Mixu ja onnistumisen pelko

Maajoukkueemme päävalmentaja on onnistunut luomaan itsestään täysin käsittämättömän hahmon. Toisaalla hän puhuu pelkkää karkkia julkisuuteen ja toisaalla peluuttaa kentällä milloin mitäkin melkoisen epäjohdonmukaisesti. Olisi mahdollista ymmärtää, jos puheet ja teot kohtaisivat tai olisi mahdollista saada teoille edes selityksiä. Nykytilanteessa ei kuitenkaan johdonmukaisuutta löydy. Tuntuu siltä, että Mixu pelkää onnistumista ja siksi pelaa vuoronperään ylivarmaa ja yltiöpäistä. Minulle on muodostunut mielikuva jonka mukaan Mixu olisi varmasti loistava sarjajoukkuevalmentaja, mutta maajoukkueeseen ei metodi istu. Nyt tuntuu siltä, että Mixu pakottaa peliä ja onnistujat ovat sinä raamissa hyvin harvassa.  Kari Arkivuo on ainoa pelaaja, joka on säännöllisesti pelannut maajoukkueessa joko tasonsa ylärajoilla tai jopa yli oman tasonsa. Kaikkien muiden otteet tai peluutus ovat ailahdelleet epäjohdonmukaisesti.

Olen Mixun kanssa täysin samaa mieltä siitä, että pitää olla vahva peli-identiteetti ja peli tulee rakentaa sen varaan. Siitä olen kuitenkin eri mieltä miten tuo identiteetti on syytä muodostaa. Mixu tuntuu jääräpäisesti uskovan, että koko paketin pitää tulla häneltä ja joukkueen on opittava pelaamaan nimenomaan hänen peliään ja hänen ajatuksellaan. Tästä syntyy tilanne jossa suurin osa pelaajista ei pääse pelaamaan ominta peliään vaan joutuvat pakottamaan pelaamistaan Mixun raamiin. Tämä taas johtaa siihen, että peli näyttää vaikealta ja joukkue ei pääse kollektiiviseen flow-tilaan vaan vuoroin ylipelataan ja sitten taas seuraavaksi alipelataan. Myös pelaajien prässin suunnat ovat välillä aivan käsittämättömiä kun pelaajat  kiertävät vastustajan selustaan ja prässäävät kohti keskiympyrää. Näiden prässien tarkoitusta tai sitä keneltä idea moiseen tulee en pysty käsittämään.

Minusta Suomen maajoukkueen pitäisi ehdottomasti pelat omien vahvuuksiensa kautta eli suomeksi rakentaa identiteetti R. Eremenkon, Moisanderin, Hetemajn ja  Hämäläisen varaan. Nämä neljä pelaaja ovat kuitenkin selkeästi ne vastuunkantajat joilla on kapasiteettia kantaa joukkuetta tilanteessa kuin tilanteessa. Nyt juuri joukkueen ylivoimaisimmat yksilöt  Eremenko ja Moisander joutuvat jatkuvasti muokkaamaan peliää pois niistä absoluuttisista huippuominaisuuksista joita heillä on.

Moisander on yksi koko euroopan parhaista pelin avaajista ja tehokas pelote myös erikoistilanteissa silti Mixun joukkueessa hän antaa 5m syötön keskikenttäpelaajalle ja jää odottamaan puolustustehtäviä. Erikoistilanteissa hänet jätetään varmistajaksi. Mixu siis katsoo tärkeämmäksi hirttää Nikke pelkkiin puolustustehtäviin kuin ottaa riskiä hänen hyökkäyspelivahvuuksiensa kautta. Tämäkö nyt on sitä kuuluisaa Mixulaista positiivisuutta. Samalla hän tulee sivulauseessa osittaneeksi epäluottamusta muita pelaajia kohtaan kun hän ei luota em. tehtäviä kenenkään muun kuin Moisanderin hoidettaviksi.

Eremenko on puolestaan vahvimmillaan pallollisena hyökkäyksen pelinrakentajana, murtavien syöttöjen jakajana ja yllätyksellisenä kaukolaukojana. Siinä missä hän on näissä ominaisuuksissa aivan omaa luokkaansa koko ryhmästä on hänellä myös vakavia puutteita pallottomassa puolustuspelaamisessa ja varsinkin peliasennot ja prässin suunnat ovat välillä nappula tasoa. Siksi hänen paikkansa ei ole tasapainottavana pelaajana vaan ylempänä ja tämän on tajunnut myös Mixu. Ilmeisestikin juuri tästä syystä Tainio on nähty kentällä niin usein.  Ongelma onkin Eremenkon kohdalla muiden keskikenttäpelaajien käskytyksissä. Mixu vaihtelee pelaajia keskikentällä varsin epäjohdonmukaiseti ja tämä on johtanut siihen, että Roman vahvuuksista ei saada parasta irti. Varsinkin Hetemaj-Roma kaksikolla olisi loistava potentiaali Suomen omaksi Pirlo-Gattusoksi. Tässä roolituksessa Perpa riistää ja raastaa ja luo näin tilan Roman pelinteolle. Perpasta näkee kaikkein eniten sen, että hänelle ei varsinkaan hyökkäyspelivaiheen peli-idea ole auennut riittävällä tasolla, jotta hän saisi itsestään parhaan irti. Romalta myös kuluu valtavasti energiaa nykyisessä systeemissä puolustamiseen ja vielä sellaiseen puolustamiseen mitä hän ei osaa kovinkaan hyvin. Roma on kuitenkin rautainen ammattimies ja tekee niin kuin valmentaja käskee, mutta samalla hänen kehonkielestään ja huuliltaan voi melkoisen usein lukea miten tyytyväinen hän on niin omiin kuin joukkuekavareidenkin suorituksiin. Tällaiset turhautumat väkisinkin vievät tehoja olennaisesta.

Joku fiksu on sanonut, että valmentajan tärkein tehtävä on luoda pelaajille parhaat mahdolliset puitteet onnistua ja tätä Mixu ei mielestäni tee. Minusta hän pakottaa pelaajia liian väkivaltaisesti omaan raamiinsa. Tämä metodi toimisi varmasti seurajoukkueessa ja toisi aikanaan hyvän tuloksen, mutta maajoukkueessa ei aika riitä. En missään nimessä halua, tällä kirjoituksella vihjata, että Mixu pitäisi vaihtaa. Enemmänkin tuon esiin havaintoja joita olen tehnyt toistaiseksi ja mitkä minua nyt huolettavat. Toivon täysin rehellisesti olevani väärässä ja Mixun metodin toimivan, joko sellaisenaan tai sitten niin, että hän löytää nöyryyden pelaajia kohtaan ja reivaa systeemiään materiaalille paremmin sopivaksi. Ennenkaikkea en kuitenkaan koskaan halua nähdä kenenkään valmentajan teloittavan pelaajaansa siten kuin Mixu teloitti Anssi Jaakkolan taannoisessa Ruotsi ottelussa. Tuosta tempusta jäi takaraivooni pelottava visio Mixun onnistumisen pelosta, jonka vuoksi hän jättää aina alaitajuisesti jonkin tekosyyn jota syyttää, jos positiivisuus ei kuitenkaan kanna.

 

HYVÄ RÄPY!

Advertisement