Uusi vuosi ja uudet kirjoitukset. Sen kunniaksi on pakko kiittää kaikkia lukijoita menneestä, Räpymiehen ensimmäisestä, vuodesta. Menestys on ollut kerrassaan huimaa ja lukijamäärät ovat ylittäneet kaikki odotukseni. Silti olen myös hieman pettynyt. En ole saanut ainuttakaan tappouhkausta ja kirjoituksieni kommenttiosiot ovat jääneet valitettavan hiljaisiksi. Toisaalta olen jo ehtinyt saada kiitosta muilta blogisteilta ja futisniiloilta, joten jonkinlaista vaikutusta suomalaiseen futiskeskusteluun on kirjoittelullani ollut. Tällä tiellä pyritään jatkamaan ja varmasti ainakin yhteistyö TPSTV:n kanssa tulee uutena juttuna mukaan kuvaan. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun tehtäväni tulee olemaan ennenkaikkea pelin analysointi ja kriittinen arvioiminen.
Melkein aina kun puhutaan Veikkausliigan ongelmista nousee esiin pelin taso ja sen parantaminen, jotta yleisöä kiinnostaisi enemmän. Tässä on yksi kriittinen ongelma. Jonkun pitäisi tietää mitä pelin taso tarkoittaa. Suomessa moni on pudonnut penkiltä kun HJK puolustaja Mikko Sumusalo siirtyi Saksa kolmannelle sarjatasolle. Tämä on erinomainen kuvaus pelin tasosta ja siitä missä mennään. Monelle henkilöprostituidulle ei ole lainkaan selvää se, että valtaosa Valioliigan heikoimpien joukkueiden runkomiehistä olisi maajoukkuemiehiä Suomessa. Esimerkiksi Arsenalin penkkimies Carl Jenkinson kävelisi tai tarkemmin sanottuna juoksisi suoraan maajoukkueemme oikeaksi pakiksi ilman kunnollista kilpailua.
Tämä ei silti missään nimessä kerro vielä mitään siitä millainen on Veikkausliigan taso. Veikkausliigaan pelaamaan pääseminen vaatii valtavaa työmäärää ja sitoutumista. Moni ajatteleekin tässä kohtaa väärin kuvitellessaan, että Veikkausliigassa voi pelata kuka hyvänsä. Ei voi. Sen ovat puolestaan osoittaneet hyvin täällä vierailleet Valioliigajoukkueiden junnupelaajat, joilla on ollut ylitsepääsemättömiä ongelmia mahtua pelaamaan Veikkausliigassa. Samoin moni kohtuullisella pelihistorialla saapunut kehäraakki on jätetty tylysti penkille, jos homma ei ole natsannut.
Minun syyttävä sormeni tässä kohtaa osoittaakin kohti toimittajia, selostajia ja kommenttaattoreita, jotka höpisevät pelin tasosta ihan mitä sattuu. Ylen lähetyksiä ei ole voinut katsoa pitkään aikaan suuttumatta vähintään kerran kunnolla lähetyksen aikana ja studio-osuuksia en ole katsonut olleenkaan enää pariin vuoteen. Syynä lienee Kari Männyn linjaus siitä, että Ylen jalkapallotuotannot ovat helposti lähestyttäviä myös niille jotka eivät seuraa aktiivisesti jalkapalloa. Nyt tilanne on se, että jalkapalloa aktiivisesti seuraavat on jätetty muiden yhtiöiden asiakkaiksi. Tämä johtuu puhtaasti siitä miten yksinkertaistavaa ja suorastaan lapsellista analyysiä pelistä Yle tarjoaa.
Varsinkin selostajien ammatti-ja pelinlukutaito on todella kyseenalaisella tasolla. Moni tuntuu tulkitsevan jalkapalloa ihan samoilla kriteereillä kuin jääkiekkoa eli vauhti ja maalit on laadun tae, vaikka jalkapallossa tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Tämä ei sinänsä olisi niin vakava ongelma, jos selostajat eivät pitäisi niin oleellisena tehtävänään pelin tasosta höpisemistä. En ole vielä tähän päivään ymmärtänyt miksi selostajan tarvitsee sitä edes mitata. Katsojalla on mielestäni täysi oikeus arvioida pelin taso ja selostajan tehtävänä on selostaa. Sama koskee lopputuloksen veikkaamista. En näe mitään syytä sille, että selostaja alkaa puhumaan pelin ratkeamisesta tai lopputuloksesta ennen kuin peli on pelattu. On katsojalle antikliimaksi seurata peliä, jos selostaja kertoo sen päättyneen ja tunnin kohdalla, varsinkin kun melko useasti arvio on vieläpä väärä.
Kaiken median toiminnalla on oleellinen vaikutus siihen miten katsojat suhtautuvat peliin. Sillä että selostajat ja toimittajat puhuvat mitä sattuu on suuri merkitys siihen millaisia asioita katsojat odottavat jalkapallolta. Veikkausliigan maine pelillisesti heikkona sarjana onkin pitkälti median luoma käsitys. Johtuen siitä, että jalkapalloa ei osata laittaa oikeaan perspektiiviin. Pelin taso kun ei ole lainkaan suoraviivainen määre. Jalkapallon suosio maailmanlaajuisesti on tehnyt lajista niin kilpaillun, että taso huipulla on käsittämättömän kova ja jo pienikin pudotus vie monta sarjatasoa ja palkkaluokka alemmas. Tästä meillä on hyvänä esimerkkinä Touren veljesten vanha pelikaveri Venance Zézé, joka viime kaudella pelasi Suomessa ykköstä, vaikka samaan aikaan samasta akatemiajoukkueesta ponnistaneet Yaya ja Kolo pelasivat Valioliigassa.
Peliä pitääkin aina verrata itseensä ja kulloisiinkin olosuhteisiin. Siksi Veikkausliiga on hyvin mielenkiintoinen ja tasokas sarja. Veikkausliigan voimasuhteet ovat Klubia lukuunottamatta sekä tasaiset että vaihtelevat. Pienet erot heilauttelevat sijoituksia nopeastikin ja sarja on viimeisinä vuosina ollut todella tasainen. Kaikki joukkueet voivat oikeasti voittaa kenet tahansa ja yllättäviä tuloksia nähdään joka kierroksella. Tästä syystä jokainen ottelu on mielenkiintoinen, vaikka pelaajien taitotaso ei olekkaan samaa luokka kuin suuremmissa ja kauniimmissa sarjoissa. Viihteen ja jännityksen näkökulmasta se on kuitenkin yhdentekevää. Paljon mielenkiintoisempaa on seurata pitkää tarinaa. Sitä miten joukkueet ja niiden peli kehitty. Sitä miten oman kylän junnut kasvavat vastuunkantajiksi ja lähtevät ehkä maailmallekkin.
Taso ja tarinat meillä siis on. Uudelle vuodelle toivoisinkin, että niistä kerrottaisiin paremmin. Minä aion tehdä TPSTVn kanssa oman osani ja haastan kaikki muutkin Panu Pokkisesta twitteristeihin tekemään omansa. Vähemmän valittamista ja enemmän tarkkanäköistä kritiikkiä. Enemmän laadukasta analyysiä ja vähemmän sankarikulttien palvontaa.
HYVÄ RÄPY!
Räpymies 