Urheilun tulevaisuudesta on puhuttu paljon viimeisen viiden vuoden aikana. On Valoa, HuMua, Olympiakomiteaa, Arhista, Kalea, MM-lippufarssia, KHL-Jokereita, Europuppelointia, Kabinettinousuja, Perumaleja, TamUja, Sumjaloita. Hallintopuolelta ei ole hyviä uutisia kuultu juuri lainkaan. Yksittäiset joukkueet ja urheilijat ovat välillä kuitenkin onnistuneet kaikesta järjestelmien ja järjestöjen vastustuksesta huolimatta.
Meillä on keskellä kylää valtava kuoppa. Se valtava kuoppa on meidän urheilumme menestyksen salaisuus. Jossain toisessa kylässä on ollut savupiippu, kolmannella ehkä joki ja neljännellä autokauppa. Ei sen niin väliä. Tarinan opetus on kuitenkin se, että joku on tehnyt rahaa jossakin ja sitten säälistä tai pönkittääkseen omaa asemaansa on jakanut sitä siihen, että lapset saavat leikkiä ja ne jotka eivät koskaan ole kasvaneet aikuiseksi saavat jonkun rehdin keinon hakata naapurikylän poikia, ettei tarvitse hoitaa sitä hommaa tanssilavan nurkalla. Tällä rakenteella on heitetty keppiä, hiihdetty vastatuuleen parta jäässä suossa ilman suksia ja potkittu palloa.
Seurauksena tästä rakenteesta on aiheutunut se, että urheilun ammattilaisten joukosta on jäänyt pois kaksi kriittistä spesialistiryhmää. Johtajat ja myyjät. Johtajat on otettu muualta ja Suomessa on korkeintaan kourallinen vain urheiluliiketoimintaan erikoistuneita johtajia. Myyjiä meillä ei taida olla lainkaan. Se että entistä peluria kutsutaan myyntipäälliköksi ei tee hänestä myyntipäällikköä. Perusongelma on, että urheilu on aina saanut rahansa ei ansainnut niitä oman toimintansa kautta. Nyt kun piippu ei tupruta, joki ei virtaa, kuoppa ei syvene. Jäljellä on vain Lotto, mutta ei Lotollakaan kaikkia ruokita, vaikka suomalaisella typeryydellä rahapelien suhteen ei tunnukkaan olevan rajoja.
Nyt on tullut aika ansaita ydintoiminnalla. Urheilussa on kaksi selkeää haaraa. Hyvinvointipalvelut ja urheiluviihde. Hyvinvointipalveluiden rahoitus muodostuu suoraan itse harrastajien välityksella ja urheiluviihteen tulot syntyvät välillisesti erityyppisten asiakasryhmien kautta. Pääasiassa katsojien ja yhteistyökumppaneiden. Näillä molemmilla ryhmillä on omat erilaiset tarpeenasa ja heille tulee myydä siten eri tuotteita eri argumenteilla. Nyt tuntuu, että suomalainen urheilu ei osaa myydä itseään kenellekkään, koska ei koskaan ennenkään ole tarvinnut. Toisaalta kärsitään myös siitä, että niin moni palvelu on itsestäänselvyys eivätkä ihmiset ymmärrä saamiensa palveluiden arvoa. Eivät ne hallit ja kentät elä pyhällä hengellä, vaikka jokunen vapaaehtoinen toimihenkilö vielä voi jostakin löytyäkin tekemään töitä pelkästä rakkaudesta lajiin.
Esimerkiksi jalkapalloseuran kaksi päätuotetta ovat harrastus junioreille ja edustusjoukkueen ottelutapahtumat. Helppoa vai mitä. Tästä huolimatta futisjunnut kiertävät aiheuttamassa myötähäpeaa sukulaisissaan myymällä keksejä ja vessapaperia, vaikka olisi ehdottomasti luonnollista, että juuri he myisivät edustuksen ottelulippuja ja kausikortteja.
Stadionit ovat Suomessa taakkoja kun muualla ne ovat tuotantovälineitä. Pääasia ei ole saada ihmisiä paikalle katsomaan peliä. Se on oheistuote. Pääasia on saada väkeä paikalle jotta heille voidaan luoda positiivinen kokemus, jonka yhteydessä heille voidaan myydä jotakin tuotteita välittömästi ja toisia tuotteita välillisesti mainonnan ja markkinoin kautta. Itsestäänselvää ja silti täysin mahdotonta.
Urheilun päätuote ei ole menestys, kuten usein väitetään. Urheilun päätuote on yhteisö. Katsojalla siihen yhteisöön kuuluminen ja yhteistyökumppanille mahdollisuus vaikuttaa siihen yhteisöön ja sitten myydä sille yhteisölle jotakin tai myydä sillä yhteisöllä jotakin.
Tästä syystä se, että urheilun rahoitus perustuu enimmäkseen siihen, että anotaan joltakin taholta rahaa enemmän tai vähemmän vastikeettomasti on pahin kehityksen jarru.
Urheilun pitää oppia kantamaan itse itsensä. Rehellisesti ja oikeudenmukaisesti. Oppia pyytämään toisaalla hintaa siitä kovasta ja laadukkaasta työstä jota tehdään massojen kanssa ja hinnoittelemaan ja myymään huipputuote siten, että se tavoittaa oikeat kohderyhmät. Jos urheilu jää makaamaan kerjuu rahoituksen varaan huippu-urheilu nykyisessä muodossaan tulee hiipumaan entisestään ja samalla harrasteurheilu kasvaa kasvamistaan tuottamatta kuitenkaan kovinkaan paljon huippuja ainakaan säännöllisesti.
USKOKAA TAI ÄLKÄÄ! HYVÄ RÄPY!
Räpymies 