Valtavan merkittävä kirjoitus

Eilen 10.8.2013 tapahtui jotakin täysin mullistavaa suomalaisessa jalkapallossa. Ainakin jos on uskominen Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaan ja Palloliiton puheenjohtajaan. Molemmat nimittäin hehkuttivat Stadikalla pelattua Super Matchia valtavan merkittäväksi suomalaiselle jalkapallolle. Haluaisin todella tietää, että millä perusteella? Kentiäs merkitys on siinä, että ottelu osoitti kuinka paljon olemme perässä kaikessa verrattuna seurajalkapalloilun absoluuttiseen huippuun tai ehkäpä meillä oli mahdollisuus oppia pelistä miten preseasonin markkinointityö tehdään maailmanmalliin. Koska sen me jo tiedämme miten paljon kannattajia kansainvälisillä isoilla futisbrändeillä on Suomessa ja miten vähän tätä ihmisryhmää suomalainen futis kiinnostaa. Toki tapahtuma oli hieno ja tunnelma hyvä. Minä kyseenalaistan vain sen vaikutuksen suomalaiselle futikselle.

Super Match ja sen saamaa kiinnostus ja yleisömäärä toimi loistavana esimerkkinä siitä miten vahva tuote jalkapallo on. Tällainen harjoitusottelu hyvin järjestettynä ja markkinoituna veti Stadikan täyteen ja loi kreisin festarimeiningin ympärilleen. Miten isoilla kirjaimilla tarvitsee, anglismia käyttäen, hieroa seurajohtajien naamaan sitä faktaa, että kiinnostuneita futisasiakkaita on Suomi pullollaan, kunhan saadaan tuote kuntoon.  Ei tarvita mitään vippaskonsteja tai yksittäisiä onnenkantamoisia vaan pitkäjänteistä työtä niin kentällä, kabineteissa kuin markkinoinnissakin sillä yleisö on jo valmiina kunhan joku vain hakee sen pois tuulihattujen maasta.

Ensimmäinen askel onkin itsesäälissä rypemisen lopettaminen. Meidän on kunnioitettava itse sitä työtä jota me teemme, jotta sitä voi joku muukin arvostaa. Meidän huippujohtajamme eivät voi kulkea ympäriinsä hehkuttamassa kaikkea mikä tapahtuu muualla. Samaan aikaan kuin pikkupomot taas itkevät kotimaassa kaikkea mikä on huonosti. Asiakkaille vahvistuu vain entisestään se käsitys, että muualla kaikki on hienosti ja meillä kaikki on paskaa. Kiitoksia vain se on jo tiedossa. Lätkäpuolella on tajuttu esimerkillisen hyvin se,  miten sillä ei ole mitään merkitystä millainen tuote todellisuudessa on kunhan vain kaikki haluavat uskoa sen olevan loistava. Suomalaisen jääkiekon taso on pudonnut kuin kivi, mutta näppärällä markkinoinnilla ja kansallisen hegemonian härskillä hypettämisellä on ilmapallo kuitenkin pidetty korkealla. Tässä suhteessa siis meillä on kovaa näyttöä siitä, että vaitteet tuotteen sisällön laadusta vaikuttaisivat mitenkään sen myymiseen. Jääkiekon esimerkillä on siis täysin mahdollista nostaa jalkapallonkin suosiota ilman, että itse pelin tarvii parantua merkittävästi. Riittää kun pistää lisää meikkiä naamaan ja täytettä rintavarustukseen niin saadaan jalkapallon asemaa viihdetuotteiden kadunkulmalla nostettua kummasti.

Kapitalismia usein haukutaan jatkuvan kasvun ajatuksen mahdottomuudesta. Ammattiurheilussa se taas on ainoa keino. Jatkuva kasvu ei luonollisestikaan toteudu ja välillä pudotaan kovaa ja korkealta, mutta sitä on yritettävä taukoamatta. Vain pyrkimällä tekemään kaiken paremmin joka päivä voidaan kulkea kohti parempaa. Meillä on jämähdetty tekosyiden keksimisen kierteeseen. Kaikki käyttävät aikansa siihen, että syytellään muita. Milloin mitäkin. Syyllisiä suomifutiksen korpivaellukseen riittää uusia joka viikolle. Ratkaisuja ongelmiin ei sen sijaan ole kellään. Voin  tässä vaiheessa todeta, että maajoukkueen pääsy arvokisoihin ja jonkun seurajoukkueen onnistuminen eurocupeissa ei nosta lajia suosta, vaikka hetkellinen boosti varmasti saataisiinkin. Suomifutis nousee tasan silloin, kun yhdessä tuumin päätetään lopettaa makaaminen rähmällään maailman edessä ja noustaan omin jaloin pystyyn ja lähdetään kapuamaan tyvestä kohti latvaa. Niin kauan kun koitamme rakentaa joulukuusen tähdestä alkaen olemme tuomittuja katselemaan maailmaa katajasta käsin.

HYVÄ RÄPY!

Advertisement

Räpymies kohtasi tulevaisuuden

Minäkin Brutukseni olen koko kesän ja valtaosan kirjoittamistani sanoista käyttänyt nykyisyyden surkeuden voivotteluun.  Se ei ole lainkaan tapaistani ja minun onkin pakko tunnustaa, että nykyinen asioiden tila ei ole lainkaan huolestuttava. Huolestuttavaa on se, että olemme menossa vieläkin huonompaan suuntaan. Onneksi olen itse juuri siellä missä minun kuuluukin olla. Katsomossa olen huutoetäisyydellä Rapasta ja vaihtopenkistä. Kentänlaidalla olen huutoetäisyydellä suomalaisen jalkapallon tulevaisuudesta. Sillä tulevaisuus ja valoisa sellainen on keskuudessamme kunhan joku vain ottaa asiakseen huolehtia siitä.

Perusperiaatteeni elämässä ja tässä blogissani on puhua ihmisistä vain silloin kun minulla on heistä jotakin hyvää sanottavaa. Poikkeuksen tekevät ihmiset, jotka tavalla tai toisella loukkaavat edustamaansa asiaa pönkittääkseen omaa näkemystään tai egoaan. Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja syyllistyy juuri tähän Urheilusanomien haastattelussa. Ensin hän hehkuttaa sitä miten kaikki tuki pitää antaa seuroille ja sitten muutamaa lausetta myöhemmin hän toteaa, että arvokisoihin pitää päästä, jotta laji-ihmisten itsetunto nousee koska nyt olemme ”mustassa aukossa”.  Juuri tällainen omien vähättely ja ”lottovoiton” toivominen on se syy miksi suomalainen futis ei kehity. Totuus on se, että ainoa osa suomalaisesta futiskulttuurista, joka tällä hetkellä ansaitsee arvokisapaikan on Pohjoiskaarre. Tästä syystä jonkin onnenkantamoisen kautta arvokisapaikan hankkiminen on pahinta mitä suomifutikselle voi tapahtua. Silloin nykyinen hallinto ja toimintatavat saavat synninpäästön ja meno jatkuu nykyisellään taas ties kuinka kauan.

Jokainen teistä joka tuntee hiukkaakaan maajoukkuepelaajien taustoja voi ajatusleikkinä käydä läpi moniko avauskokoonpanon pelaaja on suomalaisen järjestelmän kautta päätynyt ammattilaisiksi ja moniko on löytänyt pelinsä ulkomaisissa akatemioissa tai jalostuneet pelaajina tasolleen vasta siirryttyään ulkomaisiin joukkueisiin. Kaikkein härskein tasonmittari on Pullukka. Palaaja jota tituleerataan makkaraksi pyyhe päällä. Asennevammainen epäurheilija, joka on koitettu latistaa ja keskinkertaistaa kaikkialla mihin hän ikinä onkaan mennyt ja silti hän dominoi Veikkausliigaa. Pullukka on täydellinen todiste siitä, että sisäinen palo on tärkein tekijä kun puhutaan huippupelaajien synnystä. Meidän valmentajien tehtävä on ruokkia tuota paloa ja vähintäänkin olla tukahduttamatta sitä. Valitettavasti tuo läpitunkeva palo löytyy vain hyvin harvasta ja loppujen kohdalla se miten heitä kasvatetaan ja valmennetaan on se olennainen tekijä, joka antaa mahdollisuuden siihen, että useampikin pystyy nousemaan korkealle tasolle. Ei vain ne joiden kallo on umpiluuta. Siksi ”huippupelaajatuotantoon” keskittyminen on virhe. Huippupelaajia syntyy järjestelmistä huolimatta, mutta laadukkaat runkopelaajat pitää kasvattaa.

Takaisin tulevaisuuteen. Minä näin tulevaisuuden. Katsoin sitä ja totesin, että siellä on kaikki. Tulevat huippupelaajat, -valmentajat, -tuomarit , -joukkueenjohtajat ja -kannattajat. Kokoontuneena tiistaina klo 17,30-19,30 kaarinalaisen kuluneen tekonurmikentän neljälle pelialueelle ja niiden ympäristöön. KaaNa:n järjestämässä nappulasarjan tapahtumassa ja tiedän että vastaavia tapahtumia on Suomessa satoja  joka viikko. Sitten on erikseen isot turnauket ja suurtapahtumat. Siellä riittää elämää ja tekijöitä. Ketään vaan ei kiinnosta. Koska se on vaan nappulafutista. Tätä kaikkea innostusta, energiaa ja ihmismassaa ei pystytä mitenkään saamaan lajin hyödyksi, koska huippufutis ei ole tarpeeksi kiinnostunut ruohonjuurista ja ruohonjuuret eivät ole tarpeeksi kiinnostuneita huippufutiksesta. Molemmilla on omat aktiivinsa ja tekijänsä, mutta kuilu niiden välissä on käsittämätön.

Joten herra Palloliiton puheenjohtaja P. Alaja, jos luet tämän: Unohda ne arvokisat ja keskity yhdistämään Suomifudiksen laaja pohja sen kapeaan huippuun. Käytä valtaasi juuri nyt siihen, että aivan pienimpien junnujen valmennukseen tarjotaan tukea niin paljon kuin ikinä mahdollista ja samalla otetaan mukaan myös junnujen vanhemmat ja kaikki joukkueiden ja ottelutapahtumien ympärillä hyörivät toimihenkilöt. Jalkapallolla on Suomessa huikea tulevaisuus kunhan joku vain otta asiakseen tarttua siihen valtavaan potentiaaliin, joka nappulafutiksesta löytyy.

Hämärästä aamunkoittoon

Alan ymmärtää blogisteja, jotka aina vinkuvat olleensa kirjoittamassa sitä taikka tätä kun jokin kiinnostavampi aihe muuttikin suunnitelman. Minäkin olin kirjoittamassa Roope Riskistä, sympaattisista pikkuseuroista ja Tepsin identiteetistä, mutta päädynkin kirjoittamaan otteluohjelmasta, Veikkauksesta, näkyvyydestä ja sarjajärjestelmästä. Kiitos tästä suunnanmuutoksesta kuuluu Juha Maliselle ja Jesse Saariselle. Juha Malinen tarrasi mirriä hännästä ja tempaisi sen jokseenkin kovakouraisesti keskelle pöytää, kommentoimalla Etlarissa sarjaohjelmaa ja Veikkauksen roolia. http://www.ess.fi/?article=423676 Jesse Saarinen puolestaan kolumnoi Tepsin ottelulehtisessä sarjan näkyvyydestä seuraavaa: http://fc.tps.fi/lahti-ottelun_digilehti.2672.html nyttemmin kirjoitus on tarjolla myös Jessen blogissa http://takavasara.wordpress.com/2013/08/05/urheiluruutuvalahdyksia-ja-urhotv/ Molemmat aiheet kietoutuvat toisiinsa ja molemmissa ollaan vahvasti Veikkausliigatuotteen ongelmien ytimessä.

Malinen ansaitsee muutenkin erityishuomiota, koska hän näyttää olevan ainoa Veikkausliigavalmentaja, joka haluaa oikeasti vaikuttaa oman ammattinsa asemaan kuluttajien mielikuvissa. Koittakaapa vaikka etsiä muiden valmentajien Twitter tilejä tai muistelkaa koska olette kuulleet heidän tekevän julkisuudessa mitään muuta kuin valittavan. Veikkausliigan valmentajien ja pelaajien ylimielisyys markkinointityötä kohtaan onkin suorastaan häkellyttävää. Kimi Räikkösellä on swagiä sen verran, että hänestä poseeraaminen ja small talk voi olla puuduttavaa, mutta Veikkausliigassa työtään tekevältä Antti Muurismainen ”Ei multa voi mitään vaatia kun palkkakin on niin huono”- logiikka on törkeää asiakkaiden aliarvioimista. Kaikilta näiltä markkinointityön yläpuolella olijoilta tahdonkin kysyä: Voiko sitä palkkaa paljon maksaakkaan, jos vastineeksi saa noin vähän? Arsenal-ManC markkinointihöntsän Stadikalle tulon varmistuttua oli seuraavana päivänä Arsenal pelaajien videotervehdyksiä tarjolla houkuttelemaan suomalaisia faneja lipunostoon. Samaisella viikolla pelattiin Oulun paikallismatsi mihin toisen oululaisjengin kapteeni houkutteli porukkaa paikallisessa lehdessä keromalla, että peli on ihan mikä tahansa sarjamatsi ja tarjolla on vain kolme pistettä. Totta ehkä, mutta surkeaa markkinointia. Pelaaja ei ilmeisetikään saa korvausta siitä, että jotakuta kiinnostaa maksaa lipuista.

Sitten itse asiaan. On huvittavaa miten kihlattuni, joka ei voi sietää jalkapalloa, tietää kyllä, että UCL-pelit on tiistaisin klo 21.45. Samaten on huvittavaa miten hän aina jaksaa hämmästyä kun kerron meneväni Veikkausliiga otteluun. Hänelle ei mene mitenkään järkeen, että otteluita pelataan aivan milloin sattuu ja ei se kyllä oikein mene omaankaan ymmäryykseeni. Minä olen vain totunut tähän pelleilyyn vuosien saatossa ja oma työni esimerkiksi on niin epäsäännöllistä, että sillä ei ole juurikaan vaikutusta peleihin pääsemiseen. Kuitenkin kuten totesin jo https://rapymies.wordpress.com/2013/07/26/in-vino-veritas/ oheismyynteihin pelipäivällä on varmasti paljonkin vaikutusta. Malisen Veikkauskritiikki onkin aiheellista, koska minullekin on tullut sellainen tunne, että Veikkausliiga on Veikkaukselle tärkeä vain rahapelituotteena, ei lainkaan jalkapallotuotteena.

Hyvällä omatunnolla voimmekin todeta viimekertaisen sarjauudistuksen epäonnistuneen. Sen tarkoituksena oli lisätä joukkueiden tuloja tarjoamalla enmmän laadukkaampia pelejä pienemmän porukan kesken. Tämä hypoteesi on mennyt pahasti metsään. Kukaan ei selvästikkään tullut ajatelleeksi kahta isoa ongelmaa tässä uudessa systeemissä. Ensinnäkin Veikkausliigan kattavuus supistui. Se supistui tarkalleen kahden paikkakunnan verran ja niillä hävityilla kattavuusalue neliökilometreillä elää kuitenkin joukko maksavia asiakkaita. Nämä asiakkaat ajettiin muutoksella kylmästi ulos Veikkausliigasta.  Toinen ongelma on edelliskauden kaltainen irtiotto tilanne, jos kärki ja pohja erottuvat jo kahden sarjakierroksen aikana niin selvästi kuin 2011 tapahtui. On kolmannella kierroksella aivan liian vähän panoksia. Tuolloin neljä joukkuetta pelasi sijoituksista 2-3. Kuka katsoja viitsii raahautua keskellä synkintä syksyä katsomaan kiinnostavaa liigaottelua sijoista 5-11? Tämä onkin liigan kiinnostavuuden suurin ongelma. Otteluilla ei ole tarpeeksi painoarvoa. Väitän että se on jopa osasyyllinen eurofloppiin. On yhdentekevää paljonko on pelejä, jos niistä merkittävä osa on pelkkää terveisien viemistä. Ei ole mitään väliä miten laadukkaat joukkueet on kentällä, jos joukkueilla ei ole mitään muuta pelattavaa kuin päivän tason mittaus. Suuret tarinat ja suuret tunteet syntyvät kovista panoksista ja sitä ei ole suomalaisen jalkapallon parissa tajuttu. UEFAn jakamat solidaarisuusrahat ovatkin jo nousseet sille tasolle suhteessa Veikkausliigan tuloihin, että jokaiselle seuralle pitäisi olla pääpaino euro-otteluissa, koska siellä on mahdollisuus tienata kohtalaisen nopeasti sellaisia rahoja joilla toimintaa saadaan pyöritettyä parikin vuotta ja sen luulisi motivoivan nähtyä enemmän.

Minun mallini on seuraava. Veikkausliigaan 16 joukkuetta, kaksinkertainen sarja. Mestari ja sijoitukset suoraan sarjapisteiden mukaan. Eurokarsinnat kaksi osaisella karsinnalla 2. vastaan 5. ja 3. vastaan 4. Kolme putoaa suoraan. Ykköseen 14 joukkuetta. Kaksi nousee suoraan ja 3-6 karsii kolmannesta paikasta. Nelja putoaa suoraan. Kakkoseen neljä kymmenen joukkueen lohkoa mestarit suoraan ykköseen. Ottelupäiviksi perjantai ja lauantai. Perjantaisin pelit kello 19 tämä aika käytössä vain kesä-elokuussa. Pääpelipäivänä siis lauantai ja aikoina 15 ja 17. Niin kauan kun pelataan Valioliigaa käytössä vain klo 15, mikä on muutenkin optimi peliaika kylmiin syksyihin ja keväisiin ja keskikesällä sitten myös 17. Näin pystytään hyödyntämään Valioliigan ihmisille juurruttamaa rutiinia lauantain kello viiden ottelusta. Telvisionti on pakkomyytävä Ylelle, vaikka ilmaiseksi. Ehtoina Yle-tason lähetykset ja reilu puffaaminen viikon aikana valmistaen tulevaan otteluun. Lottovoittosopimuksia on ihan turha koittaa sorvata ennenkuin on näyttöä vakaasta yleisöstä. Tämä on minun visioni. Toivottavasti keskustelu jatkuu ja sitä käydään muuallakin kun Veikkausliigan hallituksen saunailloissa.

HYVÄ RÄPY!