Lääkkeet Mixu LÄÄKKEET!

Nerokkaan suomalaisen animaatiositkomin Pasilan keskeinen esimieshahmo Rauno Repomies on toisinaan hieman sekava ja puhelee kummallisia juttuja. Silloin hänen on syytä napata mielialalääkkeensä, joista myös hänen alaisensa muistavat häntä napakasti huudahtaen muistuttaa.

Tämä tuli välittömästi myös Räpymiehen mieleen kun luin uusimmasta (#47 2013) Urheilusanomista maajoukkueemme päävalmentajan Mixu ”Positiivisuuden Prinssi” Paatelaisen purkauksen suomalaisesta junnutuotannosta. Mitä ihmettä voi sokeasti Teemu Pukin uuteen tulemiseen luottavan, median edessä pelkkiä pehmoisia puhuvan, entisen voimahyökkääjän päässä liikkua kun hän kohdistaa kritiikkinsä junnutuotantoon?

Junnutuotantoon joka ihan oikeassa todellisuudessa on pelkkää amatöörien puuhastelua ihan vanhimpia ikäluokkia ja suurimpia seuroja lukuunottamatta. Mixu käskee katsomaan junioritoiminnassa peiliin. Mixu kenen sinne peiliin pitää katsoa? Sen lapsensa joukkuetta valmentavan vanhemmanko, joka oman työnsä lisäksi pyörittää joukkueen valmennusta pelkällä hyvällä tahdollaan? Hänenkö? Onko Mixu suomalaisen futiksen rakenteet ja ammattimaisuus sillä tasolla, että tuollaisen kommentin voi edes heittää? Tiedätkö Mixu Paateleinen edes missä kunnossa sen ihan tavallisen keskivertoseuran junnuvalmennus on?

Edellisessä Urheilusanomien numerossa (#46 2013) PK-35 vantaan uusi päävalmentaja Jari Europaeus taas on paljon rehellisemmällä linjalla. Hän tyrmää ulkomaille haluavat juniorit haihattelijoiksi ja agenttien marioneteksi. Tämä onkin jo paljon lähempänä arkitodellisuutta kuin Mixun peiliinkatsomis jutut. Voisikohan Mixu soittaa Jarille ja kysyä mitä, esimerkiksi PK-35 tarjoaa 15-17 vuotiaille junioreille, joka on sellaista, että pelaajan ei oman kehityksensä ja mahdollisen jalkapallolla itsensä elättämisen nimissä kannata pyrkiä ulkomaille niin pian kuin pääsee?

Monessa ulkomaisessa akatemiassa pääsee kuitenkin jo rivipelaaja keskittymään vain jalkapalloon jalkapallomyönteisessä ympäristössä, vaikka ei mitään Lauri Dalla Valle tyyppistä sopimusta saisikaan. Valmentajat ovat päätoimisia ja heillä on apunaan myös ammattimaista tukihenkilöstöä. Vaikka pelaaja ei pääsisi välttömästi kiinni mihinkään miljoonatienesteihin on kuitenkin lahjakkaalla ja oikeasti ammattilaiseksi haluavalla pelaajalla mahdollisuus kustantaa oma elämisensä, asumisensa ja opiskelunsa keskittyen vain jalkapalloiluun. Moniko suomalainen seura pystyy tarjoamaan tällaiset puitteet 15-17 vuotiaille pelaajilleen?

Kaikille suomalaista jalkapalloa seuraaville on kuitenkin harvinaisen selvää ja ihan käytännössä osoitettua, että ainakin Veikkausliigan ja ykkösdivisioonan joukkueet sijoittavat vähät rahansa mielummin ulkomaalaiseen tusinaturistiin kuin suomalaiseen junioriin. Tässä kohtaa yleensä itketään sitä, että suomalaisten taso ei riitä, mutta mielellään heitä silti roikutetaan kokoonpanon täytteenä niin kauan kuin he eivät rupea vaatimaan muuta kuin ”nappikset ja tuulipuku”-tyyppistä sopimusta. Näiden faktojen valossa Europaeuksen lausunto tuntuu ihan yhtä absurdilta kuin Mixunkin. Samalla myös näemme miten kaukana ovat divarivalmentajan ja maajoukkuekoutsin huolet toisistaan.

Vanha suomalainen sanonta kuuluu: Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu. Tämä kannattaa jokaisen futisihmisen muistaa. Oli kyse junnusta, valmentajasta, seurasta tai maajoukkueesta. Sen sijaan, että Mixu höpäjää peiliin katsomisesta hänen tulisi mennä aktiivisesti mukaan järjestämään olosuhteet siihen kuntoon, että parempia junnuja edes voidaan toivoa. Hänen tämänkerteinen heittonsa vastasi realismiltaan sitä kuin vaatisi lottoajaa treenaamaan kupongin täyttämistä jotta päävoitto osuisi todennäkoisemmin. Samaten Europaeus voisi junnujen haaveilun kieltämisen sijaan keskittyä pistämään oman seuransa ammattimaisuus niin kilpailukykyiseen kuntoon, että seuraan tultaisiin kauempaakin sen sijaan, että sieltä lähdettäisiin.

HYVÄ RÄPY!

Advertisement

Hei olen Räpymies ja olen väärinkannattaja

Olen joskus mennyt tyhmyyksissäni sanomaan jollekkin urosprostituoidulle, uusiutuvaenergia päähineelle tai ihan vaan sattumalta juuri viime kauden Valioliigamestaria kannattavalle hc supporterille, että kuinka hienoa olisi, jos he laittaisivat saman ajan, energian ja rahan johonkin paikalliseen seuraan. Vastaan olen saanut välittömän tylytyksen siitä, että koitanko kertoa heille miten kuuluu kannattaa ja että he ovat katsoneet suosikkiseuransa otteluita mustavalkokidekoneen viittomakielisistä lähetyksistä alkaen, jolloin juuri arsenhampool united ja sen punaviiksinen irlantilaissentteri teki lähtemättömän vaikutuksen tuuletuksellaan. Mitäpä siihen sitten lisäämään. Onhan se totta että itsenikin on futiksen maailmaan houkutellut Italian maajoukkueen hyökkäyspeli, Lee Bowyerin herrasmiesmäisyys, Alan Smithin eleganttius ja Harry Kewellin monipuolisuus.

Tässä piileekin jännä ero, jos taas tiedustelet paikallista seuraa fanittavalta hänen suosikkiseuraansa niin vastauksena on pitkin seiniä kulkeva katse ja mumina: Mää kannatan tota, emmätiä ooksä kuullukkaan siitä, mut tota HJK:a. Se on semmonen Veikkausliigassa pelaava potkupalloseura. Pelasin siellä joskus junnuna joku ehkä 15 vuotta tai jotain ja sit mulla on ollu niitten kausari semmoset 25 vuotta, mutta se nyt on semmonen tapa. Emmä niinku tosissani mutku oon aina siellä käyny. Tämä on kärjistys, joskus kyse on jostakin toisesta surasta kuin Klubista.

Itselleni on tullut pienestä pitäen selväksi, että kannatan väärin. Sen on minulle ilmaissut milloin kukakin. Pikkusällinä kavereiden mielestä oli ihan väärin kannattaa Italiaa kun Brasilia oli paljon parempi. Keskivertokadunmiehen mielestä on tyhmää kannattaa Suomen maajoukkuetta kun se ei kuitenkaan pääse koskaan kisoihin. Samat terävät analyytikot ovat leimanneet juuri vuonna -73 näkemänsä matsin perusteella Veikkausliigan potkupalloksi ja sen kannattaminen se vasta väärin onkin. Palloliiton mielestä kannatan maajoukkuetta ihan väärin kun en ole halukas maksamaan törkeää ylihintaa siitä, että pääsen poliisin ja järjestysmiehien kyykytettäväksi ja jonottamaan olutta jota en ikinä saa. Oma vikahan se on, että olen niin persaukinen ettei mulla ole varaa kannattaa aitiossa golftaputtaen.

Hullunkuriseksi homma pämähtääkin siinä kohtaa kun törmää joihinkin tosi kannattajiin katsomossa, kaduilla tai baareissa. Heidän standardiensa mukaan olen ihan väärinkannattaja kun en käy vierasmatseissa ja salakuljeta pyroja katsomoon tai liimaile tarroja ympäri kylää. Myös se, etten pidä vastustajan seksuaalisen suuntautumisen tai pirin käytön ruotimista relevanttina chanttiaiheena koetaan väärinkannattamisena joisskin piireissä. Maajoukkueen kohdalla mikä tahansa muu kuin uskonnollisenomainen palvonta lasketaan väärinkannattamiseksi.

Olen jopa joutunut omalla kausikorttipaikallani todistamaan sitä kuinka järjestysmies tulee kertomaan minulle, että väärinkannatan kun olen huudellut jotakin sopimatonta. Rehellisesti voin myöntää etteivät ne minun huutoni aina ihan pyhäkoulukelpoisia ole, mutta ei niissä mitään jalkapallokatsomoon sopimatontakaan ole puuttumiskynnyksen ylittävällä tasolla vilissyt. Olisin ehkä voinut jättää kuittaamatta siitä, että Tomi Maanojan perse näytti isolta niissä sortseissa, mutta kun se näytti. Väitän kuitenkin kaikesta huolimatta, että olen tuonut muutaman ylilyönnin kuittavan määrän myös eloa ja hyvää meininkiä muuten niin hiljaiseen L-lohkoon.

Aivan viimesimpänä minut leimasi väärinkannattajaksi Jesse Saarinen kolumnissaan ”http://takavasara.wordpress.com/2013/10/19/kunnioituksen-puutetta-ja-kiiretta-ei-mihinkaan/. Kunnioitan Saarista ja kaikkea mitä hän tekee lajin ja palloseuran hyväksi ja olen täydellisessä maailmassa hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Kirjoituksen viimeisen kappaleen lukeminen saa alahuulen nykimään, mutta alkuosasta tulee vastaavasti suoranainen vitutus. Koen kunnioittaneeni peliä ja pelaajia melkoisen monta kertaa hytistessäni pakkasessa, pimeydessä ja vaakasuorassa lumisateessa katsomassa liiga-cup otteluita tai kun olen läpi tuulen ja tuiskun pyöräillyt Paraisilta joukkueen edesottamuksia seuraamaan. Minun ottelukokemukseeni kuuluu olut, kanssakannattajien kanssa paskan puhuminen ja välihuutelu. Minua ei kiinnosta katsella myötähäpeää tuottavaa tanssishowta tai sitä kuinka pelaajat tuijottelevat kengänkärkiinsä ja ovat muka tervehtivinään katsojia samalla kun kenttäkuuluttaja keskittyy tarkemmin sponsorin kuin pelaajan nimen tavaamiseen.

Saarinen on kirjoittanut ottelulehteen todella ansiokkaita kolumneja ja kutakuinkin kaiken ennen tätä kirjoitusta olisin voinut allekirjoittaa ilmeenkään värähtämättä. Haluan kuitenkin esittää rehdin kysymyksen Saariselle, Palloliitolle, seuroille ja tosikannattajille, eikö ne Veikkausliigan ja maajoukkueen todelliset väärinkannattajat ole ne jotka eivät koskaan edes tule stadionille? Olisikohan ihan oikeasti aika ryhtyä kutsumaan kansaa mukaan joukkoon yhteisen asian puolesta sen sijaan, että kulutetaan kannattajien ja toimijoiden kesken energiaa siitä kuittailemiseen miten oikeaoppinen kannattaminen tulee suorittaa?

HYVÄ RÄPY! KIITOS TÄMÄN KAUDEN KOTIOTTELUISTA! ON VAIN YKSI!

Syyllinen kunnes lakkaa kannattamasta

Katselin viime viikolla lahelaisten kannattajien elämästä kertovan ansiokkaan dokumentin Jalkapallomaa (katsottavissa YLE Areenassa). Siinä kuvataan muutaman vuoden jaksoa pahamaineisten FC Lahti kannattajien elämää ja tekoja, mutta samalla annetaan myös varsin reilu mahdollisuus toisen puolen näkemyksille eli kuvataan niin seurajohdon kuin esivallankin toimintaa. Rehellisyyden nimessä on todettava, että en itse koe HC kannattamista omana juttunani, mutta ymmärrän sen perus ytimen  ja olen ollut tekemisissä ja katsomassa otteluita niin Suomen maajoukkueen kuin Tepsin HC kannattajien kanssa. Olen lukenut aiheesta ja katsonut elokuvia niin faktaa kuin fiktiotakin.  Kannattamista voikin lähestyä melkoisen monesta kulmasta ja helpoin, populistisin kulma on leimata koko toiminta kyseenalaiseksi huliganismiksi ja järjestäytyneen rikollisuuden liepeillä horjuvaksi vandalismiksi. Suomessa on otettu tämä linja, vaikka mitään todellista näyttöä vakavasta järjestelmällisestä rikollisuudesta ei ole. Valtaväestöltä, Palloliitolta ja viranomaisilta kun tuntuu unohtuneen kokonaan, että mauttomuus, lapsellisuus ja ylenpalttinen meuhkaaminen ei itsessään ole rikollista, vaikka se kuinka ottaisi päähän tai aiheuttaisi myötähäpeäntunnetta.

Suomessa on laki, joka tekee rikollisjärjestöön kuulumisesta laitonta. Tätä lakia ei ole koskaan oikeusistuimessa sovellettu. Jokainen tietää, että jos on hankaluuksia jonkun stalkaajan, hankalan exän, hullun naapurin tai vaikkapa työpaikkakiusaajan kanssa viranomaiset eivät voi asialle yhtään mitään ennenkuin jotakin oikeasti tapahtuu. Onpa lähivuosilta tiedossa tapaus jossa jengi suunnitteli pankkiryöstöä ja poliisi otti porukan talteen ennaltaehkäisevästi. Tällainenkin operaatio on laiton Suomen lain mukaan ja jopa rikoksessa käytettäväksi suunniteltua tavaraa määrättiin palautettavaksi näille ryöstön suunnittelijoille.

Mutta koitappa lähteä porukalla matsiin. Heti on paikalla kymmeniä järjestysmiehiä ja poliiseja, jotka katsovat oikeudekseen muiluttaa kannattajia ihan vain siksi, että heillä on huivi kaulassa tai lippu kädessä. Sen lisäksi joku mukanokkela ääliöhipsteri kirjoittaa lehteen pieni erektio pystyssä kuinka joku on huutanut katsomossa HOMO! On ihan selvää ettei kannattajat ole mitään pyhäkoululaisia, mutta siltikin tällainen ”ennaltaehkäisevä” leimaaminen on kansalaisoikeuksien vastaista. Kaikkein härskeintä toiminnassa on kuitenkin se, että on varsin hyvin tiedossa, että valtaosa kannattajien väkivallasta on ollut raskaasti järjestysmiehien ja poliisin provosoimaa. Tällainen toiminta varsinkin poliisilta on täysin anteeksiantamatonta ja aina merkittävästi vakavampaa häiriökäyttäytymistä kuin yksittäisen kansalaisen hulinointi. Kansalainen kun on vastuussa vain itsestään ja omista tekemisistään, kun taas poliisilla on virkavelvollisuus ylläpitää turvallisuutta.  On totaalisen perverssiä käyttää voimakkaita pakkokeinjoa kun perusteena on pelkkä paheksunta. Tällä perusteella viranomaiset voivat ruveta muiluttamaan kutakuinkin ketä tahansa.

Haluaisin ihan oikeasti tietää ne tilastota ja riskianalyysit joiden perusteella kannattajia on esimerkiksi otettu ennaltaehkäisevästi säilöön tai suljettu katsomoihin. Voin nimittäin melkoisella varmuudella väittää, vaikka en tässä rupea tilastotieteilijäksi, että esimerkiksi risteilymatkustajat tai rokkifestari asiakkaat ovat potentiaalisempia rikollisia tai rikoksen uhreja kuin jalkapallokannattajat. Tietenkin sillä perusteella, että asioita tarkastellaan toteutuneiden rikosilmoituksien ja toteennäytettyjen tekojen perusteella, eikä perstuntumalla ja taivastelulla. Kehoitankin tässä kaikkia pakkokeinojen kohteeksi joutuneita kannattajia ottamaan yhteyttä oikeusasiamieheen ja viemään juttunsa hänen tarkasteltavakseen, vaikka viranomaiset ja Palloliitto ovat eri mieltä on Suomessa kuitenkin oikeusturva myös jalkapallokannattajilla.

Itse en ole kunnollinen kannattaja. Minä olen vain virkamiesmäinen välihuutelija, joka keskittyy vittuilemaan ennen kaikkea vierasjoukkueen palaajille, valmentajille, tuomarille, Mursulle ja Sampo Koskiselle. Käyn peleissä säännöllisesti satoi tai paistoi puhun ja kirjoitan paljon paskaa jalkapallosta ja koitan kasvattaa kultaista sukupolvea junnuvalmentajana. Silti jopa minulle on tultu useampaa otteeseen katsomossa huomauttamaan kannattamisestani, jopa siinä määrin, että yhdessä ottelussa huusin protestina pelkkää IHQa koko pelin. Siitäkin saa oikein toteutettuna todella vittumaisen kuuloista. On totaalisen järjetöntä, että toisaalla sekä seurat että Palloliitto itkevät kulttuurin, kannattajien ja tunnelman perään. Sitten kun joku tarjoaa kaikkea näitä he toteavat, että väärin kannatettu.

Turussa pelattuun maajoukkueen harjoitusmatsiin liittyen Palloliiton piiri lähetti meille toimihenkilöille vetoomuksen, että menisimme katsomaan peliä. Liitto tuli oikein pari euroa vastaan lipunhinnoissa, minkä jälkeen ne putosivatkin tasolta persraiskaus vain perus ryöstöön. Tämä osoittaa täydellisimmillään sitä ylimielistä asennetta jolla palloliitto kohtelee sidosryhmiään. Matsiin olisi helposti myyty 10000 lippua, jos haluttaisiin sinne 10000 katsojaa, mutta ei haluta. Halutaan idiootteja kermaperseitä, jotka eivät tajua pelistä mitään, mutta ovat valmiita maksamaan harjoitusottelusta 50 egee. Sitten meiltä toimihenkilöiltä jotka raatavat ilmaiseksi tunteja laskematta kentän laidalla kinutaan vetoomuksella markkinointiapua totaalisen perseelleen hinnoitellulle tuotteelle. Toivottavasti siellä Palloliiton pääkonttorilla tajutaan lähiaikoina ottaa se pää pois perseetä ja kysytään markkinointi apua joltakin muulta kuin Kummolalta. Koska vaikka lätkäkansa onkin niin kiimasita, että heiltä voi kyniä sekunda tuotteesta moninkertaista ylihintaa niin jalkapallokannattajat eivät ole sentään niin idiootteja, vaikka joskus idioottimaisesti käyttätyvätkin.

HYVÄ RÄPY! HYVÄ POROT! HYVÄ BOORIS!

Mixu ja onnistumisen pelko

Maajoukkueemme päävalmentaja on onnistunut luomaan itsestään täysin käsittämättömän hahmon. Toisaalla hän puhuu pelkkää karkkia julkisuuteen ja toisaalla peluuttaa kentällä milloin mitäkin melkoisen epäjohdonmukaisesti. Olisi mahdollista ymmärtää, jos puheet ja teot kohtaisivat tai olisi mahdollista saada teoille edes selityksiä. Nykytilanteessa ei kuitenkaan johdonmukaisuutta löydy. Tuntuu siltä, että Mixu pelkää onnistumista ja siksi pelaa vuoronperään ylivarmaa ja yltiöpäistä. Minulle on muodostunut mielikuva jonka mukaan Mixu olisi varmasti loistava sarjajoukkuevalmentaja, mutta maajoukkueeseen ei metodi istu. Nyt tuntuu siltä, että Mixu pakottaa peliä ja onnistujat ovat sinä raamissa hyvin harvassa.  Kari Arkivuo on ainoa pelaaja, joka on säännöllisesti pelannut maajoukkueessa joko tasonsa ylärajoilla tai jopa yli oman tasonsa. Kaikkien muiden otteet tai peluutus ovat ailahdelleet epäjohdonmukaisesti.

Olen Mixun kanssa täysin samaa mieltä siitä, että pitää olla vahva peli-identiteetti ja peli tulee rakentaa sen varaan. Siitä olen kuitenkin eri mieltä miten tuo identiteetti on syytä muodostaa. Mixu tuntuu jääräpäisesti uskovan, että koko paketin pitää tulla häneltä ja joukkueen on opittava pelaamaan nimenomaan hänen peliään ja hänen ajatuksellaan. Tästä syntyy tilanne jossa suurin osa pelaajista ei pääse pelaamaan ominta peliään vaan joutuvat pakottamaan pelaamistaan Mixun raamiin. Tämä taas johtaa siihen, että peli näyttää vaikealta ja joukkue ei pääse kollektiiviseen flow-tilaan vaan vuoroin ylipelataan ja sitten taas seuraavaksi alipelataan. Myös pelaajien prässin suunnat ovat välillä aivan käsittämättömiä kun pelaajat  kiertävät vastustajan selustaan ja prässäävät kohti keskiympyrää. Näiden prässien tarkoitusta tai sitä keneltä idea moiseen tulee en pysty käsittämään.

Minusta Suomen maajoukkueen pitäisi ehdottomasti pelat omien vahvuuksiensa kautta eli suomeksi rakentaa identiteetti R. Eremenkon, Moisanderin, Hetemajn ja  Hämäläisen varaan. Nämä neljä pelaaja ovat kuitenkin selkeästi ne vastuunkantajat joilla on kapasiteettia kantaa joukkuetta tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt juuri joukkueen ylivoimaisimmat yksilöt  Eremenko ja Moisander joutuvat jatkuvasti muokkaamaan peliää pois niistä absoluuttisista huippuominaisuuksista joita heillä on.

Moisander on yksi koko euroopan parhaista pelin avaajista ja tehokas pelote myös erikoistilanteissa silti Mixun joukkueessa hän antaa 5m syötön keskikenttäpelaajalle ja jää odottamaan puolustustehtäviä. Erikoistilanteissa hänet jätetään varmistajaksi. Mixu siis katsoo tärkeämmäksi hirttää Nikke pelkkiin puolustustehtäviin kuin ottaa riskiä hänen hyökkäyspelivahvuuksiensa kautta. Tämäkö nyt on sitä kuuluisaa Mixulaista positiivisuutta. Samalla hän tulee sivulauseessa osittaneeksi epäluottamusta muita pelaajia kohtaan kun hän ei luota em. tehtäviä kenenkään muun kuin Moisanderin hoidettaviksi.

Eremenko on puolestaan vahvimmillaan pallollisena hyökkäyksen pelinrakentajana, murtavien syöttöjen jakajana ja yllätyksellisenä kaukolaukojana. Siinä missä hän on näissä ominaisuuksissa aivan omaa luokkaansa koko ryhmästä on hänellä myös vakavia puutteita pallottomassa puolustuspelaamisessa ja varsinkin peliasennot ja prässin suunnat ovat välillä nappula tasoa. Siksi hänen paikkansa ei ole tasapainottavana pelaajana vaan ylempänä ja tämän on tajunnut myös Mixu. Ilmeisestikin juuri tästä syystä Tainio on nähty kentällä niin usein.  Ongelma onkin Eremenkon kohdalla muiden keskikenttäpelaajien käskytyksissä. Mixu vaihtelee pelaajia keskikentällä varsin epäjohdonmukaiseti ja tämä on johtanut siihen, että Roman vahvuuksista ei saada parasta irti. Varsinkin Hetemaj-Roma kaksikolla olisi loistava potentiaali Suomen omaksi Pirlo-Gattusoksi. Tässä roolituksessa Perpa riistää ja raastaa ja luo näin tilan Roman pelinteolle. Perpasta näkee kaikkein eniten sen, että hänelle ei varsinkaan hyökkäyspelivaiheen peli-idea ole auennut riittävällä tasolla, jotta hän saisi itsestään parhaan irti. Romalta myös kuluu valtavasti energiaa nykyisessä systeemissä puolustamiseen ja vielä sellaiseen puolustamiseen mitä hän ei osaa kovinkaan hyvin. Roma on kuitenkin rautainen ammattimies ja tekee niin kuin valmentaja käskee, mutta samalla hänen kehonkielestään ja huuliltaan voi melkoisen usein lukea miten tyytyväinen hän on niin omiin kuin joukkuekavareidenkin suorituksiin. Tällaiset turhautumat väkisinkin vievät tehoja olennaisesta.

Joku fiksu on sanonut, että valmentajan tärkein tehtävä on luoda pelaajille parhaat mahdolliset puitteet onnistua ja tätä Mixu ei mielestäni tee. Minusta hän pakottaa pelaajia liian väkivaltaisesti omaan raamiinsa. Tämä metodi toimisi varmasti seurajoukkueessa ja toisi aikanaan hyvän tuloksen, mutta maajoukkueessa ei aika riitä. En missään nimessä halua, tällä kirjoituksella vihjata, että Mixu pitäisi vaihtaa. Enemmänkin tuon esiin havaintoja joita olen tehnyt toistaiseksi ja mitkä minua nyt huolettavat. Toivon täysin rehellisesti olevani väärässä ja Mixun metodin toimivan, joko sellaisenaan tai sitten niin, että hän löytää nöyryyden pelaajia kohtaan ja reivaa systeemiään materiaalille paremmin sopivaksi. Ennenkaikkea en kuitenkaan koskaan halua nähdä kenenkään valmentajan teloittavan pelaajaansa siten kuin Mixu teloitti Anssi Jaakkolan taannoisessa Ruotsi ottelussa. Tuosta tempusta jäi takaraivooni pelottava visio Mixun onnistumisen pelosta, jonka vuoksi hän jättää aina alaitajuisesti jonkin tekosyyn jota syyttää, jos positiivisuus ei kuitenkaan kanna.

 

HYVÄ RÄPY!