Jalkapalloyhteiskunta

Räpymies on ehdolla eduskuntaan Varsinais-Suomesta Vasemmistoliiton listalta numerolla 137. Tässä keskeisimmät liikunta-ja urheilupoliittiset linjaukseni.

MeKorjaamme

Olemme yhteiskuntana matkalla kohti kansanterveydellistä katastrofia. Tätä katastrofia voidaan kutsua, vaikka tuki-ja liikuntaelimien kestävyysvaajeeksi tai vatsan ja jalkojen keskinäisen huoltosuhteen heikkenemiseksi. En halua lietsoa hysteriaa tai vääristellä totuutta. Haluan kertoa siitä todellisuudesta joka yhteiskunnassamme vallitsee. Lasten ja nuorten liikkumattomuus ja huonot elintavat ovat pommi jonka räjähdyksen ensimmäiset paineaallot kulkevat jo läpi yhteiskunnan kaikkien rakenteiden.

Lapsilla havaitaan aikuisiän diabetesta ja teinit joutuvat vakaviin selkäleikkauksiin. Kansallisen liikuntatutkimuksen tulokset ovat kauhutarinoita fyysisen terveyden rappiosta. Ryhti, kävely- ja juoksutaito ovat katoavaa kansanperinnettä. Samaan aikaan resursseja ennaltaehkäisevästä työstä laikataan ja kaikille lapsille ja nuorille avoimia liikuntamahdollisuuksia on jatkuvasti vähemmän. Istuminen ja ruutuaika lisääntyvät.

Törkeimmät silmienummistajat syyllistävät digipelaamista ja televisiota. Todellisuus on kuitenkin se, että syyllisiä olemme me kaikki aikuiset. Me omalla esimerkillämme ja toisaalta kieltämällä, holhoamalla ja rajoittamalla olemme halunneet lastemme jäävän ruutujen vangeiksi. Ruutua tuijottava pentu on hiljainen ja helppohoitonen eikä meidän aikuisten tarvitse tinkiä omista tekemisistämme kun laatikkolastenhoitaja tekee työn meidän puolestamme. Sama koskee epäterveellisiä elintapoja. Tutkimukset osittavat kiistatta sen, että lasten passivoituminen ja lihominen ovat seurausta heikosta ravinnosta ei päinvastoin kuten usein väitetään.

Nämä ongelmat voidaan ratkaista vain täydellisesti uudistamalla koko suhtautuminen liikuntaan ja urheiluun. Meidän on vihdoinkin käsitettävä, että urbanisoitumisen liikkumiselle aiheuttamia muutoksia ei pysty kompensoimaan ilman aktiivisia toimia. Tärkeimmässä roolissa on peruskoulu ja urheiluseurat.

Peruskoulun opinto-ohjelmaan on lisättävä päivittäinen liikunta ja urheiluseurojen lasten ja nuorten toiminnan edellytyksiä on tuettava siten, että seuroilla on nykyistä paremmat edellytykset sekä varainhankintaan että täysipäiväisten ammattiohjaajien palkkaamiseen.

Urheiluseurojen verokohtelun muutoksilla ja kuntien liikuntapaikkojen käyttömaksujen nostoilla on ollut kammottavat seuraukset urheiluseurojen taloudella ja sen hinnan maksavat lapset ja nuoret harrastusmaksujen nousunua ja siitä seuraavana eriarvoistumisena. Lopullinen lasku näkyy vuosien kuluttua kansanterveyden syöksykierteenä ja terveydenhuollon kustannuksien kasvuna.

Otsikko on jalkapalloyhteiskunta kuitenkin ihan syystä, vaikka kirjoitus onkin tähän asti keskittynyt liikuntaan ja liikkumattomuuteen yleisellä tasolla. Jalkapallo on se laji joka parhaiten pystyy vastaamaan näihin esittelemiini haasteisiin. En väitä tatä siksi, että olen itse sydämmestäni jalkapalloihminen ja -valmentaja vaan siksi, että jalkapallon näytöt niin ihmisten liikuttajana kuin globaalina kulttuuri-ilmiönä ovat kiistattomat. Jalkapallo tarjoaa sellaisen kokonaisuuden johon muut lajit eivät pysty. Olennaisinpana etuna on, että jalkapallo kehittää fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia taitoja ja sitä voidaan harrastaa vähillä välineillä kutakuinkin missä tahansa olosuhteissa. Tämän lisäksi jalkapallon poliittiset ja taloudelliset yhteydet ja mahdollisuudet ovat vertaansa vailla maailmanlaajuisessa tarkastelussa. Näistä syistä minä haluaisin nähdä jalkapallon johtamassa sitä suunnanmuutosta jolla yllä mainitut kansanterveydelliset ongelmat pystytään ratkomaan.

Yksinkertaistettuna haluan Suomen nousevan maailman jalkapalloyhteiskuntien joukkoon ja opettaa kaikille kansakuntamme lapsille jalkapallon universaalin kielen.

Jokainen voi huoletta rykäistä herneen pois nenästään, koska en ole ajamassa jalkapallolle etua muiden lajien kustannuksella. Kaikkia ihmisiä liikuttavia lajeja tarvitaan ja niille on tarjottava mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa. Oikeastaan ajan entistäkin tasa-arvoisempaa urheilun ja liikunnan tukemista. Minun mielessäni yhteiskunnan tulisi tukea urheilua ja liikuntaa samantapaisilla periaatteilla kuin kulttuuriakin tuetaan. Pääpainon tulisi olla lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksissa, infrastruktuurissa ja koulutuksessa. Ammattiurheilun tulisi tältä pohjalta kyetä kantamaan itse itseään.

Käytännössä tämä vaatisi vähintäänkin urheilijoiden ammatillisen koulutuksen voimaksta kehittämistä nykyisestä yhteistyössä seurojen kanssa. Urheilijat, valmentajat ja tukihenkilöstö pitää hyväksyä aidoiksi ammattikunniksi yhteiskunnan silmissä. Näillä toimilla turvattaisiin nykyistä laajapohjaisempi liikuntakenttä ja kyettäisiin torjumaan liikkumattomuuden kansanterveydelle aiheuttamia rasitteita.

Urheilujärjestöt pursuavat poliitikkoja ja silti tilanne on tämä. On perusteltua kysyä miten minä sitten eroan näistä kaikista muista aikaisemmista urheilun poliittisista lähettiläistä. Kahdella merkittävällä tavalla. Ensinnäkin minä tulen haalarihommista kentän laidalta, en kabineteista ja broilerifarmilta. Toisekseen minä pyrin politiikalla vaikuttamaan urheiluun ja liikunnalliseen yhteiskuntaan kun taas nämä toiset käyttävät urheilua keinona vaikuttaa politiikassa. Siinä on vissi ero.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s