Myrsky puolityhjässä vesilasissa

Hesarin toimittaja kirjoitti maailmoja syleilevän viikonloppukolumnin suhteestaan brittifutikseen. Kirjoitus oli sekä yhdentekevä että keskinkertainen, mutta löysi silti maalinsa. Jotkut suomifutikseen vihkiytyneet lutuurilasset ottivat kirjoituksesta nokkiinsa ja avautuvat pahaa oloaan futisforumilla. Tästä hyvästä toinen hesarin toimittaja päätti kirjoittaa blogiinsa siitä, miten harhaisessa maailmassa nämä forumistit elävät.

Tiedän hyvin, että itsekin kirjoittelen tähän blogiini ihan mitä sattuu ja itsekin periaatteesta vastustan henkilöprostituutiota. Tämä Suomen ykköspäivälehden toimittajien luoma mielipide miekkailu kuvaa paljon paremmin suomalaista futiskulttuuria kuin itse kirjoitukset. Suomalaisten lajiniilojen suhde brittifutikseen ei ole mitenkään jutun arvoinen pyhä yhteys. On totta, että monelle on muodostunut omituinen suhde johonkin Englantilaiseen jalkapalloseuraan, mutta rakastavat toiset kritiikittömästi jotakin automerkkiäkin. Ei se silti tee moisesta käytöksestä mitään mittaria suomalaiselle liikennekulttuurille. Ihan vastaavasti toisessa päässä vaahtosuisimmat lutuurilasset mieshuoritteluineen eivät ole mikään suomifutiskannatuksen tai suomalaisen lajiniilon standardi.

Paljon kuvaavampaa suomalaisesta futiskulttuurista onkin juuri tämä leirien ja raja-aitojen rakentelu. Harva kuitenkaan oikeasti sopii mihinkään karsinaan tai on puhtaasti vain jonkun tietyn pyhän koulukunnan kannattaja. Minä kuitenkin olen ainoan oikean opin esitaistelija ja esitänkin nyt toiveeni kaikille jotka välittävät jalkapallosta ja ennenkaikkea sen kotimaisista ilmenemismuodoista.

Lopetetaan yhteisellä sopimuksella tämä typerä nokittelu oikeinkannattamisesta ja keskitytään omaan tekemiseen. Ne jotka tykkää kansainvälisestä futiksesta keskittyköön siihen ja hehkuttakoon shappoo- ja kenkämallejaan minkä ehtivät, mutta jättäköön potkupallohokemat sanomatta. Samoin lutuurilasset keskittyköön auttamaan kaikkia Suomen lutusia pikkuseuroja ja niiden pyyteettömiä nälkäpalkalla treenaavia kutsumusfutareita ja jättäköön mieshuorittelut huorittelematta.

Näillä Räpymiehen helpoilla ohjeilla futiksen seuraaminen on kaikille kivempaa.

HYVÄ RÄPY!

Advertisement

Tekopyhäinhäväistys

Kun Toni Kolehmainen siirtyi kesken kauden 2012 Tepsistä norjalaiseen Hönefossiin, moni kannattaja repi fanipaitansa ja itki seuran luovuttaneen mestaruustaiston ja menettäneen uskottavuutensa. Kyseisellä siirrolla seura kuitenkin varmisti tasapainoisen tilikauden ja mahdollisuuden jatkaa toimintaansa kutakuinkin samoilla resursseilla kuin kuluneellakin kaudella. Nyt kun urheilullinen menestymättömyys ja pelaajien siirtojen puuttuminen on ajanut samaisen seuran taloudelliseen ahdinkoon kannattajat itkevät puolestaan sitä, miten on voitu tehdä budjettia urheilullisen menestyksen varaan.

Yrittäkää hyvät ihmiset päättää mitä te haluatte.

Veikkausliigassa yksikään joukkue ei toimi täysin ilman talousdoupingia. Veikkausliiga on yksinkertaisesti liiketoiminnallisesti niin heikosti organisoitu ja säännelty, että toimintatapojen kirjavuus on suorastaan häkellyttävää. Jollain on namusetä, toisella bingo, kolmannella rokkikonsertti ja neljännellä kuka ties mitä turvaamassa sen, että sarjassa pystytään kilpailemaan. Aina kun joku puhuu seurojen markkinoinnista tai ylipäätään jostakin liiketoiminnan lainalaisuuksista liittyen jalkapalloon voikin todeta kyseisen henkilön katsoneen liikaa telkkaria.

Ropsin sopupelioikeudenkäynnin yhteydessä tuli julkisuuteen tieto, että pelaajasopimukset oli raapustettu kuulakärkikynällä ruutupaperille ja niistä selvisi sopimuksen osapuolet ja joku taskuraha. Tällaisella ammattimaisuuden tasolla homma siis oikeasti pyörii. Suosittelen tutustumaan tähän ehdottomasti hintansa arvoiseen artikkeliin, jos haluaa sukeltaa suomifutiksen ammattimaisuuden huikeisiin pyörteisiin. http://longplay.fi/fi/single/11/

Moni onkin Tepsin kohdalla jälkiviisastellut, että olisi pitänyt turvata toiminta sijoittamalla omaisuutta fiksummin. Tämä on ihan kelpo kommentti koskien namusetä Sairasen aikaa, jonka kuitenkin oli tarkoitus kestää kolme kertaa pidempään kun se lopulta kesti. Oikeastaan on aivan käsittämätöntä ettei romahdus tullut jo aikaisemmin, ottaen huomioon mihin tilaan Sairanen seuran jätti.

Casagranden toimitusjohtajakauden aikana seura pyrki sijoittamaan omaisuuttaan strategiansa mukaan eli pelaajiin. Se mitä moni ei tunnu hyväksyvän onkin, että jos pelaajalla on kolmen kävyn arvoinen sopimus, silloin sopimuksen voi ostaa ulos kolmella kävyllä. Siksi Casan tekemät, paljon taivastelua osakseen saaneet, ”kalliit” sopimukset oliva täysin strategian mukaisia.

Nykytilanteeseen on siis kolme hyvin yksinkertaista syytä. Sairasen kermakannun tyhjeneminen ennen aikojaan. Casan haluttomuus tinkiä urheilullisesta menestyksestä tasatakseen kadonnutta rahavuorta ja kolmantena pelaajien arvon nostamisen epäonnistuminen, joka on sekä pelaajien itsensä että valmennuksen vastuulla.

Pelaajien arvon kehitys on monimutkainen asia ja sen arvioiminen on niin monesta muuttujasta kiinni, että siinä lopullisen vastuulisen määrittäminen on vaikeaa. Raaka totuus kuitenkin on se, että varsinkin Jani Tanska, Jarkko Hurme, Petteri Pennanen ja Wayne Brown epäonnistivat sekä tuottamaan heihin sijoitettua palkkaa vastaavaa urheilullista tulosta että nostamaan osaamistaan korvaukselliseen siirtoon vaadittavalle tasolle. Nämä pelaajat oli hankittu siirtymään eteenpäin. Perustepsiläiset runkopelaajat ovat luonnollisesti olleet myös siirtotoiveissa mukana, mutta heitä ei voi samalla tavalla pitää sijoituspelaajina kuin edellämainittua ryhmää. Tammilehdon jätin pois listalta siksi, koska hänellä ei ollut mitään mahdollisuuttakaan onnistumiseen loukkantumisen takia.

Nykytila on niin monien tekijöiden summa, että kaikessa jälkiviisastelussa on törkeän tekopyhyyden maku. Paljon olennaisempaa on miten tästä jatketaan. Muutama asia on ainakin täysin varmaa. Tepsissä on nyt nuorelle kunnianhimoiselle pelaajalle paremmat saumat nousta veikkausliigapelaajaksi kuin missään koskaan. Se vaatii kuitenkin kovaa henkistä kanttia testata mihin itsestä oikeasti on. Yksikään opportunistinen pullasosrsa ei tule liigamiehistöön kävelemään, vaikka tilanne onkin tukala.

Tämä antaa valmennukselle tilaisuuden näyttää mihin heistä oikeasti on. Minä uskon vakaasti, että Strömborgilla vahvistunut Rajamäen valmennusryhmä on valmis osoittamaan kaikki pahat puheet vääriksi ja tekemään sen nimenomaan siellä missä sillä on eniten merkitystä eli kentällä. Tulevalla kaudella ei kuitenkaan tule olemaan mitään tekosyita joiden taakse piiloutua, jos homma jää valmennuksesta kiinni. Kokemattoman ja nimettömän ryhmän kohdalla on turha itkeä ainakaan pelaajien diivailua tai sitoutumisen heikkoutta, koska ne asiat ovat täysin valmennuksen käsissä.

Meidän kannattajien vastuulla on osoittaa, että välitämme ja tuemme joukkuetta täysillä tilanteesta huolimatta. Kaikki kannattajat tarvitaankin heti liigacupin alusta alkaen kentänlaidalle näyttämään niin nykyisille kuin testissä olevillekin pelaajille, että joukkueesta välitetään. Samalla pystymme osoittamaan valmennukselle, seurajohdolle ja yhteistyökumppaneille, että joukkuetta ei ole hylätty.

Kauden alkaeassa tavoite onkin hyvin yksinkertainen: saada Olympiakatsomo auki niin usein kuin mahdollista eli ostaa kausikortteja ja ottelulippuja. Minä ainakin henkilökohtaisesti lupaan ostaa itselleni lipun Olympiakatsomoon aina kun se avataan, vaikka minulla onkin kausikortti pääkatsomoon. Pieni ele, mutta ennenkaikkea itselleni jokaisen euron arvoinen.

HYVÄ RÄPY!

Pienen oravan tarina

Vielä vuosi sitten oli tammilehto ruskeanaan maukkaita terhoja. Nyt ei ole enää kuin jäisiä käpyjä ja niitäkin liian vähän. Mitä on pienelle mustavalkoraitaiselle oravalle tapahtunut vuodessa? Miksi yhtä lihavaa vuotta seuraa aika hankkia henkselit, koska vyötä ei pysty enempää kiristämään? Yritän tässä kirjoituksessa kuvailla yksinkerteisesti ja tiivistetysti eilisen FC TPS Oy:n tiedotustilaisuuden keskeisen sanoman. http://www.youtube.com/watch?v=HZ3PuRXu3rA

Tausta
FC TPS lähti viime kauteen kovilla panostuksilla ja tavoitteilla. Pelaajabudjetti oli n.750 000 euroa. Tavoitteena oli mitalisija Veikkausliigassa, Suomen-cupin voitto, Liiga-cupin voitto ja eteneminen vähintään toiselle Euroopa-liigan karsintakierrokselle. Tämän lisäksi tarkoituksena oli saada lisätuloja pelaajasiirroista. Kaikenkaikkiaan budjetti oli 400-500 tuhatta euroa alijäämäinen. Kaikki mahdollinen meni kuitenkin pieleen ja mihinkään näistä tavoitteista ei päästy. Yhdestäkään pelaajasta ei kesällä saatu konkreettista ostotarjousta. Päinvastoin heikon menestyksen ja aneemisen peli-ilmeen seurauksena katsojatulot ja oheismyynnit vähenivät ja lopputuloksena oli n. 500 tuhannen euron tappio, jota syksyllä jouduttiin tasapainottamaan velkarahalla. Velkaa osakeyhtiöllä on nyt kaikkiaan n.320 tuhatta.Toimintaa ei kuitenkaan aiota rahoittaa lisävelkaa ottamalla. Syksyllä seurassa nähdyt ulkomaalaispelaajat eivät aiheuttaneet merkittävää lisäkulua kokonaisuuden kannalta suhteessa pelilliseen panokseensa.

Räpymiehen kommentti
Budjetti oli toki optimistinen ja jälkiviisasteluun pystyy kuka vaan. Siltikin riskinotto oli perusteltua ja jos seuran kaikki päättävät tahot yksimielisesti katsoivat sen järkeväksi niin ratkaisu oli oikea. Riskien ottaminen kuuluu niin urheiluun kuin liiketoimintaankin. Ainoa millä on todellista merkitystä on se mitä tehdään nyt. Typerää ja huonosti suunniteltua oli kuitenkin vaihtaa toimitusjohtajaa kesken kauden. Tämä ratkaisu oli omiaan lisäämään epävarmuutta ja sekavuutta asioiden hoitamisessa, tiedotuksessa ja vastuiden oikeassa kohdentamisessa.

Nykyhetki
Kauniista puheista huolimatta arki on karu. Pelaajabudjetti on reivattu lukemaan 325 tuhatta euroa. Tällä hetkellä siitä on käytössä 250 tuhatta, mutta tämä luku sisältää Tammilehdon ja Brownin sopimukset, jotka todennäköisesti tulevat poistumaan vahvuudesta. Todellinen ongelma on kuitenkin se, että joukkueessa on tällä hetkellä vain kourallinen pelaajia ja loput ovatkin sitten junioreita ja sopimuksettomia. Treeneissä touhutaan pienellä ryhmällä ja Liigacupiin lähdetään kutakuinkin pystymetsästä revityllä miehistöllä. Virallisesti sopimuksesta keskustellaan vain Sami ”Kupittaan Kuningas” Rähmösen kanssa ja sen lisäksi yhteydessä ollaan 3-4 pelaajan kanssa. Sanommattakin on selvää, että lopullinen joukkue tulee selviämään vasta ihan viimeisillä hetkillä ennnen Veikkausliigan alkua. Näillä mennään.

Uusi stadionsopimus tuo tavallaan pientä toivoa paremmasta, vaikka mahdolliset säästöt tulevatkin kovalla hinnalla. Molemmat turkulaisjoukkueet ovat päätyneet ratkaisuun jossa stadionista käytetään vain 3500 paikkaista pääkatsomoa eli lätkähallia. Taloudellisesti ratkaisu on pakko hyväksyä, mutta itselleni ja varmasti monelle muullekkin peruskannattajalle ratkaisu on kammotus. Hyvien paikkojen määrä nimittäin vähenee todella paljon. Pääkatsomon alimmat rivit ovat täysin kelvottomia jalkapallon seuraamiseen ja Olympiakatsomon tunnelma on toiselta planeetalta kolkkoon ja kylmään pääkatsomoon verrattuna. Myöskin se miten perheet ja kannattajakatsomo sopivat samaan rakennukseen tulee olemaan jännä juttu. Jo nyt herkkähipiäisimmät ovat sitä mieltä, että huuteleminen katsomossa on kaikenkaikkiaan epäsopivaa ja samaan aikaan toisaalla tykätään pommeista ja savuista. Tästä asiastaa saadaan aivan varmasti lukea vähintäänkin Turkkarin yleisönosastolta.

Toimitusjohtaja Reini ja päävalmentaja Rajamäki vakuuttelivat joka tapauksessa olevansa yhteisessä rintamassa tekemässä töitä sen eteen, että Tepsi pelaa pääsarjaa jatkossakin. Pelaajia etsitään ensin läheltä, sitten Suomesta ja vasta viimeisenä korttina haetaan ulkomaisia pelaajia. Uutta liiketoimintaa pyritään kehittämään ja entisiä tekemään paremmin. Pahjalla kuulemma ollaan jo. Toivottavasti vähintäänkin tämä on totta. Ainuttakaan huonoa uutista ei enää kaivata. Meille kannattajille jää tehtäväksi vain uskoa tähän viestiin ja omalta osaltamme antaa se tuki minkä kukin pystyy. Kuopankaivajia ja selkäänpuukottajia on ihan riittävästi muissa leireissä.

HYVÄ RÄPY!

Pelin taso

Uusi vuosi ja uudet kirjoitukset. Sen kunniaksi on pakko kiittää kaikkia lukijoita menneestä, Räpymiehen ensimmäisestä, vuodesta. Menestys on ollut kerrassaan huimaa ja lukijamäärät ovat ylittäneet kaikki odotukseni. Silti olen myös hieman pettynyt. En ole saanut ainuttakaan tappouhkausta ja kirjoituksieni kommenttiosiot ovat jääneet valitettavan hiljaisiksi. Toisaalta olen jo ehtinyt saada kiitosta muilta blogisteilta ja futisniiloilta, joten jonkinlaista vaikutusta suomalaiseen futiskeskusteluun on kirjoittelullani ollut. Tällä tiellä pyritään jatkamaan ja varmasti ainakin yhteistyö TPSTV:n kanssa tulee uutena juttuna mukaan kuvaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun tehtäväni tulee olemaan ennenkaikkea pelin analysointi ja kriittinen arvioiminen.

Melkein aina kun puhutaan Veikkausliigan ongelmista nousee esiin pelin taso ja sen parantaminen, jotta yleisöä kiinnostaisi enemmän. Tässä on yksi kriittinen ongelma. Jonkun pitäisi tietää mitä pelin taso tarkoittaa. Suomessa moni on pudonnut penkiltä kun HJK puolustaja Mikko Sumusalo siirtyi Saksa kolmannelle sarjatasolle. Tämä on erinomainen kuvaus pelin tasosta ja siitä missä mennään. Monelle henkilöprostituidulle ei ole lainkaan selvää se, että valtaosa Valioliigan heikoimpien joukkueiden runkomiehistä olisi maajoukkuemiehiä Suomessa. Esimerkiksi Arsenalin penkkimies Carl Jenkinson kävelisi tai tarkemmin sanottuna juoksisi suoraan maajoukkueemme oikeaksi pakiksi ilman kunnollista kilpailua.

Tämä ei silti missään nimessä kerro vielä mitään siitä millainen on Veikkausliigan taso. Veikkausliigaan pelaamaan pääseminen vaatii valtavaa työmäärää ja sitoutumista. Moni ajatteleekin tässä kohtaa väärin kuvitellessaan, että Veikkausliigassa voi pelata kuka hyvänsä. Ei voi. Sen ovat puolestaan osoittaneet hyvin täällä vierailleet Valioliigajoukkueiden junnupelaajat, joilla on ollut ylitsepääsemättömiä ongelmia mahtua pelaamaan Veikkausliigassa. Samoin moni kohtuullisella pelihistorialla saapunut kehäraakki on jätetty tylysti penkille, jos homma ei ole natsannut.

Minun syyttävä sormeni tässä kohtaa osoittaakin kohti toimittajia, selostajia ja kommenttaattoreita, jotka höpisevät pelin tasosta ihan mitä sattuu. Ylen lähetyksiä ei ole voinut katsoa pitkään aikaan suuttumatta vähintään kerran kunnolla lähetyksen aikana ja studio-osuuksia en ole katsonut olleenkaan enää pariin vuoteen. Syynä lienee Kari Männyn linjaus siitä, että Ylen jalkapallotuotannot ovat helposti lähestyttäviä myös niille jotka eivät seuraa aktiivisesti jalkapalloa. Nyt tilanne on se, että jalkapalloa aktiivisesti seuraavat on jätetty muiden yhtiöiden asiakkaiksi. Tämä johtuu puhtaasti siitä miten yksinkertaistavaa ja suorastaan lapsellista analyysiä pelistä Yle tarjoaa.

Varsinkin selostajien ammatti-ja pelinlukutaito on todella kyseenalaisella tasolla. Moni tuntuu tulkitsevan jalkapalloa ihan samoilla kriteereillä kuin jääkiekkoa eli vauhti ja maalit on laadun tae, vaikka jalkapallossa tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Tämä ei sinänsä olisi niin vakava ongelma, jos selostajat eivät pitäisi niin oleellisena tehtävänään pelin tasosta höpisemistä. En ole vielä tähän päivään ymmärtänyt miksi selostajan tarvitsee sitä edes mitata. Katsojalla on mielestäni täysi oikeus arvioida pelin taso ja selostajan tehtävänä on selostaa. Sama koskee lopputuloksen veikkaamista. En näe mitään syytä sille, että selostaja alkaa puhumaan pelin ratkeamisesta tai lopputuloksesta ennen kuin peli on pelattu. On katsojalle antikliimaksi seurata peliä, jos selostaja kertoo sen päättyneen ja tunnin kohdalla, varsinkin kun melko useasti arvio on vieläpä väärä.

Kaiken median toiminnalla on oleellinen vaikutus siihen miten katsojat suhtautuvat peliin. Sillä että selostajat ja toimittajat puhuvat mitä sattuu on suuri merkitys siihen millaisia asioita katsojat odottavat jalkapallolta. Veikkausliigan maine pelillisesti heikkona sarjana onkin pitkälti median luoma käsitys. Johtuen siitä, että jalkapalloa ei osata laittaa oikeaan perspektiiviin. Pelin taso kun ei ole lainkaan suoraviivainen määre. Jalkapallon suosio maailmanlaajuisesti on tehnyt lajista niin kilpaillun, että taso huipulla on käsittämättömän kova ja jo pienikin pudotus vie monta sarjatasoa ja palkkaluokka alemmas. Tästä meillä on hyvänä esimerkkinä Touren veljesten vanha pelikaveri Venance Zézé, joka viime kaudella pelasi Suomessa ykköstä, vaikka samaan aikaan samasta akatemiajoukkueesta ponnistaneet Yaya ja Kolo pelasivat Valioliigassa.

Peliä pitääkin aina verrata itseensä ja kulloisiinkin olosuhteisiin. Siksi Veikkausliiga on hyvin mielenkiintoinen ja tasokas sarja. Veikkausliigan voimasuhteet ovat Klubia lukuunottamatta sekä tasaiset että vaihtelevat. Pienet erot heilauttelevat sijoituksia nopeastikin ja sarja on viimeisinä vuosina ollut todella tasainen. Kaikki joukkueet voivat oikeasti voittaa kenet tahansa ja yllättäviä tuloksia nähdään joka kierroksella. Tästä syystä jokainen ottelu on mielenkiintoinen, vaikka pelaajien taitotaso ei olekkaan samaa luokka kuin suuremmissa ja kauniimmissa sarjoissa. Viihteen ja jännityksen näkökulmasta se on kuitenkin yhdentekevää. Paljon mielenkiintoisempaa on seurata pitkää tarinaa. Sitä miten joukkueet ja niiden peli kehitty. Sitä miten oman kylän junnut kasvavat vastuunkantajiksi ja lähtevät ehkä maailmallekkin.

Taso ja tarinat meillä siis on. Uudelle vuodelle toivoisinkin, että niistä kerrottaisiin paremmin. Minä aion tehdä TPSTVn kanssa oman osani ja haastan kaikki muutkin Panu Pokkisesta twitteristeihin tekemään omansa. Vähemmän valittamista ja enemmän tarkkanäköistä kritiikkiä. Enemmän laadukasta analyysiä ja vähemmän sankarikulttien palvontaa.

HYVÄ RÄPY!