Esimerkillä johtamista

Turun Palloseuran jalkapallohistorian kovin maalintekijä ja seuraikoni Heikki Suhonen vieraili kertomassa urastaan TPS Kannattajien Vartti ja Forteen podcastissa. https://open.spotify.com/episode/3QxFbxktuYFuGUhaJjkt8X Podcastin toinen osa keskittyi Seuran nykyiseen tilaan ja siitä tilasta käytyyn keskusteluun: https://open.spotify.com/episode/1b9RJhGzD4jrUlkzEkEJFg

Suhosen sydäntä riipaiseva tilitys siitä kuinka hän kokee nykyisen tilanteen ja kuinka hänen huoleensa on vastattu oli niin voimakas, että Räpymieskin nousi kuopastaan vuosien uinumisen jälkeen. Podcastissa nousi toistuvasti esiin mitä Suhonen itse voisi tehdä Seuran parhaaksi ja mitä ylipäätään kukaan voi tehdä jotta nykyinen kurssi saataisiin kääntymään.

Minun näkemykseni mukaan Hessun ei tarvitse olla seuran hallituksessa, ei käydä näyttämässä junnuille maalinteon mallia tai tehdä muitakaan sirkustemppuja nykyistä enempää. Hän on tehnyt jo kaiken sen mitä seuralegendan tarvitsee tehdä tällaisessa tilanteessa. Hän on noussut esiin, ilmaissut välittämisensä ja huolensa Seuran tilasta ja nyt on meidän kaikkien muiden aika seurata legendan esimerkkiä ja osoittaa, että välitämme, olemme huolissamme ja haluamme osoittaa vilpittömän tukemme ja ymmärryksemme sille, että Suhosen esittämä kritiikki ei ole millään muotoa pahantahtoista tai ilkeää Seuraa kohtaan vaan nousee syvältä läpikotaisin mustavalkoisesta sydämestä.

TPS Kannattajat julkaisivatkin jo oman näkemyksensä: https://tps-kannattajat.net/site/avoin-kirje-tps-jalkapallon-johdolle-tpsn-on-muututtava/

Seuralla on vastuuhenkilöt ja -roolit joiden perusteella vastuu vallitsevasta tilanteesta jakautuu. Minä en ole ikinä ollut kovinkaan kiinnostunut nimistä ja naamoista, niistä keskusteleminen ja sormella osoittelu on tässäkin tilanteessa mielestäni turhaa. Ainoastaan siltä osin henkilöt ovat oleellisia, että toivon tämän kaiken julkisen keskustelun kantautuvan heidän korviinsa siinä muodossa, että heidän tekemisistään välitetään ja heidän päätöksillään on seurauksia, jotka vaikuttavat laajalle koko seurayhteisöön. Luonnollisestikin on kohtuullista kysyä minkä kokoisella kauhalla voidaan vaatia ja minkä kokoinen se saamapuolen lusikka on ollut, mutta siitä huolimatta aina voidaan vaatia avoimuutta, rehellisyyttä ja välittämistä ja kaikkein huolestuttavinta nykyisessä tilanteessa on se, että juuri edellä mainituista tuntuu olevan vajausta.

Nyt siihen oleelliseen.

Mitä me voimme konkreettisesti tehdä?

Luonnollisestikin ne joilla on varoja voivat liittyä tukemaan seuraa yhteistyökumppaneina, mutta me emme nyt käsittele sitä vaan meitä ihan tavallisia huolissamme olevia kannattajia.

1. Osta lippu ja mene peliin. Aina ja ikuisesti se kohta 1.
2. Tykkää, jaa, kommentoi. Ihan sama mitä Seura tuuttaa some kanaviinsa pistä se kiertoon. Ei tarvitse olla samaa mieltä, ei tarvitse kommentoida pelkkää naminamia, pääasia on, että Seura trendaa ja kaikki näkevät, että välitetään.
3. Raahaa kaveritkin matsiin.
4. Someta itse. Kuvia matsista, kommentteja twitterissä, ihan sama mitä kunhan saadaan lisää virtaa mallia kohta 2.
5. Tykkää, jaa, kommentoi kaikkiin Seuraa koskeviin posteihin mitkä muut kannattajat tai kuka vaan on laittanut julkiseksi. Ei ole taaskaan mitään väliä mitä se sisältö on kunhan se saa reaktioita, jos olet eri mieltä kerro sekin, koska keskustelu aina nostaa postauksia esiin entistä enemmän.
6. Osta Seuran yhteistyökumppaneiden tuotteita ja palveluita ja reagoi heidän some markkinointiinsa.

Tärkeintä on välttää apatia ja pahinta on, että apatiaa tuntuu jo valtaavan osaa Seuran yhteisöstä. Oli asiat sektoreittain miten hyvänsä ja oltiinpa joillakin osa-alueilla kuinka kaukana Suomen huipusta hyvänsä, se mitä me voimme silti kaikki yhdessä tehdä on osoittaa niin toimivalle seurajohdolle, valmennukselle, pelaajille ja koko suomalaiselle jalkapallo perheelle, että TPS yhteisö kuuluu Suomen huipulle ja se ei muutu, vaikka sijoitus sarjassa olisi mikä ja peli kentällä näyttäisi miltä.

Advertisement

Ei itketä lauantaina!

Huomenna mennään oikeen tosissaan.

On ollut outoa elää ilman liigacuppia ja valmistautua kauteen ilman kunnollista yhteyttä joukkueen prosessin etenemiseen. Pääsin lämmittelemään sentään Suomen cupin TPV-ottelun striimin äärellä Pikku-Torressa. Valitettavasti tasoero joukkueiden väillä oli niin valtava, että johtopäätöksiä joukkueen nykytilasta oli mahdotonta tehdä.

Ainoa asia jonka pystyi  varmasti havaitsemaan ottelusta oli suomalaisen futiskultuurin ohuus. Tepsillä oli todella suuria vaikeuksia pelata tasollaan, vaikka juuri tällaisten harjoitusotteluiden tärkein anti on toimia harjoitustapahtumana oman peli-identiteetin selkärankatason omaksumiselle. Tämä prosessi ei toimi toivotulla tavalla, jos pelaajat vähänkään lipsuvat pelikurista ja alkavat pelailemaan juuri ja juuri riittävällä intensiteetillä. Tällaisen kurinalaisuuden on oltava pelaajille sisäsyntyistä. Yksikään valmentaja ei voi huutamalla tai millään muullakaan sirkustempulla pelaajia piiskata kurinalaisuuteen sellaisessa olosuhteessa jossa itse peli kuitenkin on selvästi hallussa. Pelissä harjoittelemisen ja jatkuvan itseltä vaatimisen synty on pitkä, suoraan harjoittelu- ja lajikulttuuriin linkittyvä, prosessi.

Sitten huomiseen!

Huomenna päästään itse asiaan. Ulos, uudelle kotikentälle ja pelaamaan lauantaina. On vakavissaan pakko ihmetellä kenelle Veikkausliigaa pelataan? Miksi vuodesta toiseen otteluohjelma on ammuttu haulikolla kalenteriin. Julkisuudessa tästä asiasta ollaan kuultu vain huonoja ja röhönaurattavan huonoja selityksiä. Itselläni ei ainakaan ole asiasta pienintäkään käsitystä ja olen  Veikkausliigaa seurannut jo pari vuotta. Onneksi meillä on toisin!

Tepsillä on 11 lauantaiottelua mikä on enemmän kuin koko Veikkausliigalla yhteensä! Tämä antaa huikeille TPS-kannattajille mahdollisuuden osoittaa Veikkausliigan johdolle minkälainen elämys jalkapallo todella Suomessakin voi olla. Itse olenkin jo leukaillu, että jos otteluohjelmat ovat jatkossakin tällaisia Tepsin ei kannata nousta Veikkausliigaan lainkaan. Vaikka ymmärränkin ettei lauantai ole kaikille yhtä hyvä päivä katsoa pelejä kuin se minulle on, niin silti uskon edustavani enemmistöä tässä asiassa.

On aivan toisenlainen kokemus voida käyttää koko päivä rauhassa otteluun valmistautumiseen hyvässä seurassa, katsoa peli ja lähteä voitolla yöhön jälkipelaamaan. Arkipeliin joutuu ryntäämään kiireellä, suorittamaan katselun tehokkaasti ja joutuu lähtemään suoraan ottelusta kotiin nukkumaan tulevaa työpäivää jo puoliksi miettien.

Jalkapallo on kokonaisvaltainen kokemus jonka tyydyttävään nauttimiseen kuluu aika, rauha, hyvä seura, ruoka ja juoma. Parhaiten kokonaisvaltaiseen kokemukseen pääsee sellaisena päivänä jolloin voi uhrata vähintäänkin illan ja seuraavan aamun naatiskelulle. Tätä herkkua onkin luvassa poikkeuksellisen paljon tulevalla kaudella.

Bonuksena vieraskannattajilla on paljon paremmat mahdollisuudet tulla myös paikalle ja se nostaa tunnelmaa ja gyldyyriä, jos mikä.

Siksi esitänkin: Tepsin ei edes kannata nousta Veikkausliigan, jos otteluohjelmat ovat jatkossakin tällaiset. Kannattaa pelata mielummin Ykköstä lauantaisin, voittaa Suomen Cup, hankkiutua sieltä Eurooppaliigaan, voittaa Eurooppaliiga ja sieltä Mestareiden liigaan. Samalla voi kehittää pelaajia ja pelitapaa Ykkösessä ja on mahdollisuus oikeasti panostaa tärkeisiin cup-kilpailuihin täysillä.

Nikke ja Reiska tän idean saa varastaa.

HYVÄ RÄPY! #EiItketäLauantaina !

Jälkiviisastelua

Sain niin kauniin palautteen toimistani FutisForumin viestiketjuuni, että oli suorastaan pakko kirjoittaa jotakin. Ongelma ei nimittäin ole siinä etteikö olisi sanottavaa vaan siinä ettei ole aikaa. Julkaisen palautteen kuitenkin tässä. Niin lämpimän tunteen se sisääni toi.

jaahas. Politiikka on vienyt yhden lupaavan futisjournalistin jonnekin SKDL:n saunavuoron vartijaksi, kun ei ajatusten Aurajoki enää virtaa. Sääli.

Kirjoittaja on siinä täysin oikeassa, että osasyyllinen blogihiljaisuuteen on kansanedustajaehdokkuuteni Vasemmistoliiton Varsinais-Suomen ehdokaslistalla. Ajatusten Aurajoesta hän kuitenkin on väärässä. Räpymiehen ajatukset räpiköivät yhä vastavirtaa, vaikka blogosfääriin asti ne eivät olekkaan virranneet. Turkulaisena ymmärrän, että palaute, pintapuolisesta tylyydestään huolimatta,  on lähimpänä kehua mihin suomalainen selvinpäin kykenee. Siksi jotakin on kirjoitettava ja mikäpä olisi blogistille mieluisampaa kuin jälkiviisastelu.

Otetaan tarkasteluun Reinin aika toistaiseksi. Voidaan perustellusti sanoa jälkikäteen, että Tepsin kriisin perimmäinen syy on toimitusjohtajan vaihdon ajankohta. Casagranden riskipeli oli perusteltua, vaikka joistakin ratkaisuista voidaankin esittää kysymyksiä. Eniten siitä miksi joukkueessa oli kaksi Veikkausliigan ykkösmaalivahtia ja Suomen lupaavimpiin junnuveskareihin kuuluva oma kasvatti annettii suosiolla pois. Siinä kuitenkin mennään niin syvälle tepsiläisyyden ytimeen ettei edes tämä blogisti halua lähteä niin pimeisiin paikkoihin. Tämänhetkisillä tiedoilla on selvää, että kriisiä ei olisi voinut kukaan toimitusjohtaja täysin välttää. Voidaan kuitenkin pohtia sitä olisiko nopeammalla tilannekuvan muodostuksella ja reagoimisella siihen pystytty pienentämään iskun kovuutta. Varmaa ei ole kuin epävarmuus.

Kausikorttilaisten glögitilaisuudessa vuosi sitten kysyn Reiniltä suoraan onko ajateltu osakeantia. Silloin ei ollut. Sellainen tehtiin reilu puoli vuotta myöhemmin. Väitän että joukkueen rakentamisen ja seuran stabiliteetin kannalta se olisi ollut parempi tehdä aikaisemmin. Joukkue olisi päässyt rauhallisemmissa tunnelmissa valmistautumaan kauteen ja ulospäin olisi ollut edes jotakin myönteistä uutisoitavaa. Lisäksi voidaan olettaa että juuri silloin solidaarisuutta olisi ollut liikkeella kaikkein eniten. Monet kyselivät tilanteen paljastuttua mitä asialle voisi tehdä. Itse vitsailin, että olisi edes kiviä missä on Tepsin logo päällä niin niitäkin olis voinut ostaa. Seura kuitenkin epäonnistui toimittamaan markkinoille mitään millä kannattajat olisivat voineet osoittaa tukeaan. Tätä toki pahensi rakkaan harjoitusvastustajan omistusportaan suunnaton ripeys uuden stadionsopimuksen neuvotteluissa. Tästä johtuen ei ollut edes kausikortteja tarjota halukkaille. Mikään näistä edellä mainituista ei olisi yksinään juttu eikä mikään, mutta yhdessä ja muiden ongelmien päällä jokainen oli omiaan antamaan kuvaa suoranaisesta toivottomuudesta.

Sitten veljet hei! Tää on kova juttu. Kirjoitin tämän artikkelin 9.10.2013 https://rapymies.wordpress.com/2013/10/09/meidan-tepsi/ Tekstin sisältö on kutakuinkin tismalleen sama kuin se mitä Don Tami, Aurinkokunigas, Urheilevan Turun suurruhtinas ja kaikkien edelläkäviöiden tavallisesti elävä johtotähti lateli suraavan vuoden elokuussa Annetaan poikien pelata talkoissaan  http://fc.tps.fi/annetaan_poikien.3156.html . Räpymies oli siis edelläkäviää lähes vuoden edellä. Millaiseksi kausi olisikaan muodostunut, jos tämä pöhinä olisi saatu aikaan jo niin paljon aikaisemmin. En halua ottaa mitään pois ylipäällikkösuurmarskigladiaattorileijona Tammiselta. Toteampa vaan.

Viimeisenä haluan vielä jälkiviisestella pelillisellä puolella. Miten olisikaan käynyt jos seura olis asettanut kylmästi tavoitteekseen valmistautumisen Ykköseen? Tämä olis tarkoittanut sitä, että alkukauden kokoonpano olisi ollut lähempänä loppukauden kokoonpanoa ja jokin määrä ylimääräistä pelaajaliikennettä olisi jäänyt pois. Nuoret pelaajat eivät kasva vastuuseen kuin joutumalla sitä kantamaan. Olisiko tällainen linjaus voinut jotenkin huonontaa tilannetta vai olisiko ollut jopa mahdollista, että nuoret pojat olisivat kehittyneet nopeammin paineettomammassa ilmapiirissä. Varmasti kuitenkin tiedetään se, että yhtenäiset ja vakaana pysyvät joukkueet hitsaantuvat paremmin toteuttamaan pelitapaa. Toisaalta loukkaantumisia oli niin paljon, että jotakin turbulenssia olisi ollut kuitenkin. Perustellusti voidaan kuitenkin kysyä olisiko tuolla linjauksella saatu vahvempi joukkue ensi kauden avaukseen kentälle kuin mitä nyt saadaan.

Siinä oli aivan riittävä annos itseterapiointia tekstimuodossa. Mennyt on nyt mennyttä ja voin huoletta alkaa valmistautua uuteen kauteen, uuteen sarjaan ja uuteen joukkueeseen. Sen kunniaksi blogillanikin on uusi ja entistäkin kauniimpi ulkoasu ja lupaan jatkossakin kirjoittaa olin sitten eduskunnassa tai viemärirassina.

Loppuun vielä innokkaimille Räpymies diggareille pari extraherkkua:

Räpymiehen poliittisia linjauksia:

http://pahaihminen.wordpress.com/2014/09/15/indie-poliitikko/

http://pahaihminen.wordpress.com/2014/11/23/jalkapalloyhteiskunta/

ja Räpymies vierailee #Pahaihminen vlogissa:

Hyvä Räpy! Uuteen nousuun!

Miron tenho

Tenho tarkoittaa viehätystä tai lumoa ja sitä on käytetty myös kuvaamaan lappalaista taikuutta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tenho  Tepsille Tenho tarkoittaa lumoavinta kehitystarinaa tällä vähemmän viehättävällä kaudella.

Minulle jä kammottavan hyvin mieleen se kun ensimmäisen kerran näin Miro Tenhon pelaavan. Se tapahtui tammikuun helteisellä Kupittaa vitosella tässä ottelussa http://tpstv.fi/kooste-fc-inter-tps-3-2-24-01-2014/ . Ottelun kymmenennellä minuutilla Interin elegantti herrasmiespelaaja Irakli Sirbiladze pistää kokemattoman Tenhon tylysti taskuunsa ja hölköttelee maalinedustalle josta tarjoilee Ihana-Severille maalisyötön. Miroa ei nähdä seuraavassa ottelussa ja silloinen huippumotivoitunut päävalmentaja Marko Rajamäki kuvailee minulle Tenhon kärsineen ottelussa kolhuja niin henkisesti kuin fyysisestikin. Voin rehellisesti myöntää, että olin melko varma tarinan päättymisestä siihen.

Kirjoitin talvella siitä miten Tepsin surkea tilanne tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden nousta liigapelaajaksi niille joilta löytyy tahtoa ja selkärankaa. Valitettavan harvalta on löytynyt. Todellisuudessa muutama kauden aluksi varmalta vastuunkantajalta vaikuttanut pelaaja on mennyt jopa taaksepäin.

Meiltä herkästi unohtuu se tosiasia, että vaikka näemme kansainvaälisillä kentillä yhä nuorempia ammattilaisia, hyppy miesten pääsarjaan junnupeleistä ei ole niin helppo miltä se näyttää. Tepsinkin tapauksessa talviharjoittelun kovuudesta jouduttiin tinkimään kun monen pelaajan pohjakunto ja -kestävyys eivät riittäneet ammattilaistason treenaamiseen. On haastava yhtälö valmennukselle tasapainoilla aika- ja tulospaineiden kanssa ja samalla koittaa pitää jalat ja päät ehjinä.

Älkää käsittäkö väärin. Moni nuori pelaaja on nostanut tasoaan, mutta päävastuun ovat kuitenki kantaneet jo ennestään ammattimaiseen tekemiseen tottuneet pelaajat. Ohituskaistalta ei varsinaisia superylättäjiä ole tullut, vaikka paikka olisikin ollut. Ainoa poikkeus, joka on pystynyt tasaisesti parantamaan ja pitämään tasonsa, on Miro Tenho. Ei hänkään vielä uusi Jallu ole, mutta tällä menolla hänestä voi kasvaa jotakin vielä suurempaa.

Tenho on kuvaillut parhaaksi ominaisuudekseen vahvan henkisen puolen. Tämä on nähdyn perusteella helppo uskoa. Minä heitin hänen osaltaan pyyhkeen kehään jo ensimmäisen matsin jälkeen, niin kammottavassa vienissä nuorimies oli. Onneksi hänellä itsellän oli kovempi pää. Näyttääkin siltä, että ”I kill you”n oppitunti veikkausliigatason pelikovuudesta toimi kimmokkeena, jonka kautta Miro löysi tenhonsa. Kun edellisessä ottelussa porotokkaa vastaan näin Miron viimeistelevän kylmän viileällä puskulla liigauransa ensimmäisen maalin tuntui todellakin siltä, että hän oli langettanut lumouksensa koko stadionin ylle. http://tpstv.fi/kooste-tps-rops-4-2-31-08-2014  Miestä ei pystynyt enää tunnistamaan samaksi eksyneeksi pikkupojaksi, joka oli hortoillut ympäri Kupittaata vain puoli vuotta aikaisemmin. Tällaiset tarinat jäävät liian usein syntymättä kun pelaajille ei uskalleta antaa vastuuta.

Kävi Tepsille säilymistaistossa kuinka vaan on täysin varmaa, että Miro Tenho on tehnyt läpimurtonsa Veikkausliigassa. Tämä tosiasia toimii myös muistutuksena siitä, että muitakin nuoria lupauksia varmasti löytyy Suomesta niiden kuumimpien ja itsestäänselvimpien ”lahjakkuuksien” takaa. Toivottavasti ainakin Tepsissä uskalletaan jatkossakin antaa kokeilupaikkoja laajasti nuorille pelaajille ja uskalletaan luotta myös hiukan epävarmempiin kortteihin. Pelaajatarkkailu on Suomessa toistaiseksi niin epämääräistä, että Tenhoja ja Tukiaisia http://www.iltasanomat.fi/jalkapallo/art-1288729734856.html  on varmasti löydettävissä enemmänkin. Valitettavasti seurat tuntuvat arvostavan enemmän tonnin vierastyölaisia ja pelaajatarkkailua youtubessa.

HYVÄ RÄPY! After football i put a tenho on you!

 

Pienen oravan tarina

Vielä vuosi sitten oli tammilehto ruskeanaan maukkaita terhoja. Nyt ei ole enää kuin jäisiä käpyjä ja niitäkin liian vähän. Mitä on pienelle mustavalkoraitaiselle oravalle tapahtunut vuodessa? Miksi yhtä lihavaa vuotta seuraa aika hankkia henkselit, koska vyötä ei pysty enempää kiristämään? Yritän tässä kirjoituksessa kuvailla yksinkerteisesti ja tiivistetysti eilisen FC TPS Oy:n tiedotustilaisuuden keskeisen sanoman. http://www.youtube.com/watch?v=HZ3PuRXu3rA

Tausta
FC TPS lähti viime kauteen kovilla panostuksilla ja tavoitteilla. Pelaajabudjetti oli n.750 000 euroa. Tavoitteena oli mitalisija Veikkausliigassa, Suomen-cupin voitto, Liiga-cupin voitto ja eteneminen vähintään toiselle Euroopa-liigan karsintakierrokselle. Tämän lisäksi tarkoituksena oli saada lisätuloja pelaajasiirroista. Kaikenkaikkiaan budjetti oli 400-500 tuhatta euroa alijäämäinen. Kaikki mahdollinen meni kuitenkin pieleen ja mihinkään näistä tavoitteista ei päästy. Yhdestäkään pelaajasta ei kesällä saatu konkreettista ostotarjousta. Päinvastoin heikon menestyksen ja aneemisen peli-ilmeen seurauksena katsojatulot ja oheismyynnit vähenivät ja lopputuloksena oli n. 500 tuhannen euron tappio, jota syksyllä jouduttiin tasapainottamaan velkarahalla. Velkaa osakeyhtiöllä on nyt kaikkiaan n.320 tuhatta.Toimintaa ei kuitenkaan aiota rahoittaa lisävelkaa ottamalla. Syksyllä seurassa nähdyt ulkomaalaispelaajat eivät aiheuttaneet merkittävää lisäkulua kokonaisuuden kannalta suhteessa pelilliseen panokseensa.

Räpymiehen kommentti
Budjetti oli toki optimistinen ja jälkiviisasteluun pystyy kuka vaan. Siltikin riskinotto oli perusteltua ja jos seuran kaikki päättävät tahot yksimielisesti katsoivat sen järkeväksi niin ratkaisu oli oikea. Riskien ottaminen kuuluu niin urheiluun kuin liiketoimintaankin. Ainoa millä on todellista merkitystä on se mitä tehdään nyt. Typerää ja huonosti suunniteltua oli kuitenkin vaihtaa toimitusjohtajaa kesken kauden. Tämä ratkaisu oli omiaan lisäämään epävarmuutta ja sekavuutta asioiden hoitamisessa, tiedotuksessa ja vastuiden oikeassa kohdentamisessa.

Nykyhetki
Kauniista puheista huolimatta arki on karu. Pelaajabudjetti on reivattu lukemaan 325 tuhatta euroa. Tällä hetkellä siitä on käytössä 250 tuhatta, mutta tämä luku sisältää Tammilehdon ja Brownin sopimukset, jotka todennäköisesti tulevat poistumaan vahvuudesta. Todellinen ongelma on kuitenkin se, että joukkueessa on tällä hetkellä vain kourallinen pelaajia ja loput ovatkin sitten junioreita ja sopimuksettomia. Treeneissä touhutaan pienellä ryhmällä ja Liigacupiin lähdetään kutakuinkin pystymetsästä revityllä miehistöllä. Virallisesti sopimuksesta keskustellaan vain Sami ”Kupittaan Kuningas” Rähmösen kanssa ja sen lisäksi yhteydessä ollaan 3-4 pelaajan kanssa. Sanommattakin on selvää, että lopullinen joukkue tulee selviämään vasta ihan viimeisillä hetkillä ennnen Veikkausliigan alkua. Näillä mennään.

Uusi stadionsopimus tuo tavallaan pientä toivoa paremmasta, vaikka mahdolliset säästöt tulevatkin kovalla hinnalla. Molemmat turkulaisjoukkueet ovat päätyneet ratkaisuun jossa stadionista käytetään vain 3500 paikkaista pääkatsomoa eli lätkähallia. Taloudellisesti ratkaisu on pakko hyväksyä, mutta itselleni ja varmasti monelle muullekkin peruskannattajalle ratkaisu on kammotus. Hyvien paikkojen määrä nimittäin vähenee todella paljon. Pääkatsomon alimmat rivit ovat täysin kelvottomia jalkapallon seuraamiseen ja Olympiakatsomon tunnelma on toiselta planeetalta kolkkoon ja kylmään pääkatsomoon verrattuna. Myöskin se miten perheet ja kannattajakatsomo sopivat samaan rakennukseen tulee olemaan jännä juttu. Jo nyt herkkähipiäisimmät ovat sitä mieltä, että huuteleminen katsomossa on kaikenkaikkiaan epäsopivaa ja samaan aikaan toisaalla tykätään pommeista ja savuista. Tästä asiastaa saadaan aivan varmasti lukea vähintäänkin Turkkarin yleisönosastolta.

Toimitusjohtaja Reini ja päävalmentaja Rajamäki vakuuttelivat joka tapauksessa olevansa yhteisessä rintamassa tekemässä töitä sen eteen, että Tepsi pelaa pääsarjaa jatkossakin. Pelaajia etsitään ensin läheltä, sitten Suomesta ja vasta viimeisenä korttina haetaan ulkomaisia pelaajia. Uutta liiketoimintaa pyritään kehittämään ja entisiä tekemään paremmin. Pahjalla kuulemma ollaan jo. Toivottavasti vähintäänkin tämä on totta. Ainuttakaan huonoa uutista ei enää kaivata. Meille kannattajille jää tehtäväksi vain uskoa tähän viestiin ja omalta osaltamme antaa se tuki minkä kukin pystyy. Kuopankaivajia ja selkäänpuukottajia on ihan riittävästi muissa leireissä.

HYVÄ RÄPY!

Päävastustaja

Urheilu on siitä hienoa hommaa, että tässä tasa-arvon ja tasapäistämisen ajassa on sentään jokin pieni saareke, jossa vastakkainasettelun aika ei ole ohi. Oman joukkueen kannattaminen ja auttaminen ovat hienoja asioita, mutta ilman vastavoimaa siihen on hyvin vaikea saada sitä todellista tunnetta ja päämäärää. Aina pitää olla jokin tavoite ja pelkkä mestaruuksien tai europaikkojen saavuttaminen ei siihen riitä. Aina täytyy olla jokin vastustaja joka määrittää tason. Rakkaus omaa joukkuetta kohtaan on moottori, mutta menovettä siihen koneeseen saa parhaiten kunnon kilpakumppanista.

Ajatelkaa mitä olisivat derbyt ilman Severiä ja Pänää? Minua kaihertaa vieläkin se kun Jallu lopetti ja Furkka lähti ulkomaille. Hullujen porilaisten taisto oli monen derbyn sydän. Mitä olisi La Liga ilman el classicoa tai englantilainen futis ilman ruusujen sotaa? Vastustajistamme tiedämme missä itse olemme. Toisten ponnistukset ajavat meitä entistä parempiin suorituksiin ja pitävät meidät hereillä. Taistelun tulee silti olla rehtiä ja se pitää käydä kentällä. Kunnon nokittelu on ei vain sallittua vaan toivottavaa. Kunhan järki ja vastustajan kunnioitus pysyvät mukana. Suomifutis ei kaipaa ainuttakaan huligaani propagandalla heruttelevaa klikkihuorausotsikkoa lisää.

Minua on väitetty Klubi vihaajaksi, mutta se ei pidä paikkaansa. Minä rakastan vihata Klubia. Klubi on minulle se todellinen päävastustaja. Joidenkin Tepsikannattajien mielestä olen tässä asiassa harhaoppinen, koska Inntterihän se päävastus on. Minä kuitenkin suhtaudun Intteriin kuten hieman vähälahjaiseen pikkuveljeen. Ei mitenkään voi ottaa kovin tosissaan porukkaa jolla ei ole mitään omaa vaan kaikki on lainattua tai varastettua ja koko identiteetti rakentuu Tepsin vastustamiseen. Inter ei ole päävastustaja vaan osoitus Tepsin suuruudesta. Monellako muulla Veikkausliigajoukkueella on ikioma vastajoukkue? Sellaista ei löydy edes Klubilta ja siinä onkin yksi niistä osoituksista miksi FC TPS on suurseura, vaikka talous ja menestys olisi mitä.

Joka kerta kun näen jonkun niistä fantastisista Klubin mainoksista otsasuoneni meinaa räjähtää. Samaan aikaan sieppaa kuin pientä oravaa ja toisaalta tekee mieli nostaa hattua sille miten upeaa työtä Klubimarkkinointi ja A-lehdet yhdessä tekevät. Tässä haluankin heittää haasteen Tepsille ja TS-yhtymälle. Olisiko aika katsoa mitä naapurit tekevät ja nostaa oma yhteistyö uudelle tasolle. Mikä muka on enemmän turkulaista kuin Tepsi ja Turkkari. Olsiko mahdollista, että molemmat lakkaisivat tuijottamasta vain omaa napaansa ja alakaisivat tehdä töitä oikeasti yhdessä. Minä väitän, että Tepsi voi myydä monta lehteä enemmän siinä missä TS-yhtymä voi hankkia monta katsojaa lisää Tepsille ja mahdollisesti myös muita yhteistyökumppaneita. Tepsi on kuitenkin monilajiseurana ihan toisen kokoluokan brändi kuin kokokansanklubi.

Pohjimmiltaan tämä kirjoitus on kuitenkin onnittelu Klubille ja Aki Riihilahdelle. Klubijohdon päätös nostaa Riihilahti uudeksi toimitusjohtajaksi osoittaa rohkeutta ja uudenlaista suhtautumista urheiluun liiketoimintana. Siinä missä vanhan sukupolven seurajohtajat ovat olleet lähinnä käytännön toimintojen organisaattoreita ja seuran nimenkirjoittajia on Riihilahti ehtinyt osoittaa oman ammattilaisuransa jälkeen, että urheilulla on kasvunvaraa perinteisen seuratoiminnan ulkopuolellakin. Koko kolmannen sektorin rooli on valtavassa murroksessa kun yhteiskunnan tehtäväkenttään vedetään uusia jakolinjoja. Riihilahti ja muutamat muut entiset ammattilaisemme ovat kulkeneet maailmalla silmät auki ja nähneet millainen rooli urheilulla ja seuroilla on kansaivälisesti niin liiketoiminnallisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Näille uusille ideoille ja malleille on suuri tilaus. Ainoa asia josta voimme olla varmoja on se, että tekemällä asiat niin kuin ne aina ennenkin on tehty ei voida päästä mihinkään. Siitä meillä on riittävästi kovaa näyttöä.

Klubi ja herra toimitusjohtaja Riihilahti. Asettakaa rima suomalaisessa jalkapallossa uudelle tasolle. Osoittakaa muille seuroille ja potkupallomantraa hokeville besservissereille, että jalkapallo pystyy ottamaan oikeutetun asemansa myös Suomessa. Teillä on siihen kaikki eväät ja minä lupaan, että esimerkkiänne seurataan, jos onnistutte. Ihan yhtä varmasti kuin epäonnistumisellenne tullaan nauramaan mahat kippurassa. Sillä se on Klubin asema Suomessa. Siksi minä näen teidät päävastustajana. Vain korkein taso on riittävän mielenkiintoinen omien tavoitteiden kohteeksi ja mitä korkeammalle riman nostatte sitä paremmalta tuntuu kun me sen ylitämme.

HYVÄ RÄPY! HYVÄ ÄGÄ!

Meidän Tepsi

Joskus suorastaan ketuttaa olla turkulainen. Kaikkein pahimmilaan tilanne on kun aletaan puhua Kupittaan jalkapallostadionista. On täydellisen käsittämätöntä, että yksi valtakunnan ainoista todellisista jalpalloareenoista on lapsellisen työpaikkakiusaamisen välikappale. En viitsi lähteä asiaa sen enempää puimaan koska siitä tulee niin kamala päänsärky, etten sitä toivoisi edes pahimmalle hinaajalle. Kirjoitan siis jostakin tärkeämmästä.

Kuten olen aikaisemmin todennut olen vasta aloitteleva Tepsi kannattaja. Ne takanani Olympiakatsomossa istuvat herrat ovat käyneet siellä jo ennen syntymääni ja se on osa Tepsin vahvuutta ja identiteettiä. Silti minäkin olen nähnyt jo kaksi aikakautta ja nyt valmistaudun kolmanteen. Pakkohan tässä on koittaa jäsennellä sitä mitä toivoo ja mitä omasta mielestä pitäisi tehdä, jotta oma vaikeasti rakastettava suosikkijoukkue nousee taas kerran siitä kuopasta jossa tällä kertaa ollaan.

Sairasen aikakaudella tänne haettiin rahalla ulkoa parempaa osaamista. Ostettiin kaikkea mitä ostaa voi ja nyt tiedämme, että se mikä on ostettua lähtee rahojen mukana, identiteetti ei. Casagrande otti kapulan haltuunsa kun se oli putoamassa kovaa ja korkealta. Siirryttiin aikaan jolloin katsottiin keihin voidaan luottaa ja toisaalta myös keihin ollaan valmiit sitoutumaan. Mustavalkoinen sydän punnittiin Marcon vaa’alla ja toisessa kupissa ei ollut montaa kolikkoa vastapainona. Minä itse tiedän etten ole lainkaan kunnon Tepsiläinen. Asia tuli minulle hyvin selväksi kahden seurassa toimihenkilönä viettämäni vuoden aikana. Tepsin sisäpiiri on veljeskunta jossa historia on nykyisyyttä painavampaa ja lojaalius ajaa aina totuuden edelle. Nämä ovat tärkeitä arvoja seuratoiminnassa ja minulle ei kohtelustani jäänyt mitään hampaankoloon, mutta tiedän etteivät kaikki ole yhtä ymmärtäväisiä kuin minä.

Mitä nyt sitten voidaan tehdä? Rahat on loppu ja pelaajille on kerrottu, ettei seura pistä vastaan jos joku haluaa lähteä. Uutta Sairasta tuskin löytyy, joten ulkopuolinen raha on tiukassa. Casagranden tiivistysmetodi on puristettu maksimi tiukkuuteen. Olisiko aika tehdä jotakin mikä on varmasti tuskallisen vaikeaa Tepsiläiselle ajatusmaailmalle? Olisiko aika tunnustaa avoimesti, että tarvitaan jokaisen apua? Olisiko aika muuttua ulos sulkevasta veljeskunnasta joukkoon kutsuvaksi mustavalkoiseksi heimoksi? Mitä minä siis ehdotan?

Minä ehdotan, että jokainen nykyinen, entinen ja tuleva Tepsiläinen kutsutaan joukkueen avuksi. Ensimmäinen ja erinomainen keino on ryhtyä Tepsin juniorijalkapallon jäseneksi, mutta se on vasta alku. Seuran pitää keksiä täysin uusia tapoja ottaa kansa yhteyteensä. Juniorien vanhemmat, toimihenkilöt, entiset pelurit, entiset toimarit ja kaikki näiden kaverit ja kaverinkaverit on kutsuttava talkoisiin auttamaan seuraa ja samalla myös viestittävä, ettei ketään ole unohdettu. SWU yhteistyö on vietävä myös markkinoinnin puolelle aktiivisemmin ja kutsuttava myös kaikki SWU joukkueiden sidosrhmät mukaan nostamaan Tepsiä takaisin sinne minne se perinteiden ja vaikuttavuutensa puolesta kuuluu. Ylimielisyyden aika on ohi.

Tiedän että Tepsiläiseen identiteettiin kuuluu tietty ylpeys, mutta se ei saa olla esteenä tosiasioiden tunnustamiselle ja tosiasia on, että maksupohjan on laajenuttava. Tosiasia on myös, että Tepsillä on valtavasti ihmisiä joiden elämään vaikutetaan tai on vaikutettu. Aivan liian monet nauttivat Tepsin tuottamista palveluista ja elämyksistä Turussa, mutta eivät osallistu niiden tuottamien kustannusten maksamiseen. Liian moni pitää Tepsiä itsetäänselvyytenä.

Ei anneta yhden katkeran hinaajan ajaa koko turkulaista futista ahdinkoon vaan noustaan yhdessä pelastamaan ensin Räpy ja Kyösti ja sitten koko Tepsi. Tää kaupunki on mustavalkoinen ja se oli sitä jo ennen muovia ja se tulee olemaan vielä silloinkin kun muovi on jo mennyt.

HYVÄ RÄPY!

Pimeyden derby

Illat pimenee ja mieshuorien jonot matelevat kohti baareja ja maksu-tv kauppoja. Euroopan suuret sarjat pyörivät ja 100 miljoonan paita ja kenkämalli onnistui pitämään kampauksensa melkoisen hyvässä järjestyksessä liukuessaan ensimmäisen maalinsa uudessa seurassaan. Veikkausliigassa ratkotaan mitaleiden ja europaikkojen kohtaloita, mutta jokin on vakavasti pielessä. Turussa ei ole minkäänlaista kiimaa, vaikka kauden viimeiseen Turun derbyyn on päivä aikaa. Vain muutama kausi sitten mietiskelin vastaavan pelin ennakkotunnelmissa meneekö 10000 katsojan raja rikki? Ei mennyt, mutta 9900 meni. Nyt pelkään ihan vakavissani meneekö edes 6000 puhki.  Jokunen derby sitten molemmilla jengeillä oli avauksessa yhteenlaskettuna 21 suomalaista pelaajaa ja 14 omaa kasvattia tai vähintään Turunseudulta kotoisin olevaa pelaajaa. Vierastyöläisten joukossa oli selleisia pelaajia kuin Heinikangas, Kuqi ja Furuholm. Nyt todellisia derbysotureita on jäljellä vain Bahne, Lehtovaara, Räpy, Pänä, Severi, Ärtsi ja Kyösti. Muut ovat joko turkuunmuuttajia tai pikkujunnuja joiden sankariteot derbyissä ovat vielä jossakin tulevaisuuden usvien hämärässä.

Mitä on tapahtunut? Vielä vuosi sitten pelattiin hopean kohtalosta ja jopa teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen oli molemmilla joukkueilla. Talvella varsinkin Tepsi leirissä oli kovat odotukset, mutta kausi on ollut täysi pannukakku, jonka ainoana valopilkkuna on ollut se, että naapurilla menee vielä huonommin. Minä en siitä pysty iloitsemaan. Minä haluan vahvan Intterin, mutta vielä vahvemman Tepsin. En tätä että olemme sysihuonoa Intteriä edellä vain koska olemme vähemmän huonoja. Molemmat joukkueet menevät virallisesti loukkaantumisten taakse piiloon, mutta se on kyllä kamalinta itsepetosta mitä kuvitella saattaa. Peli ei valehtele ja molempien peli on ollut koko kauden järkyttävän ja törkeän huonon välimaastossa.

Intterin ongelmana on se, että Håkans tuntuu hukanneen varmuutensa siitä aikooko hän jatkossa vielä leikkiä seurajohtajaa eli kipata omasta pussista rahaa amatöörien puuhastelun rahoittamiseen. Tämä on johtanut siihen, että päävalmentaja Dragtsma on mennyt lopullisesti poikki. Tuo iloinen, energinen ja valoisa hollantilaisen positiivisuuden lähettiläs on parin viime kauden aikana muuttunut synkäksi, jurottavaksi mennikäiseksi, joka keskittyy syiden etsimiseen muista, omien pelaajiensa julkiseen lahtaamiseen ja seuran panostuksien vajavaisuuden itkemiseen. Sanalla sanoen hän on muuttunut suomalaiseksi valmentajaksi. Onneksi hän oli sentään sen verran kaukaa viisas, että tajusi kertoa jo ennen kautta, ettei hommasta tule mitään, jos jossakin niin tuotteen myymisessä Dragtsman ammattitaito on osoittautunut surkeaksi. Noo onneksi hänellä on sentään pitkä sopimus ja saamme nauttia hänen eleganssistaan vielä jatkossakin.

Pelillisesti Dragtsma hirttäytyi jo pari vuotta sitten täysin Mika Ojalaan ja ei ollut mikään yllätys, että peli tuhoutui kun Ojala lähti Ruotsiin. Samalla ovenavauksella häipyi nippu muitakin avainpelaajia ja korvaajiksi tuli……… Hetkinen………. Ei juuri mitään. Viimekauden Inter eli täysin erikoistilanteiden ja Ojala-Sirbi kaksikon varassa. Nykyjoukkueesta pelaajia löytyy tasan kaksi ja sitten loput jakautuvat tasaisesti ryhmiin surffarit ja koheltajat. Dragtsman tavaramerkkiä eli aktiivisesti liikkuvia syöttökolmioita ei ole Veritaksella tavattu enää pitkään aikaan. Toivottavasti Håkans keksii mitä aikoo tehdä tulevaisuudessa sillä tästä Tepsille kiusanteosta stadion vallalla alkaa olemaan huumori jo sen verran kaukna, että seuraavaksi saadaan tosissaan pelätä turkulaisen huippujalkapallon puolesta.

Tepsiltä puolestaan lähti rahat. Casa ja Rapa ovat sitten koittaneet Sairasen lähdön jälkeen tehdä mikä voidaan jotta urheilullinen taso säilyy. Kaikki menikin yli odotusten niin kauan kun molemmat herrat elivät pienessä pelossa ja paniikissa ja tekivät asioita välttämättömyyden logiikalla. Siinä he onnistuivat yli odotusten.  Sarjasijoitukset olivat tilanteeseen nähden erinomaisia ja tulipa pari Cup kannuakin haalittua pienessä paniikissa roiskitulla vasturipelillä. Sitten iski kuitenkin ihmisen pahin vihollinen eli satunnaisen onnistumisen aiheuttama kuvitelma omasta erinomaisuudesta. Nöyryys niin peliä kuin kannattajia ja pelaajia kohtaan katosi ja alettiin koota dream teamia ja rukata pelitapaa siihen kuuluisaan pelaavampaan suuntaan. Ei menty pelaavampaan. Mentiin täysin sekaisin ja siinä sivussa tuhottiin sekin onnistumisten pohja, joka oli pitänyt joukkuetta pinnalla edes jotenkin. Samalla täysin kasvattaja ideologian vastaisesti päästettiin Otso Virtanen ja Tomas Hradecky ulos seurasta. Varsinkin Penckelmanin Affenanmaalla syrjäyttäneen Virtasen ulostaminen tuntuu  jälkiviisastelijasta totaaliselta kämmiltä.

Rapa väittää valmentavansa onnistumisen pohjalta. Käytäntö kuitenkin osoittaa hänen valmentavan ennenkaikkea epäonnistumisien pohjalta. Tätä voi kysyä, vaikka hänen luottomiehiltään Juho Lähteeltä, Räpyltä, Kalle Mäkiseltä ja Aleksi Ristolalta, jotka vuoronperään ovat joutuneet Rapan motivoinnin kohteeksi. Mäkinen ja Ristola motivoituivat toisiin seuroihin. Räpyn ja Kyöstin pelaaminen taas on sekoitettu nerokkailla pelipaikkamuutoksilla. Myös se on loistava osoitus Rapan johtajuudesta, että aina kun Nyyperin Jaska on kentällä joukkue pelaa Jaskan pelikirjalla ja Rapan pelaavammasta tyylistä ei kentällä näy edes haamua.

Missä tahansa muualla kuin Turussa olisi jo tajuttu, että ainakin stadion sota on lopetettava. Sovitaan vaikka niin, että sitä voidaan jatkaa sitten kun kulta jaetaan vuorovuosina turkulaisten kesken.  Tällaista A–HAA! elämystä lienee silti turha odottaa kaupungissa jossa oleellisempaa on se kenet tuntee kuin se mitä osaa. Tepsin osalta on toki jonkinlaista toivoa, kun itsensä stadion asiassa nurkkaan ajanut, Casa on vaihtunut Pohjanmaan Florentino Péreziin eli Juha Reiniin, jolla vielä on tuoreena kasvona hiuksenhienot saumat liennyttää hiekkalaatikkojen välinen konflikti. Oikeassa maailmassa olisi parasta, jos kaupunki ottaisi ohjat käsiinsä ja sovittelisi osapuolien välille jonkin järkevän kompromissin. Kaupungilla on kuitenkin sekä omistajana, että rahoittajana täysi oikeus puuttuä tähän naurettavaan pippelinmittaus kilpailuun.

Kentällä ei silti kompromisseja tunneta ja huomenna ratkaistaan kumpi on lopulta tällä kaudella vähemmän huono ja saa lähteä talviharjoittelun pariin nuolemaan haavojaan kaupungin herrana. Futispääkaupungin titteli on nöyryyttävästi menetetty pääkaupunkiseudulle ja toivon hartaasti niin kannattajana, valmentajana kuin turkulaisenakin sitä, että molemmissa seuroissa kaivetaan pää pois omasta peräsuolesta ja katsotaan ensin ympärille ja sitten peiliin. Näiden toimenpiteiden jälkeen ryhdytään sitten aktiivisesti viemään asioita eteenpäin sen sijaan, että keskitytään naapurin jarruttamiseen.

HYVÄ RÄPY!