Viime lauantaina (3.5.2014) pidettiin jo klassikoksi muodostuneen Who’s got the ball now? futisvisan tämän kauden finaali. Finaali sisältää normaalin visan lisäksi koko kauden palkintojen jaon ja extra paljon bissekysymyksiä. Tänä vuonna jaettiin muutama henkilökohtainenkin erityispalkinto ja olin otettu siitä, että kilpailun tuomaristo halusi palkita minut. Tästä syystä haluan kiittää omasta puolestani kilpailun järjestäjiä tällä kirjoituksellani.
Palkinnon jakoperusteeksi mainittiin ”Työ Varsinais-Suomalaisen jalkapallon hyväksi” mikä kuulostaa varsin komealta. Todellisuudessa kaikki kisan järjestäjiin ja tuomaristoon kuuluvat henkilöt ansaitsisivat ihan saman palkinnon ja ehkä juuri sikisi onkin niin hienoa saada tällainen tunnustus ihmisiltä, jotka tekevät ihan oikeasti samaa työtä. Vertaisilta saatu arvostus tuntuu aina koskettavalta. Ihan kuten olemme saaneet niin usein kuulla pelaajien ja valmentajien suusta heidän vastaanottaessaan nimenomaan kolleegoidensa äänestämiä palkintoja.
Todella moni muukin ansaitsisi työstään arvostusta ja palkintoja paljon useammin. Minut erottaa sadoista juniorivalmentajista, kannattajista ja futisromantikoista vain se, että minä pidän meteliä itsestäni ja sohlaan suuna päänä, joka sopassa. Todella moni toimija jalkapallon parissa ansaitsisi enemmän arvostusta kuin saavat. Tämä liittyy ilmiöön johon olen juniorijalkapallon parissa törmännyt. Laji-ihmisten heikkoon omanarvontuntoon. Kun omaa tekemistä ei pidetä oikein minään niin ei kukaan muukaan osaa ja ymmärrä arvostaa. Huvittavaa tilanteesta tekee se, että lapsille kyllä muistetaan jakaa mitaleja, pystejä ja kunniakirjoja, mutta toimihenkilöt saavat itse tyytyä muutamaan selkääntapautukseen ja seuran tarjoamaan olueen saunaillassa.
Tilanne tulee kuitenkin jatkossa muuttumaan. Urheiluseurojen toiminta on suuressa murroksessa ja on täysin väistämätöntä, että urheilu-ja liikuntaharrastuksen toteuttaminen ja organisointi tulee muuttumaan täysin ammattimaiseksi. Tämä johtuu siitä miten täydellisesti toiminnan rahoituspohja ja ihmisten käyttäytyminen ja odotukset ovat muuttuneet. Nykyään seuroilta odotetaan valmiita ”tuotteita” joihin harrastajien ja heidän vanhempiensa ei tarvitse itse tuottaa sisältöä. Siinä missä ennen oli ihan luonnollista, että tehtiin talkoita ja vanhemmat hoisivat seuran ja joukkueiden pyörittämisen nykyään odotetaan, että seura tarjoaa kaiken ja vanhemmat maksavat suoraan rahalla. Nykyisella seurarakenteella tähän ei pystytä vastaamaan. Oman liemensä soppaan lisää se, että kunnat eivät enää tuota liikuntapalveluita lapsille ja nuorille peruskouluvetoisesti kuten ennen vaan hakevat ostopalveluita ulkopuolisilta. Käytännössä siis urheiluseuroilta. Nämä muutokset tulevat väistämättömästi johtamaan kokonaisen uuden teollisuudenalan syntymiseen terveyden, hyvinvoinnin ja liikunnan alalla. Tässä kehityksessä tulevat pärjäämään ne toimijat, seurat tai yritykset, jotka osaavat rakentaa toimintansa siten, että eri tahojen yhteistyön kautta toiminta pystytään muuttamaan täysin ammattilaisvetoiseksi.
Jollakin tavalla Who’s got the ball now? ja Pikku-Torre ovat yksi esimerkki siitä miten urheilu ja vaapaa-aikatuote tulee jatkossa verkostoitumaan. Tämä yhdistelmä ei toki mitenkään liity lapsiin ja nuoriin vaan nimenomaan huippu-urheiluun ja sen sitomiseen muiden tuotteiden yhteyteen. Silti pohjalla on vastaava rakenne, joka murtaa vanhaa sponsori-sponsoroitu kaavaa. Pikku-Torren ja futiskansan yhteistyö on varsin avointa ja kaikki osalliset tietävät mistä on kyse. Jokainen ymmärtää, että jälkipelit, vanhat knopit, olut ja pähkinät ovat parasta seuraa jalkapallolle. Yksinkin niitä voi toki harrastaa, mutta kun joukkoon lisää samanmielisen yhteisön niin hupi nousee taas uudelle asteelle. Pikku-Torre tarjoaa puitteet ja me osallistujat ymmärrämme käydä tiskillä tiheään tahtiin. Futisvisassa ei ole lavatanssien kaltaista ongelmaa, että asiakkaat nauttivat palvelusta, mutta juovat samalla vettä omasta pullosta. Toivottavsti jatkossa seurat ja ravintolat pystyvät löytämään toisensa entistä paremmin ja samankaltaisa konsepteja pystytään luomaan myös suorassa yhteistyössä seuran ja ravintolan välillä. Tämä kuitenkin vaatii hiukan työtä ja järjestelyjä. Pelkästään se ei riitä, että matsin jälkeen kuulutetaan jälkipelejä siellä ja siellä.
Haluan vilpittömästi kiittää saamastani tunnustuksesta ja toivon voivani jatkossakin osallistua Pikku-Torren mahtavaan Who’s got the ball now futisvisaan. Odotan jo innolla ensi kautta ja toivon pääseväni paikalle hiukan useammin kuin tällä kaudella.
Loppuun vielä pakko palauttaa Maukalle palvelus: Pikku-Torre ei ole maksanut tästä mainoksesta mitää.
Hyvä Räpy! Forza Torre Calcio!
Räpymies 