Veikkaus

Pennejä taivaasta

Urheilun tulevaisuudesta on puhuttu paljon viimeisen viiden vuoden aikana. On Valoa, HuMua, Olympiakomiteaa, Arhista, Kalea, MM-lippufarssia, KHL-Jokereita, Europuppelointia, Kabinettinousuja, Perumaleja, TamUja, Sumjaloita. Hallintopuolelta ei ole hyviä uutisia kuultu juuri lainkaan. Yksittäiset joukkueet ja urheilijat ovat välillä kuitenkin onnistuneet kaikesta järjestelmien ja järjestöjen vastustuksesta huolimatta.

Meillä on keskellä kylää valtava kuoppa. Se valtava kuoppa on meidän urheilumme menestyksen salaisuus. Jossain toisessa kylässä on ollut savupiippu, kolmannella ehkä joki ja neljännellä autokauppa. Ei sen niin väliä. Tarinan opetus on kuitenkin se, että joku on tehnyt rahaa jossakin ja sitten säälistä tai pönkittääkseen omaa asemaansa on jakanut sitä siihen, että lapset saavat leikkiä ja ne jotka eivät koskaan ole kasvaneet aikuiseksi saavat jonkun rehdin keinon hakata naapurikylän poikia, ettei tarvitse hoitaa sitä hommaa tanssilavan nurkalla. Tällä rakenteella on heitetty keppiä, hiihdetty vastatuuleen parta jäässä suossa ilman suksia ja potkittu palloa.

Seurauksena tästä rakenteesta on aiheutunut se, että urheilun ammattilaisten joukosta on jäänyt pois kaksi kriittistä spesialistiryhmää. Johtajat ja myyjät. Johtajat on otettu muualta ja Suomessa on korkeintaan kourallinen vain urheiluliiketoimintaan erikoistuneita johtajia. Myyjiä meillä ei taida olla lainkaan. Se että entistä peluria kutsutaan myyntipäälliköksi ei tee hänestä myyntipäällikköä. Perusongelma on, että urheilu on aina saanut rahansa ei ansainnut niitä oman toimintansa kautta. Nyt kun piippu ei tupruta, joki ei virtaa, kuoppa ei syvene. Jäljellä on vain Lotto, mutta ei Lotollakaan kaikkia ruokita, vaikka suomalaisella typeryydellä rahapelien suhteen ei tunnukkaan olevan rajoja.

Nyt on tullut aika ansaita ydintoiminnalla. Urheilussa on kaksi selkeää haaraa. Hyvinvointipalvelut ja urheiluviihde. Hyvinvointipalveluiden rahoitus muodostuu suoraan itse harrastajien välityksella ja urheiluviihteen tulot syntyvät välillisesti erityyppisten asiakasryhmien kautta. Pääasiassa katsojien ja yhteistyökumppaneiden. Näillä molemmilla ryhmillä on omat erilaiset tarpeenasa ja heille tulee myydä siten eri tuotteita eri argumenteilla. Nyt tuntuu, että suomalainen urheilu ei osaa myydä itseään kenellekkään, koska ei koskaan ennenkään ole tarvinnut. Toisaalta kärsitään myös siitä, että niin moni palvelu on itsestäänselvyys eivätkä ihmiset ymmärrä saamiensa palveluiden arvoa. Eivät ne hallit ja kentät elä pyhällä hengellä, vaikka jokunen vapaaehtoinen toimihenkilö vielä voi jostakin löytyäkin tekemään töitä pelkästä rakkaudesta lajiin.

Esimerkiksi jalkapalloseuran kaksi päätuotetta ovat harrastus junioreille ja edustusjoukkueen ottelutapahtumat. Helppoa vai mitä. Tästä huolimatta futisjunnut kiertävät aiheuttamassa myötähäpeaa sukulaisissaan myymällä keksejä ja vessapaperia, vaikka olisi ehdottomasti luonnollista, että juuri he myisivät edustuksen ottelulippuja ja kausikortteja.

Stadionit ovat Suomessa taakkoja kun muualla ne ovat tuotantovälineitä. Pääasia ei ole saada ihmisiä paikalle katsomaan peliä. Se on oheistuote. Pääasia on saada väkeä paikalle jotta heille voidaan luoda positiivinen kokemus, jonka yhteydessä heille voidaan myydä jotakin tuotteita välittömästi ja toisia tuotteita välillisesti mainonnan ja markkinoin kautta. Itsestäänselvää ja silti täysin mahdotonta.

Urheilun päätuote ei ole menestys, kuten usein väitetään. Urheilun päätuote on yhteisö. Katsojalla siihen yhteisöön kuuluminen ja yhteistyökumppanille mahdollisuus vaikuttaa siihen yhteisöön ja sitten myydä sille yhteisölle jotakin tai myydä sillä yhteisöllä jotakin.

Tästä syystä se, että urheilun rahoitus perustuu enimmäkseen siihen, että anotaan joltakin taholta rahaa enemmän tai vähemmän vastikeettomasti on pahin kehityksen jarru.

Urheilun pitää oppia kantamaan itse itsensä. Rehellisesti ja oikeudenmukaisesti. Oppia pyytämään toisaalla hintaa siitä kovasta ja laadukkaasta työstä jota tehdään massojen kanssa ja hinnoittelemaan ja myymään huipputuote siten, että se tavoittaa oikeat kohderyhmät. Jos urheilu jää makaamaan kerjuu rahoituksen varaan huippu-urheilu nykyisessä muodossaan tulee hiipumaan entisestään ja samalla harrasteurheilu kasvaa kasvamistaan tuottamatta kuitenkaan kovinkaan paljon huippuja ainakaan säännöllisesti.

USKOKAA TAI ÄLKÄÄ! HYVÄ RÄPY!

Advertisement

Hämärästä aamunkoittoon

Alan ymmärtää blogisteja, jotka aina vinkuvat olleensa kirjoittamassa sitä taikka tätä kun jokin kiinnostavampi aihe muuttikin suunnitelman. Minäkin olin kirjoittamassa Roope Riskistä, sympaattisista pikkuseuroista ja Tepsin identiteetistä, mutta päädynkin kirjoittamaan otteluohjelmasta, Veikkauksesta, näkyvyydestä ja sarjajärjestelmästä. Kiitos tästä suunnanmuutoksesta kuuluu Juha Maliselle ja Jesse Saariselle. Juha Malinen tarrasi mirriä hännästä ja tempaisi sen jokseenkin kovakouraisesti keskelle pöytää, kommentoimalla Etlarissa sarjaohjelmaa ja Veikkauksen roolia. http://www.ess.fi/?article=423676 Jesse Saarinen puolestaan kolumnoi Tepsin ottelulehtisessä sarjan näkyvyydestä seuraavaa: http://fc.tps.fi/lahti-ottelun_digilehti.2672.html nyttemmin kirjoitus on tarjolla myös Jessen blogissa http://takavasara.wordpress.com/2013/08/05/urheiluruutuvalahdyksia-ja-urhotv/ Molemmat aiheet kietoutuvat toisiinsa ja molemmissa ollaan vahvasti Veikkausliigatuotteen ongelmien ytimessä.

Malinen ansaitsee muutenkin erityishuomiota, koska hän näyttää olevan ainoa Veikkausliigavalmentaja, joka haluaa oikeasti vaikuttaa oman ammattinsa asemaan kuluttajien mielikuvissa. Koittakaapa vaikka etsiä muiden valmentajien Twitter tilejä tai muistelkaa koska olette kuulleet heidän tekevän julkisuudessa mitään muuta kuin valittavan. Veikkausliigan valmentajien ja pelaajien ylimielisyys markkinointityötä kohtaan onkin suorastaan häkellyttävää. Kimi Räikkösellä on swagiä sen verran, että hänestä poseeraaminen ja small talk voi olla puuduttavaa, mutta Veikkausliigassa työtään tekevältä Antti Muurismainen ”Ei multa voi mitään vaatia kun palkkakin on niin huono”- logiikka on törkeää asiakkaiden aliarvioimista. Kaikilta näiltä markkinointityön yläpuolella olijoilta tahdonkin kysyä: Voiko sitä palkkaa paljon maksaakkaan, jos vastineeksi saa noin vähän? Arsenal-ManC markkinointihöntsän Stadikalle tulon varmistuttua oli seuraavana päivänä Arsenal pelaajien videotervehdyksiä tarjolla houkuttelemaan suomalaisia faneja lipunostoon. Samaisella viikolla pelattiin Oulun paikallismatsi mihin toisen oululaisjengin kapteeni houkutteli porukkaa paikallisessa lehdessä keromalla, että peli on ihan mikä tahansa sarjamatsi ja tarjolla on vain kolme pistettä. Totta ehkä, mutta surkeaa markkinointia. Pelaaja ei ilmeisetikään saa korvausta siitä, että jotakuta kiinnostaa maksaa lipuista.

Sitten itse asiaan. On huvittavaa miten kihlattuni, joka ei voi sietää jalkapalloa, tietää kyllä, että UCL-pelit on tiistaisin klo 21.45. Samaten on huvittavaa miten hän aina jaksaa hämmästyä kun kerron meneväni Veikkausliiga otteluun. Hänelle ei mene mitenkään järkeen, että otteluita pelataan aivan milloin sattuu ja ei se kyllä oikein mene omaankaan ymmäryykseeni. Minä olen vain totunut tähän pelleilyyn vuosien saatossa ja oma työni esimerkiksi on niin epäsäännöllistä, että sillä ei ole juurikaan vaikutusta peleihin pääsemiseen. Kuitenkin kuten totesin jo https://rapymies.wordpress.com/2013/07/26/in-vino-veritas/ oheismyynteihin pelipäivällä on varmasti paljonkin vaikutusta. Malisen Veikkauskritiikki onkin aiheellista, koska minullekin on tullut sellainen tunne, että Veikkausliiga on Veikkaukselle tärkeä vain rahapelituotteena, ei lainkaan jalkapallotuotteena.

Hyvällä omatunnolla voimmekin todeta viimekertaisen sarjauudistuksen epäonnistuneen. Sen tarkoituksena oli lisätä joukkueiden tuloja tarjoamalla enmmän laadukkaampia pelejä pienemmän porukan kesken. Tämä hypoteesi on mennyt pahasti metsään. Kukaan ei selvästikkään tullut ajatelleeksi kahta isoa ongelmaa tässä uudessa systeemissä. Ensinnäkin Veikkausliigan kattavuus supistui. Se supistui tarkalleen kahden paikkakunnan verran ja niillä hävityilla kattavuusalue neliökilometreillä elää kuitenkin joukko maksavia asiakkaita. Nämä asiakkaat ajettiin muutoksella kylmästi ulos Veikkausliigasta.  Toinen ongelma on edelliskauden kaltainen irtiotto tilanne, jos kärki ja pohja erottuvat jo kahden sarjakierroksen aikana niin selvästi kuin 2011 tapahtui. On kolmannella kierroksella aivan liian vähän panoksia. Tuolloin neljä joukkuetta pelasi sijoituksista 2-3. Kuka katsoja viitsii raahautua keskellä synkintä syksyä katsomaan kiinnostavaa liigaottelua sijoista 5-11? Tämä onkin liigan kiinnostavuuden suurin ongelma. Otteluilla ei ole tarpeeksi painoarvoa. Väitän että se on jopa osasyyllinen eurofloppiin. On yhdentekevää paljonko on pelejä, jos niistä merkittävä osa on pelkkää terveisien viemistä. Ei ole mitään väliä miten laadukkaat joukkueet on kentällä, jos joukkueilla ei ole mitään muuta pelattavaa kuin päivän tason mittaus. Suuret tarinat ja suuret tunteet syntyvät kovista panoksista ja sitä ei ole suomalaisen jalkapallon parissa tajuttu. UEFAn jakamat solidaarisuusrahat ovatkin jo nousseet sille tasolle suhteessa Veikkausliigan tuloihin, että jokaiselle seuralle pitäisi olla pääpaino euro-otteluissa, koska siellä on mahdollisuus tienata kohtalaisen nopeasti sellaisia rahoja joilla toimintaa saadaan pyöritettyä parikin vuotta ja sen luulisi motivoivan nähtyä enemmän.

Minun mallini on seuraava. Veikkausliigaan 16 joukkuetta, kaksinkertainen sarja. Mestari ja sijoitukset suoraan sarjapisteiden mukaan. Eurokarsinnat kaksi osaisella karsinnalla 2. vastaan 5. ja 3. vastaan 4. Kolme putoaa suoraan. Ykköseen 14 joukkuetta. Kaksi nousee suoraan ja 3-6 karsii kolmannesta paikasta. Nelja putoaa suoraan. Kakkoseen neljä kymmenen joukkueen lohkoa mestarit suoraan ykköseen. Ottelupäiviksi perjantai ja lauantai. Perjantaisin pelit kello 19 tämä aika käytössä vain kesä-elokuussa. Pääpelipäivänä siis lauantai ja aikoina 15 ja 17. Niin kauan kun pelataan Valioliigaa käytössä vain klo 15, mikä on muutenkin optimi peliaika kylmiin syksyihin ja keväisiin ja keskikesällä sitten myös 17. Näin pystytään hyödyntämään Valioliigan ihmisille juurruttamaa rutiinia lauantain kello viiden ottelusta. Telvisionti on pakkomyytävä Ylelle, vaikka ilmaiseksi. Ehtoina Yle-tason lähetykset ja reilu puffaaminen viikon aikana valmistaen tulevaan otteluun. Lottovoittosopimuksia on ihan turha koittaa sorvata ennenkuin on näyttöä vakaasta yleisöstä. Tämä on minun visioni. Toivottavasti keskustelu jatkuu ja sitä käydään muuallakin kun Veikkausliigan hallituksen saunailloissa.

HYVÄ RÄPY!