Järki korvaa puuttuvat rahat

Jalkapallossa kukaan ei saa työstään oikeaa korvausta. Valtaosa kaikista nuorista pelaajista pelaa selkänahastaan, jotta tienaisivat joskus elantonsa. Sama koskee valmentajia ja muita toimihenkilöitä. Huimia megapalkkoja käärivät huippuammattilaiset taas perustelevat ansaitsevansa palkkansa siksi koska ovat jo tehneet peräsuoli pitkällä töitä koko elämänsä saavuttaakseen tasonsa. Työtä siis tehdään ensin liian halvalla, jotta siitä joskus voisi saada liian paljon. Kenenkään arvostus, rahallinen tai muu, ei koskaan vastaa sen hetken todellisuutta. Siksi kaikki on suhteellista. Sekä suomifutiksella että Tepsillä on takanaan niin vaikea kausi, että suhteessa ei ole kuin yksi suunta ja se on kohti parempaa.

Taloudessa on tiukkaa sen tietävät kaikki. Oli kyse sitten valtiosta, yritysmaailmasta tai urheilusta. Parempaan on silti pakko uskoa ja riskejä on uskallettava ottaa tai negatiivinen kierre vain syvenee. Tepsin viimekautista riskinottoa on kritisoitu ja jälkiviisaana kritiikki näyttää perustellulta. Oliko silti oikeasti liian optimistista luottaa siihen, että Eurooppaliigassa edetään ensimmäiseltä kierrokselta ja kauden aikana saadaan joku pelaajista myytyä eteenpäin? Minusta ei. Kaikessa on aina oltava joku käsitys siitä minne ollaan menossa. Viime kauden projekti rakennettiin noiden tavoitteiden varaan ja epäonnistuttiin. Nyt siitä maksetaan hintaa. Ei tekosyitä. Ei jälkiviisastelua. Ei katumusta. Pää pystyyn ja kohti uusia haasteita.

Onneksi urheilussa ja jalkapallossa on valtavasti asioita jotka voi tehdä paremmin ilman, että se maksaa mitään. Jokainen voi pistää itseään hiukan enemmän likoon ja tehdä oman osansa paremmin. Veikkausliigassa on moni joukkue vuosien saatossa osoittanut kuinka pienillä resursseilla, mutta isolla sydämmellä voidaan voittaa paperiset ennakkoasetelmat. Ihan samoin kuin on on osoitettu ettei rahalla saa automaattisesti menestystä.

Siinä olemme Tepsi perheessä onnellisessa asemassa, että viimeistään nyt on Sairasen kerskakulutus aika pyyhitty lopullisesti pois seurasta ja on pakko alkaa tekemään asiat alusta asti järkevästi sen sijaan, että ostettaisiin oikoteitä. Tässä viimeisten vuosien aikana on kuitenkin tullut todistettua ainakin se, ettei ostettu menestys maistu ja tunnu yhtä hyvältä kuin kovalla työllä ansaittu. Samalla on myös nähty kuinka pysyvää on hyvän päivän kannattajien uskollisuus ja kuinka paljon heistä on iloa silloin kun päivä ei olekkaan niin kaunis.

On inhimillistä odottaa, että joku tulee ja hoitaa homman. On helppoa katsoa vierestä ja kritisoida. Mä sen tiedän. Kuten jokainen tätä blogia lukenut on varmasti huomannut. Silti katson aina ensin mitä minä itse voin tehdä paremmin. Olen sitten katsomossa, tässä tietokoneeni ääressä tai kentänlaidalla. Aina mietin mitä voin tehdä paremmin ja myönnän että jätin menemättä pariin peliin viime kaudella. En siksi, että olisin hylännyt omani. Vaan siksi, että en uskonut pystyväni auttamaan joukkuetta mitenkään. Olisin vain purkanut turhautumistani ja syventänyt kierrettä joka oli jo ihan tarpeeksi kovassa vauhdissa. Pitääkin aina miettiä mitä vaatii ja mitä on itse valmis antamaan.

Oli suorastaan liikuttavaa kuunneltavaa viime elokuun kausikorttilaisten kahvitilaisuudessa kuinka monivuotiset Tepsi kannattajat purkivat pettymystään. Liikuttavaa oli ennenkaikkea se miten kritiikki kohdistui pelitapaan ja -ilmeeseen, ei niinkään tuloksiin. Myös kannattajien reaktiot katsomossa tukivat tätä samaa linjaa. Ville-Valtteri ”Valkea Velho” Starck ja Jere Aalto saivat kannattajilta varauksettoman tuen, vaikka nuorukaiset olivat toisinaan vaikeuksissa. Heitä kuitenkin tuettiin lähes kritiikittömästi koska he ovat aitoja Tepsiläisiä ja he uskalsivat yrittää. Samaa ei valitettavasti aina voinut sanoa joukkueen kaikista pelaajista.

Tästä päästäänkin niiden rahaa kalliinpien arvojen äärelle. Suomalaisessa urheilumarkkinoinnissa on vuosikausia myyty väärää tuotetta. On myyty vain menestystä ja sitä, että kannattajat ja sponsorit saavat olla mukana voittamassa. Kaikki eivät voita ja urheilu kuivuu hyvin nopeasti kasaan, jos kaikki arvottuu vain voittamisen mukaan. Tärkeämpää on kuulua johonkin. Olla osa jotakin itseä suurempaa kokonaisuutta ja sitten yhdessä kohdata haasteet. Voittaminen tulee sitten, jos on tullakseen, mutta yhteisö on ja pysyy oli tulokset mitä hyvänsä. Näissä yhteisöarvoissa Tepsi on suurseura, vaikka kassassa ei olisi kuin koiperhosia. Yhteisön kautta voidaan tämänhetkisetkin vaikeudet voittaa. Kunhan kaikki tekevät kaiken hiukan paremmin kuin ennen. Henki voittaa kyllä materian ja järki rahan kunhan uskallamme unelmoida ja pysymme yhteneisinä. Mitä syvemmästä ahdingosta selviämme sitä makeampia ovat tulevat voittomme ja niitä vielä tulee.

Räpymies tulee omalta osaltaan olemaan vielä entistäkin enemmän mukana auttamassa joukkuetta ja seuraa. Millä tavoilla se tulee tapahtumaan jääköön vielä hämärän peittoon, mutta aikanaan kaikki paljastuu. Kirjoittaminen ainakin jatkuu ja vaikka roolini organisaatiossa muuttuu se ei tarkoita, että alan höpäjämään markkinointiosaston esitarkastamaa pullamössöä. Kriittinen ja suorapuheinen sävy tulee säilymään ja asioita käsitellään, vaikka se ei aina olisikaan hauskaa ja mukavaa. Kriisit pakottavat meidät kaikki kehittymään ja pois mukavuusalueeltamme. Otetaan nämä haasteet mahdollisuutena eikä jäädä surkuttelemaan kovaa kohtaloamme tai syyttelemään muita. Aloitetaan muutos itsestämme ja näytetään ettei Tepsiläisyys ole lompakossa vaan sydämmessä.

Mennyt on musta. Tuleva on valkoinen. Sydän on mustavalkoinen!

HYVÄ RÄPY!

Advertisement

One comment

  1. Eräs turkulainen jalkapallovaikuttaja sanoi jo ennen kauden 2013 alku: Jalkapallo on niin hieno laji, että siinä ei ole pakko menestyä. Pelkkä mukana olo on jo juhlaa. Tämä on tosi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s