovat välillä aivan käsittämättömiä kun pelaajat  kiertävät vastustajan selustaan ja prässäävät kohti keskiympyrää. Näiden prässien tarkoitusta tai sitä keneltä idea moiseen tulee en pysty käsittämään.

Minusta Suomen maajoukkueen pitäisi ehdottomasti pelat omien vahvuuksiensa kautta eli suomeksi rakentaa identiteetti R. Eremenkon, Moisanderin, Hetemajn ja  Hämäläisen varaan. Nämä neljä pelaaja ovat kuitenkin selkeästi ne vastuunkantajat joilla on kapasiteettia kantaa joukkuetta tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt juuri joukkueen ylivoimaisimmat yksilöt  Eremenko ja Moisander joutuvat jatkuvasti muokkaamaan peliää pois niistä absoluuttisista huippuominaisuuksista joita heillä on.

Moisander on yksi koko euroopan parhaista pelin avaajista ja tehokas pelote myös erikoistilanteissa silti Mixun joukkueessa hän antaa 5m syötön keskikenttäpelaajalle ja jää odottamaan puolustustehtäviä. Erikoistilanteissa hänet jätetään varmistajaksi. Mixu siis katsoo tärkeämmäksi hirttää Nikke pelkkiin puolustustehtäviin kuin ottaa riskiä hänen hyökkäyspelivahvuuksiensa kautta. Tämäkö nyt on sitä kuuluisaa Mixulaista positiivisuutta. Samalla hän tulee sivulauseessa osittaneeksi epäluottamusta muita pelaajia kohtaan kun hän ei luota em. tehtäviä kenenkään muun kuin Moisanderin hoidettaviksi.

Eremenko on puolestaan vahvimmillaan pallollisena hyökkäyksen pelinrakentajana, murtavien syöttöjen jakajana ja yllätyksellisenä kaukolaukojana. Siinä missä hän on näissä ominaisuuksissa aivan omaa luokkaansa koko ryhmästä on hänellä myös vakavia puutteita pallottomassa puolustuspelaamisessa ja varsinkin peliasennot ja prässin suunnat ovat välillä nappula tasoa. Siksi hänen paikkansa ei ole tasapainottavana pelaajana vaan ylempänä ja tämän on tajunnut myös Mixu. Ilmeisestikin juuri tästä syystä Tainio on nähty kentällä niin usein.  Ongelma onkin Eremenkon kohdalla muiden keskikenttäpelaajien käskytyksissä. Mixu vaihtelee pelaajia keskikentällä varsin epäjohdonmukaiseti ja tämä on johtanut siihen, että Roman vahvuuksista ei saada parasta irti. Varsinkin Hetemaj-Roma kaksikolla olisi loistava potentiaali Suomen omaksi Pirlo-Gattusoksi. Tässä roolituksessa Perpa riistää ja raastaa ja luo näin tilan Roman pelinteolle. Perpasta näkee kaikkein eniten sen, että hänelle ei varsinkaan hyökkäyspelivaiheen peli-idea ole auennut riittävällä tasolla, jotta hän saisi itsestään parhaan irti. Romalta myös kuluu valtavasti energiaa nykyisessä systeemissä puolustamiseen ja vielä sellaiseen puolustamiseen mitä hän ei osaa kovinkaan hyvin. Roma on kuitenkin rautainen ammattimies ja tekee niin kuin valmentaja käskee, mutta samalla hänen kehonkielestään ja huuliltaan voi melkoisen usein lukea miten tyytyväinen hän on niin omiin kuin joukkuekavareidenkin suorituksiin. Tällaiset turhautumat väkisinkin vievät tehoja olennaisesta.

Joku fiksu on sanonut, että valmentajan tärkein tehtävä on luoda pelaajille parhaat mahdolliset puitteet onnistua ja tätä Mixu ei mielestäni tee. Minusta hän pakottaa pelaajia liian väkivaltaisesti omaan raamiinsa. Tämä metodi toimisi varmasti seurajoukkueessa ja toisi aikanaan hyvän tuloksen, mutta maajoukkueessa ei aika riitä. En missään nimessä halua, tällä kirjoituksella vihjata, että Mixu pitäisi vaihtaa. Enemmänkin tuon esiin havaintoja joita olen tehnyt toistaiseksi ja mitkä minua nyt huolettavat. Toivon täysin rehellisesti olevani väärässä ja Mixun metodin toimivan, joko sellaisenaan tai sitten niin, että hän löytää nöyryyden pelaajia kohtaan ja reivaa systeemiään materiaalille paremmin sopivaksi. Ennenkaikkea en kuitenkaan koskaan halua nähdä kenenkään valmentajan teloittavan pelaajaansa siten kuin Mixu teloitti Anssi Jaakkolan taannoisessa Ruotsi ottelussa. Tuosta tempusta jäi takaraivooni pelottava visio Mixun onnistumisen pelosta, jonka vuoksi hän jättää aina alaitajuisesti jonkin tekosyyn jota syyttää, jos positiivisuus ei kuitenkaan kanna.

 

HYVÄ RÄPY!