Month: huhtikuu 2014

U(r)ho-tv

Veikkausliigan ja liigaseurojen pomojen pöksyt kastuivat ja ylisanat meinasivat jäädä piippuun kun nelisen vuotta sitten lähdettiin kohti uutta uljasta aikakautta, joka oli tekevä Veikkausliigasta maailmanluokan futisbrändin ja leipovan rahaa niin seuroille kuin liigallekkin. Silloin leivottiin kasaan mahtava viiden vuoden pannukakku, joka oli valitettavan helppo jo silloin nähdä pelkiksi keisarin uusiksi vaatteiksi. Minulle ei koskaan ole selvinnyt mistä Urho-ryhmä sai alkupääomansa, mutta kaikesta tekemisestä paistoi surullisella tavalla läpi enemmän unelmia kuin osaamista.

Firmalla oli autoja, taustasermejä, visuaalinen ilme ja suuria tavoitteita, mutta samalla kaiksita julkisista lausunnoista paistoi täydellinen ymmärtämättömyys arkitodellisuutta kohtaan. Idea varmaankin oli se, että SM-Liiga vetää niin hyvin, että siinä sivussa voidaan höpöhöpöillä jalkapallolla. Todellisuus oli kuitenkin toinen.

Urho-Tv selvästikin laski sen varaan, että lätkäpäät ovat niin totaalisia Urphoja, että tuotantoja voi tehdä vasurilla ja silti jengi ostaa suut vaahdossa maksukortteja. Samoin arvioitiin väärin se, miten paljon nettimyyntiä voidaan saada aikaan. Neljässä vuodessa maailma on sen osalta muuttunut rajusti. Silloin esimerkiksi minä ne yksinkertaisesti voinut ostaa netti-tv tuotteita kiun päätelaitteeni ei  pystynyt toistamaan niitä luotettavasti. Tämänpäivän maailma on aivan toinen.

Suurinmman virheen tUrho-tv kuitenkin teki hinnoittelussa. Paketit olivat liian isoja ja kalliita heti alusta. Olisi luullut, että edes se olisi tullut mieleen, että koitetaan koukuttaa porukka halvoilla aloituspaketeilla. Näin ei kuitenkaan tehty vaan myynnissä olivat alusta asti törkeän ylihintaiset paketit, joita vielä toimitti surkean pieni porukka jälleenmyyjiä. Ajatus oli ilmeisesti tässäkin, että urheiluviihteen kuluttajat poikkeavat kaikista muista asiakkaista siinä, että he tekevät myyntityönkin ihan itse ja tulevat juosten Urhometin luo, vaikka Urhometiä ei paljon asiakkaiden palveleminen kiinnostakkaan.

Kaikessa tässä tulee mieleen se, että minkälaiset neuvottelut on käyty Veikkausliigan ja Urho-tv välillä ja miten uskomattoman Urhoa porukkaa siellä päätöksiä tekemässä on? On purematta nielty tällainen fantasia yhteistyöstä, vaikka Urho-oluttölkkikin tajusi alusta asti, ettei ammattitaitoa paketin toteuttamiseen ole edes vähän alusta. Ilmeisesti päällikköosastolla on vain katsottu viivan alle ja sen yläpuolella ei ole ollut muuta tekstiä kuin: Urho-tv pays all. Siihen skoolaus päälle ja kaikki kuorossa höhöttämään, että Urho maksaa ou jee! Lähetään taksilla keskustaan Urho maksaa.

Itselleni rakkain Urho muisto on eräs sateinen kevätpäivä kun kiersin lähes kaikki urheilua näyttävät baarit Turussa ja yritin löytää sen pubin joka näyttää Veikkausliigaa. En löytänyt ainuttakaan. Joillakin ketjuravintolailla oli perus Urho, mutta Veikkausliigan kaikki pelit näyttävää Urho totalia ei ollut missään. Asiaa kyseltyäni selvisi, että kyseisen paketin hinta olisi ollut ravintolalle yli 600 euroa kuussa mikä oli enemmän kuin silloinen Canal+ suurin paketti. Jokainen varmaan tietää näkyikö baareissa Urho vai Canal. Kaiken surkeuden kruunasi se, että Urhon törkeä hintapyyntö poisti lopulta Veikkausliigan myös Canal+ ja se tiesi paluuta suoraan vuoteen nolla. Käytännössä siis Veikkausliigan unelmasopimus oli tuhonnut tähän mennessa sarjan tv näkyvyyden lähes täydellisesti. Hienoa työtä niin Veikkausliigan johdolta kuin Urho-tv:ltakin.

Nyt tuosta riippakivestä on vihdoin päästy kun koko Urho-vitsi on kuopattu ja sopimukset palutettu seuroilla lukuunottamatta Veikkaus-tv osuutta, joka takaa jonkinlaisen yleisnäkyvyyden. Veikkaus-tv on ihan kiva juttu, mutta edelleenkin toivoisin, että Veikkausliiga saataisiin YLElle ja sarjan johdossa tajuttaisiin se, että näkyvyys ja nimenomaan kattava ilmainen näkyvyys on paljon arvokkaampaa kuin toivotaan toivotaan sopimukset joidenkin epävarmojen toimijoiden kanssa. Pelkästään YLEn ohjelmabuffauksella on suurempi markkinoinnillinen arvo kuin koko Urho-tv projektilla. Silloin koko Suomi näkee, että jalkapalloa pelataan ja milloin sitä pelataan. Myös YLEn osaaminen itse lähetyksien tekemisessä on niin arvokas osa sitä kuvaa, joka ihmisille jää itse tuotteesta, että pelkästään se voidaan laskea palkkioksi oikeudesta lähettää pelejä.

Tärkeintä kuitenkin nykytilanteessa verrattuna synkkään Urho-aikaan on se, että pelejä voi nähdä helposti ja paljon. Monilla paikkakunnilla pystytään tekemään jo omia lähetyksia otteluista tai vähintäänkin koostepaketteja pelien jälkeen.

TPS-TV on loistavasti aivan terävimmässä kärjessä uuden uljaan toimintatavan kehittämisessä. Seura on tuotava ihmisiä lähelle niiden kanavien kautta ja niillä medioilla jotka ihmisiä kiinnostavat. Tällä hetkellä ihmisille on helpointa seurata kaikke itselleen kiinnostavaa netin ja sosiaalisen median välityksellä. Näiden keinojen monipuolinen ja tehokas asiakaslähtöinen käyttö tulee nostamaan kannattajien, seurayhteisön ja itse kilpailemisen seuraamisen aivan uudelle tasolle. Minulla on poikkeuksellinen etuoikeus olla mukana tässä työssä ja kuka tietää ehkä ääneni kuullaan tulevaisuudessa selostamassa TPS-TVn lähetyksiä kotiotteluista aidolla turunmurteella. Se se olisi lutuuria, jos mikä!

RISKIRETKEN UUSINTA TÄNÄÄN! http://www.hjk.fi/hjktv_live HYVÄ RÄPY!

Advertisement